Perusteluita peräämässä

Kulkeuduin keskustelufoorumille, jolla keskustelun tason voisi olettaa olevan melko laadukasta, ja kuinka ollakaan, päinvastaisista tavoitteistani huolimatta huomasin piankin taas olevani mukana maahanmuuttokysymyksistä (ja minusta) käytävässä keskustelussa. Keskustelu käytiin alueella, jolla viestiketjuja ei säilytetä kuin lyhyen aikaa, ja ko. ketju poistettiin henkilöön käyvänä varsin nopeasti. En siis voi enää referoida sitä kuin muistinvaraisesti muiden kirjoittajien osalta.

Mitään kysymiäni perusteluita sille, miksi Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka on hyvää, miten vältetään muissa Euroopan maissa tapahtunut epäsuotuisa kehitys, miten rahat saadaan riittämään ja miten koko hela hoito pitäisi järjestää en saanut. Eräskin osallistuja oli kuulemma valmis käymään näistä asioista keskustelua tietyin rajauksin, esim. kustannuksia ja yhteiskuntarauhaa lähtökohtina pitäen se ei hänen mielestään ollut hedelmällistä. Muuten uskon maahanmuuton kannattajia ja vastustajia olleen saman jakautuman mukaan kuin väestössä muutenkin, ko. foorumihan on perustettu muiden kuin näiden kysymysten inspiroimana. Sanottakoon vielä, että joidenkin maahanmuuton vastustajien kommentit tässä ja muissa ketjuissa olivat vaikkapa Hommaforumiin (kiitos moderoinnin) verrattaessa varsin ala-arvoisia.

Olen aina ollut vähän huono saarnamies, ja kun kannatan hallitusmuotona demokratiaa ja valtiomuotona tasavaltaa, niin totesin että kyllähän tästäkin maasta sellainen tulee mitä enemmistö kansasta haluaa, ja siihen on tyytyminen. Joskus heikkoina hetkinä melkein toivoisi jonkinlaisen kansalaistaidon tai yleisen oikeustoimikelpoisuuden testaamista ja minimipistemäärän saavuttamista äänioikeuden saamisen ehtona, mutta sekin todennäköisesti johtaisi vain näennäisen älymystön oligarkiaan, jolloin huono lopputulos olisi paitsi huono, myös epäoikeudenmukainen. Kuten jälleen kerran nähtiin, mielipiteet oikeasta ja järkevästä toiminnasta vaihtelevat, ja joskus sekin, kumpi pitäisi valita, oikea vai järkevä, jos ne tuntuvat arvioijan mielessä lyövän toinen toistaan korvalle.

Jos maahanmuuttokeskustelun käyminen tuntuu joidenkin mielestä hedelmättömältä mukaan ottaen ne seikat, jotka ovat kielteisinä ilmiöinä nähtävissä meillä ja muualla, niin onhan se minusta tietysti vähän sama kuin käydä keskustelua pitkäaikaistyöttömyydestä ilman että saa puhua koulutuksesta, syrjäytymisestä ja käytettävissä olevista resursseista. Turhaakin turhempaa parran pärinää asioista, joista keskustelun osapuolilla jo on valmis mielipide jota ei ole aikomuskaan muuttaa keskustelun kuluessa, heitetäänpä tiskiin millaisia argumentteja tahansa. Usein käy vieläpä päin vastoin, mitä tiukemmin toinen kantaansa puolustaa, sitä vahvemmin toinen lukittuu omiin asemiinsa.

Ei minun maailmani siitä hajoa, jos menemme maahanmuutto/siirtolaisuus/kansainvaellus/islamisaatio/valitse itse mieleinen sana -asioissa samaa polkua kuin monet muut Euroopan maat ennen meitä. Huonomminkin voisi olla, jos tietysti paremminkin. Jotenkin uskon, että "kyä viksup päriää aina", ja toisaalta olen jo lapsesta asti tiennyt sen, että aikanaan kaikki huolet ovat ohi, meiltä jokaiselta. Niiden jotka päättävät, viime kädessä jokaisen äänioikeutetun Suomen kansalaisen, soisin tietysti uhraavan valintojaan tehdessään ajatuksen myös niille maassamme jo oleville, erityisen haavoittuville ryhmille syntyperästä riippumatta, niille jotka eivät ole älykkäitä, vahvoja, elinvoimaisia - selviytyjiä. Niin hedelmättömältä näkökulmalta kuin se voikin vaikuttaa, on esimerkiksi taloudellinen huoltosuhde sellainen realiteetti, joka määrittelee paitsi tietenkin veroasteen myös sen, paljonko työvoiman ulkopuolelle syystä tai toisesta jäävän kansanosan tarpeisiin on käytettävissä rahaa. Näitä ovat vanhukset, nuoret, lapset, opiskelijat, sairaat, työkyvyttömät, ne vajaakuntoiset tai osatyökykyiset, jotka eivät ikinä työllisty avoimille työmarkkinoille, mutta jotka voidaan osallistaa tukitoimenpitein kiinnittymään yhteiskunnan toimiviksi jäseniksi, ja tietenkin maahan muualta maailmasta muuttaneet, jotka ovat ainakin aluksi heille enemmän tai vähemmän käsittämättömässä toimintaympäristössä.

En minä sitä kiistä ettemmekö elä maailman ihmisten enemmistöön nähden erittäin etuoikeutettua elämää, ja etteikö meillä ole varaa auttaa. Suomi-niminen kansallisvaltio porskuttaa tällä hetkellä kuin turvallinen laiva merellä joka on täynnä täyteen ahdettuja vuotavia veneitä, pelastuslauttoja joiden reunoista ihmiset pitelevät kiinni, veden varassa olevia hukkuvia ihmisiä, miljoonittain. Kaviaaria syödään ja shampanjaa juodaan eikä sairasosastokaan ole täynnä, ohiko pitäisi kylmästi purjehtia? Niin kauan kun laivassa joku ottaa kipeän vastuun sanoen ettei kaikkia voida auttaa, ja että osankin auttaminen vaikuttaa ilman muuta kaikkin muihin matkustajiin ja miehistön jäseniin, saa joku aivan ilmaiseksi tuntea itsensä tätä sanojaa paremmaksi tahtoessaan ottaa kyytiin, jos ei nyt kaikkia niin ainakin enemmän, enemmän...

Ja sanoa että hän on kyllä valmis keskustelemaan asiasta, kunhan ei puhuta kantokyvystä, sairasosaston vuodepaikoista, hyttien jakamisesta uudelleen tarvitsijoiden kesken, eikä varsinkaan arveluista laivassa puhkeavista levottomuuksista. Minusta jokseenkin halpahintaista ja kuvitteellista humanismia.