Henrik Einari Erä

Uudet sivut

2010-03-22T07:05:00.001+02:00

Kirjoittelu jatkuu osoitteessa www.harrieerikäinen.fi

Ellei toimi, yritä http://www.xn--harrieerikinen-fib.fi/ tai linkkilistasta vasemmalla.

Perusteluita peräämässä

2010-03-18T09:53:00.003+02:00

Kulkeuduin keskustelufoorumille, jolla keskustelun tason voisi olettaa olevan melko laadukasta, ja kuinka ollakaan, päinvastaisista tavoitteistani huolimatta huomasin piankin taas olevani mukana maahanmuuttokysymyksistä (ja minusta) käytävässä keskustelussa. Keskustelu käytiin alueella, jolla viestiketjuja ei säilytetä kuin lyhyen aikaa, ja ko. ketju poistettiin henkilöön käyvänä varsin nopeasti. En siis voi enää referoida sitä kuin muistinvaraisesti muiden kirjoittajien osalta.

Mitään kysymiäni perusteluita sille, miksi Suomen nykyinen maahanmuuttopolitiikka on hyvää, miten vältetään muissa Euroopan maissa tapahtunut epäsuotuisa kehitys, miten rahat saadaan riittämään ja miten koko hela hoito pitäisi järjestää en saanut. Eräskin osallistuja oli kuulemma valmis käymään näistä asioista keskustelua tietyin rajauksin, esim. kustannuksia ja yhteiskuntarauhaa lähtökohtina pitäen se ei hänen mielestään ollut hedelmällistä. Muuten uskon maahanmuuton kannattajia ja vastustajia olleen saman jakautuman mukaan kuin väestössä muutenkin, ko. foorumihan on perustettu muiden kuin näiden kysymysten inspiroimana. Sanottakoon vielä, että joidenkin maahanmuuton vastustajien kommentit tässä ja muissa ketjuissa olivat vaikkapa Hommaforumiin (kiitos moderoinnin) verrattaessa varsin ala-arvoisia.

Olen aina ollut vähän huono saarnamies, ja kun kannatan hallitusmuotona demokratiaa ja valtiomuotona tasavaltaa, niin totesin että kyllähän tästäkin maasta sellainen tulee mitä enemmistö kansasta haluaa, ja siihen on tyytyminen. Joskus heikkoina hetkinä melkein toivoisi jonkinlaisen kansalaistaidon tai yleisen oikeustoimikelpoisuuden testaamista ja minimipistemäärän saavuttamista äänioikeuden saamisen ehtona, mutta sekin todennäköisesti johtaisi vain näennäisen älymystön oligarkiaan, jolloin huono lopputulos olisi paitsi huono, myös epäoikeudenmukainen. Kuten jälleen kerran nähtiin, mielipiteet oikeasta ja järkevästä toiminnasta vaihtelevat, ja joskus sekin, kumpi pitäisi valita, oikea vai järkevä, jos ne tuntuvat arvioijan mielessä lyövän toinen toistaan korvalle.

Jos maahanmuuttokeskustelun käyminen tuntuu joidenkin mielestä hedelmättömältä mukaan ottaen ne seikat, jotka ovat kielteisinä ilmiöinä nähtävissä meillä ja muualla, niin onhan se minusta tietysti vähän sama kuin käydä keskustelua pitkäaikaistyöttömyydestä ilman että saa puhua koulutuksesta, syrjäytymisestä ja käytettävissä olevista resursseista. Turhaakin turhempaa parran pärinää asioista, joista keskustelun osapuolilla jo on valmis mielipide jota ei ole aikomuskaan muuttaa keskustelun kuluessa, heitetäänpä tiskiin millaisia argumentteja tahansa. Usein käy vieläpä päin vastoin, mitä tiukemmin toinen kantaansa puolustaa, sitä vahvemmin toinen lukittuu omiin asemiinsa.

Ei minun maailmani siitä hajoa, jos menemme maahanmuutto/siirtolaisuus/kansainvaellus/islamisaatio/valitse itse mieleinen sana -asioissa samaa polkua kuin monet muut Euroopan maat ennen meitä. Huonomminkin voisi olla, jos tietysti paremminkin. Jotenkin uskon, että "kyä viksup päriää aina", ja toisaalta olen jo lapsesta asti tiennyt sen, että aikanaan kaikki huolet ovat ohi, meiltä jokaiselta. Niiden jotka päättävät, viime kädessä jokaisen äänioikeutetun Suomen kansalaisen, soisin tietysti uhraavan valintojaan tehdessään ajatuksen myös niille maassamme jo oleville, erityisen haavoittuville ryhmille syntyperästä riippumatta, niille jotka eivät ole älykkäitä, vahvoja, elinvoimaisia - selviytyjiä. Niin hedelmättömältä näkökulmalta kuin se voikin vaikuttaa, on esimerkiksi taloudellinen huoltosuhde sellainen realiteetti, joka määrittelee paitsi tietenkin veroasteen myös sen, paljonko työvoiman ulkopuolelle syystä tai toisesta jäävän kansanosan tarpeisiin on käytettävissä rahaa. Näitä ovat vanhukset, nuoret, lapset, opiskelijat, sairaat, työkyvyttömät, ne vajaakuntoiset tai osatyökykyiset, jotka eivät ikinä työllisty avoimille työmarkkinoille, mutta jotka voidaan osallistaa tukitoimenpitein kiinnittymään yhteiskunnan toimiviksi jäseniksi, ja tietenkin maahan muualta maailmasta muuttaneet, jotka ovat ainakin aluksi heille enemmän tai vähemmän käsittämättömässä toimintaympäristössä.

En minä sitä kiistä ettemmekö elä maailman ihmisten enemmistöön nähden erittäin etuoikeutettua elämää, ja etteikö meillä ole varaa auttaa. Suomi-niminen kansallisvaltio porskuttaa tällä hetkellä kuin turvallinen laiva merellä joka on täynnä täyteen ahdettuja vuotavia veneitä, pelastuslauttoja joiden reunoista ihmiset pitelevät kiinni, veden varassa olevia hukkuvia ihmisiä, miljoonittain. Kaviaaria syödään ja shampanjaa juodaan eikä sairasosastokaan ole täynnä, ohiko pitäisi kylmästi purjehtia? Niin kauan kun laivassa joku ottaa kipeän vastuun sanoen ettei kaikkia voida auttaa, ja että osankin auttaminen vaikuttaa ilman muuta kaikkin muihin matkustajiin ja miehistön jäseniin, saa joku aivan ilmaiseksi tuntea itsensä tätä sanojaa paremmaksi tahtoessaan ottaa kyytiin, jos ei nyt kaikkia niin ainakin enemmän, enemmän...

Ja sanoa että hän on kyllä valmis keskustelemaan asiasta, kunhan ei puhuta kantokyvystä, sairasosaston vuodepaikoista, hyttien jakamisesta uudelleen tarvitsijoiden kesken, eikä varsinkaan arveluista laivassa puhkeavista levottomuuksista. Minusta jokseenkin halpahintaista ja kuvitteellista humanismia.

Valtakunnallinen Muutos-päivä 10.4.2010

2010-03-14T17:22:00.001+02:00

Paikat ja lisätiedot myöhemmin.

Muutos tulee Jyväskylään 20.3.2010

2010-03-13T16:44:00.001+02:00

Muutos 2011 Kolmen Sepän patsaalla 13.3.2010

2010-03-01T20:51:00.004+02:00

Kolmen Sepän patsaalle tuli liivit päällä seitsemän muutosaktiivia, joiden joukossa Helsinki oli pahasti aliedustettuna. Hyvässä säässä ja hengessä taottiin taas Muutokseen entistäkin purevampaa terää.

Rollon poika Obelix ja isäntä poikkesivat moikkaamassa ja kirjoittamassa kannattajakortin.

Obelix tervehti isäänsä maailmanmiehen elkein poskisuudelmalla, jonka jäljiltä ylpeän isän poskessa näkyy pientä punoitusta.

Mökö oli iskussa kuten aina.

Jopa Marjukka sai joskus pakit, vaikka vetikin Duracellpupun lailla taas kovimman saaliin, 22 korttia.

Kannattaja ja Kari.

Minä sain saaliiksi lähinnä happea ja kokemusta.

Muutoskoira oli menossa mukana.

Porukalla on mukavampaa.

Välillä väkeä kokoontui enemmänkin pöydän ympärille.

Paikalla kerättyjä ja tänään palautettuja aiemmin kerättyjä kortteja kertyi yhteensä 65 kpl, joten eteenpäin mentiin taas.

Sitten tapahtui se, mitä suuremmat ja pienemmät filosofit tavan takaa ennustavat; koko porukka löi hanskat tiskiin. Senkin voivat tietysti tehdä vain ne, jotka ovat päässeet tekemisessä pitemmälle kuin harkintaan toisen käden taskusta ottamiseksi. Mutta hyvä se on varmaan miettiäkin asioita monelta kannalta, ja virheitäkin välttyy tekemästä kun ei tee mitään. Ellei sitten joskus juuri se osoittaudu virheeksi, ettei tehnyt mitään, jos koittaa päivä, jolloin anonyymi viisastelu eri foorumeilla ei enää riitä tekemään oloa hyväksi tai edes paremmaksi...

"All that evil needs is good men doing nothing".

Kuntouttavan työtoiminnan kriittinen tarkastelu Helsingissä

2010-02-27T10:59:00.002+02:00

Vanhoista papereista osui käteen toinenkin kirjoitelmani oman ammattialani aiheista.

HELSINGIN KAUPUNKI
SOSIAALIVIRASTO
HARRI EERIKÄINEN

KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN
KRIITTINEN TARKASTELU
HELSINGISSÄ

LOPPUTYÖ

27.2.2003

Johtamisen erikoisammattitutkinto JET
Esimiesten valmennusohjelma EVA

Johtamistaidon opisto JTO
Helsingin kaupungin
koulutus- ja kehittämiskeskus

TIIVISTELMÄ

Paavo Lipposen toisen hallituksen keskeisiä tavoitteita on ollut työttömyyden alentaminen. Vuonna 1999 ministeriötasoinen Aktiivinen sosiaalipolitiikka –työryhmä sai tehtäväkseen valmistella tähän tähtääviä toimenpiteitä. Helsingissä olemassa oleva palvelujärjestelmä vajaakuntoisille ja pitkäaikaistyöttömille oli varsin kattava ennestään, ja kentältä kritisoitiin voimakkaasti työryhmän kaavailemaa lakia kuntouttavasta työtoiminnasta.

Rakenteellisen työttömyyden ja yhä vaativammiksi tulleiden työmarkkinoiden osuutta pitkäaikaistyöttömyydessä vähäteltiin, kokemuksia kaavailtua kuntouttavaa työtoimintaa vastaavista työharjoittelusta ja –kokeilusta ei saatu ajoissa lainlaatijoille. Puoli vuotta lain säätämisen jälkeen työministeriö itse totesi kuntouttavaan työtoimintaan verrattavan työmarkkinatukiharjoittelun epäonnistuneen Suomessa pahasti. 1.9.2001 voimaan tulleen lain tarkoitukseksi tuli pitkäaikaistyöttömien kuntouttaminen avoimille työmarkkinoille. Kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen taloudellinen vastuu siirtyi suurelta osin kunnille, koska valtio osallistuu toimintaan vain määrärahojensa puitteissa.

Vaikka kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen pitäisi olla koko kunnan asia, jäi se Helsingissä käytännössä kokonaan sosiaalivirastolle, sen erityispalvelukeskuksen töidenjärjestelytoimistolle ja työtoimistolle. Työtoimistoon perustettiin vuoden 2002 alussa etupäässä kuntouttavaa työtoimintaa ajatellen uusi koti- ja laitospalveluyksikkö, jonka työpäälliköksi siirryin talon sisältä muista tehtävistä. Sopivia töitä lähdettiin etsimään vanhuspalvelukeskuksista.

Taloudellinen vastuu tällaisesta toiminnasta pitäisi jakaa kuntien, valtion ja eläkelaitosten kesken, koska on todennäköistä etteivät kunnat muutoin suoriudu nyt asetetuista velvoitteistaan.

Viranomaisyhteistyön parantuminen kuntouttavan työtoimintalain soveltamisen aikana on ilahduttavaa ja luo edellytyksiä tuloksellisemmalle toiminnalle jatkossa, mutta joitakin vastuualueita olisi erittäin tarpeellista selkiyttää ja eriyttää resurssien tuhlaamisen välttämiseksi.

Ruotsin mallin mukainen palkkatukijärjestelmä voisi olla Suomessakin hyvin tarpeellinen turvaamaan työmarkkinoille pääsyä. Sosiaalisiin yrityksiin sisältyy suuri taloudellinen riski.

Kuntouttavan työtoimintalain seurantatutkimuksissa tulokset näyttävät heikoilta, kuten kentältä alun perinkin arveltiin. Lain merkitys näyttää painottuvan aktivointiin ja elämänhallinnan parantamiseen, joihin Helsingissä oli jo hyvät järjestelmät. Kentän ääntä kuulemalla nyt saavutettua sosiaalista kuntoutumista olisi voitu samalla taloudellisella panostuksella tuottaa paljon enemmän.

SISÄLTÖ

1. JOHDANTO 1

1.1 Ei mitään uutta auringon alla 1
1.2 Omaa taustaani 2
1.3 Kuntouttavan työtoimintalain valmistelua 2

2. KENTÄN KOKEMUKSEEN PERUSTUVAA KRITIIKKIÄ 5

2.1 Vajaakuntoisten työhön ja tekemiseen liittyviä palveluita Helsingissä 5
2.2 Työtoimiston toimistopäällikkö Pertti Siukolan kommentteja 7
2.3 Ammatinvalintapsykologin näkemyksiä 8
2.4 ”Vähän työhön totuttelua tuen ja turvan vastikkeeksi” 9
2.5 Edellisten pohdintaa 10
2.6 Miksi päällekkäisiä järjestelmiä? 11

3. KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINTALAIN MUOTOUTUMINEN 13

3.1 Lakiluonnoksia 13
3.2 Pertti Siukolan kommentteja lakiehdotuksesta 13
3.3 Työmarkkinatukijärjestelmän kehittäminen –projektin raportti 16
3.4 Pohdintaa edellisistä 18

4. KOTI- JA LAITOSPALVELUYKSIKÖN PERUSTAMINEN 20

4.1 Mistä mielekkäitä työtehtäviä? 20
4.2 Omaksi yksikökseen 20
4.3 Johtamisen näkökulma 23

5. JOHTOPÄÄTÖKSET 25

5.1 Taloudellinen vastuu 25
5.2 Viranomaisyhteistyö 25
5.3 Palkkatukijärjestelmä 25
5.4 Sosiaaliset yritykset 26
5.5 Kentän kuuleminen lainsäädännössä 26

1. JOHDANTO

1.1 Ei mitään uutta auringon alla

Työtön, työkyvytön tai muutoin tuottamaton väestönosa on erilaisten yhteisöjen muodostamisesta asti synnyttänyt ongelman, jota on ratkottu monin keinoin, erilaisin arvoin ja resurssein. Heikkoja, ylimääräisiä tai väärää sukupuolta olevia lapsia on hylätty, myyty tai surmattu. Vammaisia, vajaakuntoisia tai muutoin hyödyttömiksi tai haitallisiksi katsottuja aikuisia on yritetty erilaisin rangaistuksin pakottaa tuottaviksi tai oikaista yhteiskuntaan sopeutuviksi, tai hoitaa mahdollisimman halvalla toivoen heikkotasoisen hoidon jouduttavan omaehtoista ryhdistäytymistä tai ainakin luonnollista poistumaa. Usein ainakin jälkimmäinen toteutuu. Vanhukset on nähty suvun, heimon tai muun pienyhteisön rikkautena tai rasitteena tilanteen mukaan. Vaeltavat kansat saattoivat jättää tiensä päähän tulleen vanhuksen jälkeensä odottamaan kuolemaa pienen ruoka-annoksen kanssa. Yksilöllisyyttä korostavat, teknistyvät ja monimutkaistuvat länsimaiset yhteiskunnat eivät juurikaan osaa luonnonkansojen tavoin nähdä ikääntyvässä ihmisessä sellaisia resursseja, joista olisi hyötyä, ja perheyhteisöjen hajoaminen on siirtänyt vastuun heidän hoidostaan lisääntyvässä määrin yhteiskunnalle.

Nämä ovat aina eteen tulevia ja ratkaistavia kysymyksiä ajasta ja hyvinvoinnin asteesta riippumatta. Miten oikeudet ja velvollisuudet, hyvinvoinnin kakku ja valmistamiseen tarvittava työ jaetaan, ja ketkä päättävät jakotavasta?

Lapsiin, ainakin terveisiin sellaisiin, voidaan sijoittaa tulevaisuuteen suuntautuvia toiveita, ja nähdä heidät tätä kautta voimavarana. Lisäksi he ovat usein varsinkin pieninä hellyttäviä ja tunteisiin vetoavia. Ikääntyvä väestö tulee Suomessa seuraavina vuosina lisääntymään suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään, ja demokraattisessa yhteiskunnassa elettäessä heidän poliittinen painoarvonsa ja mahdollisuutensa vaikuttaa kakun jakamiseen kasvaa, vaikka kakku sinänsä saattaa pienentyä.

Työikäinen, mutta yhä vaativammiksi tulevien työmarkkinoiden tarpeisiin vastaamaton väestön osa on tällä hetkellä eniten sosiaalipoliittista keskustelua herättävä, mielipiteitä jakava ja tunteita nostattava joukko, jonka ryhdistämiseksi, tuottavaksi tekemiseksi tai edes jotenkin hoitamiseksi valtio ja kunnat, Työvoimahallinto ja Sosiaali- ja terveyshallinto miettivät erilaisia, toimivampia ja vähemmän toimivia keinoja. Jaettava kakku ei ole näiden toimijoiden yhteinen, vaan jokaisella on oma kakkunsa. Siksi valittujen keinojen toimivuus ei aina ole pääasia, sekin voi riittää että turhaksi katsottu syöjä saadaan ohjattua naapurin kakun reunaa järsimään.

Moniongelmainen, syrjäytymiskierteessä oleva ja yleistä järjestystä häiritsevä työikäisten mutta työmarkkinoille kelpaamattomien kansalaisten kova ydinjoukko, jonka työmarkkinakelpoisuuteen ei juurikaan voida koulutuksen keinoin vaikuttaa, ei ole kovinkaan hellyttävä. Vaaliuurnille he eivät mitenkään sankoin joukoin riennä. Kakkua heille moni tarjoaisi melko säästeliäästi, kun eivät ole olleet sitä paistamassakaan, eivätkä he itse hevin pääse kakkulapion varteen. Vajaakuntoista työikäistä viedään poliittisessa päätöksenteossa ja eri järjestelmissä kuin litran mittaa, ja päättäjät kertovat toimijoille pilke silmäkulmassa kuinka hyvin kaikki toimiikaan.

1.2 Omaa taustaani

Oman tähänastisen työurani olen tehnyt pääosin nytkin käsiteltävänä olevan aihepiirin parissa. En pitänyt tarkemman työhistoriani avaamista pohdittavana olevien kysymysten kannalta tarpeellisena varsinaisessa EVA-JET –diplomityössäni, mutta liitin loppuun selvennykseksi kronologisen ansioluettelon, jossa kuvattuihin tehtäviin ja kokemuksiin myöhemmin esittämäni henkilökohtaiset pohdinnat liittyvät varsinaisen lähdemateriaalin lisäksi.

Diakonin tutkintoni lopputyössä 1997 (Suojatyö vuosituhannen vaihteessa –mitä, missä, miksi?) käsittelin kuntouttamisen, työllistämisen ja mm. suojatyön kehittämiselle avautuvia uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Monet näistä kysymyksistä tuntuvat olevan jonkinlaisia ikuisuusasioita, ainakin niin kauan kuin poliittista tahtoa ja taloudellisia resursseja ei löydy vaalienalusaikaa pitemmälle. Eräälle sosiaalialan opiskelijalle vuonna 2000 tekemäni lyhyt esittely kuvannee vieläkin melko hyvin minulle tutuinta työsarkaa, ja tapaani ajatella sitä. Tällöin toimin siis vielä työhönottajana.

Työtoimiston varsinaisesta omasta organisaatiosta laitoin liitteeksi tiedoston ”Organisaatio”. Toimistopäällikkö, työhönotto ja hallintoyksikkö sijaitsevat Työpajakadulla. Kaksi omaa työkeskustamme, Pakilan työkeskus ja tekstiilityökeskus ovat kiinteitä yksiköitä, ja työllistämisyksiköllä ja ulkotyö- ja kuljetusyksiköllä on Helsingin alueelle vaihtuviin työkohteisiin sijoitettuina yhteensä noin 40 ryhmää, joissa työskentelee työnjohtajan ohjauksella keskimäärin 8-10 henkilöä kussakin.

Toimimme varsin kiinteässä yhteistyössä myös työvoimatoimistojen, erityispalvelukeskuksen töidenjärjestelytoimiston, alueellisten sosiaalipalvelutoimistojen, Vankeinhoitolaitoksen, Kriminaalihuoltoyhdistyksen ja yksityisten järjestöjen ylläpitämien työkeskusten kanssa. Jälkimmäisiin kuuluvat Hengitysliiton Kotelotyö, Invalidiliiton työkeskukset, Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisten työkeskus ja Kuntoutussäätiön Malminkartanon työkeskus, joilta saadaan erilaisia työllistymiseen ja työkyvyn arviointiin liittyviä palveluita ostopalvelusopimuksiin perustuen.

Edellä mainitsemani yhteistyötahot ohjaavat varsin erityyppisistä työkyvyn rajoitteista kärsiviä, useimmiten moniongelmaisia asiakkaita työtoimiston palveluihin. Työhönottajana kartoitin heidän elämäntilannettaan haastatteluiden, sosiaaliviraston oman asiakastietojärjestelmän ja mm. käytettävissä olevien aiempien työkyvyn arviointien, lääkärinlausuntojen ja yhteistyökumppaneiden saamien tietojen ja kokemusten avulla. Tältä pohjalta etsittiin yhdessä asiakkaan kanssa palvelutarjonnastamme parhaiten hänen tarpeitaan ja tavoitteitaan vastaavat ratkaisut ja polut kohti mielekkääksi nähtyä tavoitetta. Nämä tavoitteet voivat olla ihmisestä ja tilanteesta riippuen varsin erilaisia.

1.3 Kuntouttavan työtoimintalain valmistelua

Vaikeasti työllistyvien pitkäaikaistyöttömien saamiseksi avoimille työmarkkinoille vastaamaan omasta toimeentulostaan ja kartuttamaan kunnan ja valtion verotuloja asetti sosiaali- ja terveysministeriö vuoden 1999 lopulla ”Aktiivinen sosiaalipolitiikka -työryhmän”. Työryhmän muistiossa (Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 1999:20) kiinnitettiin huomiota syvenevään syrjäytymiskehitykseen ja sosiaalityön suuntaamiseen tämän syrjäytymiskehityksen hoitoon. Työryhmä esitti riittäviä resursseja tukityöllistämiseen ja koulutukseen sekä varhaiskuntoutuksen lisäämiseen ammatillisena kuntoutuksena. Kuntouttavan työtoiminnan lähtökohdiksi työryhmä totesi kannustamisen, motivoimisen ja myönteisten kokemusten luomisen, ja esitti kunnan velvollisuudeksi järjestää kuntouttavaa työtoimintaa.

Aktiivisen sosiaalipolitiikan periaatteet työryhmä kiteytti näin:

1. Työnteon tulee kannattaa aina myös taloudellisesti.
2. Jokaisella työkykyisellä on oikeus työhön sekä työstä saatavaan toimeentuloon.
3. Jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan huolehtia omasta ja läheistensä elatuksesta työllä tai sitä vastaavalla toiminnalla.
4. Työttömyyden pitkittyminen on ehkäistävä niin, ettei siitä muodostu yksilölle jatkuvaa olotilaa.
5. Yhteiskunta on velvollinen tukemaan henkilön työkyvyn ylläpitämistä ja palauttamista.
6. Aktiivisen sosiaalipolitiikan kehittäminen edellyttää myös, että nykyisiä sosiaaliturvaan käytettäviä varoja ohjataan uudella tavalla.
7. Työikäisen ja työkykyisen henkilön siirtäminen eläkkeelle ei ole aktiivista sosiaalipolitiikkaa.
8. Palvelujärjestelmän – erityisesti koulutuksen ja kuntoutuksen – tulee yhdessä tulonsiirtojen kanssa tukea työhön menemistä, työssä pysymistä ja työhön paluuta.

Työryhmä luovutti muistionsa sosiaali- ja terveysministeri Maija Perholle 18.2.2000. Työryhmän puheenjohtajana toimi ylijohtaja Kari Välimäki sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Työryhmä esitti, että työvoima- ja sosiaalitoimisto tekisivät yhdessä alle 25-vuotiaiden yhteisasiakkaidensa kanssa viimeistään puolen vuoden kuluttua työttömäksi jäämisestä yksilöllisen aktivointisuunnitelman. Yli 25-vuotiaiden kanssa suunnitelma tehtäisiin viimeistään vuoden kuluessa työttömäksi jäämisestä. Työtön ohjattaisiin kuntouttavaan työtoimintaan työvoimatoimiston, sosiaalitoimiston ja asiakkaan yhteisellä sopimuksella, ja hänen toimeentulonsa turvattaisiin senhetkisillä etuuksilla.

Samoilla linjoilla oli myös sosiaali- ja terveysministeriön apulaisosastopäällikkö Reijo Väärälän johtama Työ- ja sosiaalihallinnon yhteistyöryhmä, joka puolestaan luovutti muistionsa (Työ- ja sosiaalihallinnon aktiiviyhteistyö. Työryhmän muistio työ- ja sosiaalihallinnon yhteisasiakkaiden palveluyhteistyöstä. Sosiaali- ja terveysministeriö ja työministeriö, 2000) työministeri Sinikka Mönkäreelle 23.2.2000. Muistiossa todettiin aktiivista sosiaalipolitiikkaa voitavan kehittää muutenkin kuin uudistamalla sosiaalipolitiikan ja verotuksen juridisia ja taloudellisia perusteita.

Työryhmä hahmotteli tällaiseksi keinoksi palvelujärjestelmän kehittämisen siten, että se asiakkaiden vapaaehtoisuutta ja yksilöllisyyttä kunnioittaen kannustaisi näitä omatoimisuuteen ja elämäntavan muutokseen. Erittäin pulmalliseksi työryhmä koki nuoret toimeentulotuen saajat, jotka ovat työttömyysturvan ulkopuolella. Näitä huonosti koulutukseen hakeutuvia tai muutoin vaikeasti työllistyviä nuoria arveltiin olevan noin 15 000.

Työ- ja sosiaalihallinnon viranomaisten yhteistyötä työryhmä tiivistäisi muun muassa yhteispalvelupisteillä, joita vuonna 2000 ehdotettiin käynnistettäväksi vähintään kaksivuotisena kokeiluna 5 –10 paikkakunnalla. Työntekijät työskentelisivät palvelupisteessä pitkäjänteisesti, ja palvelupiste kehittyisi paikalliseksi osaamiskeskukseksi. Se tukisi asiakkaiden aktivointia asiantuntevasti, mutta konsultoisi myös muita toimipisteitä. Yhteispalvelupiste olisi tarpeen mukaan yhteistyössä Kelan, terveydenhuollon, kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmän tai jonkin muun tahon kanssa. Kokeilua resurssoisi, koordinoisi ja seuraisi sosiaali- ja terveysministeriön ja työministeriön pysyvä yhteistyöelin, jota työryhmä niin ikään ehdotti.

Työryhmän käyttämien tutkimusten mukaan tulokset ovat parhaita, kun kuntouttavaan työtoimintaan sijoittuminen perustuu vapaaehtoiseen kuntoutukseen. Työryhmä korostaakin, että kuntouttavaan työtoimintaan osallistumisen tulee olla työttömälle vapaaehtoista. Näin ehkäistäisiin myös toimintaan osallistuvien leimautuminen.

Ristiriidassa näiden hyviltä kuulostavien tavoitteiden kanssa tuntui kuitenkin olevan Välimäen työryhmän pyrkimys sanktioida näiden enemmän tai vähemmän työmarkkinakelpoisuutensa yhä edelleen kovenevilla avoimilla työmarkkinoilla menettäneiden väliinputoajien kieltäytymistä kuntouttavasta työtoiminnasta heidän etuuksiaan, työmarkkina- tai toimeentulotukea leikkaamalla. Tätä suuntausta vastaan näiden kysymysten kentässä pitkään toimineet alan ammattilaiset esittivät mielestäni hyvinkin perusteltua kritiikkiä.

2. KENTÄN KOKEMUKSEEN POHJAUTUVAA KRITIIKKIÄ

2.1 Vajaakuntoisten työhön ja tekemiseen liittyviä palveluita Helsingissä

Työskentelen Helsingin kaupungin sosiaaliviraston erityispalvelukeskuksen työtoimistossa, joka tuottaa erilaisia kuntouttavia, työn tekemiseen liittyviä palveluita kuntalaisille. Ennen kuin laki kuntouttavasta työtoiminnasta tuli voimaan 1.9.2001, oli työtoimistolla käytettävissään seuraavat palvelut, joiden nimitykset ja etuudet olen saattanut nykytilanteen mukaisiksi:

Työllisyysvaroilla työllistäminen
- määräaikainen työsuhde 6-12 kk
- palkkatuloa, pitäisi riittää elämiseen

Työharjoittelu työmarkkinatuella työvoimatoimiston kautta
- alle 25-vuotiaille vailla ammatillista koulutusta oleville

Työelämävalmennus työmarkkinatuella työvoimatoimiston kautta
- alle 25-vuotiaille ammatillisen koulutuksen saaneille
- yli 25-vuotiaille työmarkkinatukeen oikeutetuille tavallisille työnhakijoille
- 7 e:n kulukorvaus, jonka Kela maksaa myös sairaspäivistä
- osana muuta kuntoutusta tai työkyvyn arviointia

Työpaikkakokeilu työvoimatoimiston kautta
- vajaakuntoisille, lääkärin lausunnon työvoimatoimistoon toimittaneille
- kulukorvaus 7e, työvoimatoimisto maksaa läsnäolopäivistä työmarkkinatuen lisäksi
- osana muuta kuntoutusta tai työkyvyn arviointia

Sosiaalihuoltolain mukainen työsuhteinen työ Pakilan työkeskuksessa
- syntyy työsuhde ja työkykyyn suhteutettu palkkatulo; riittää elämiseen
- taloon tullaan tavallisimmin jonkin edellisen palvelun kautta

Edelliset palvelut on tarkoitettu työmarkkinoiden käytettävissä oleville, työkykyisille ja –ikäisille.

Sosiaalitoimiston järjestämä työkokeilu
- työikäisille ja –kykyisille henkilöille, jotka elävät toimeentulotuella työnhaun katkettua tai saatuaan työssäoloehdon
- osana muuta kuntoutusta, myös työkyvyn ja elämänhallinnan arvioinnin välineenä
- kulukorvausta (8,41 e) ei lasketa toimeentulotuen normilaskelmassa tuloksi ja maksetaan ennaltaehkäisevänä toimeentulotukena
- ei poista työssäoloehtoa, mutta kannattaa neuvotella työvoimatoimiston virkailijan kanssa etukäteen mahdollisista jatkotoimenpiteistä
- kohderyhmä muuten sama kuin edellä, mutta henkilöiden ei katsota olevan työmarkkinoiden käytettävissä

Huoltosuhteinen työ (Sosiaalihuoltolain tarkoittama sosiaalipalvelu)
- työsuhdetta ei synny
- työraha 14,30 e /pv, eläkeläisillä 6,90
- HKL:n näyttölippu
- ateriat
- ateriakorvaus la-su + arkipyhät 7,40/pv
- uimahalliliput
- asumiskustannukset sosiaalitoimistosta ilman 7%:n omavastuuosuutta

Sosiaalihuoltolain mukainen työsuhteinen työ järjestöjen työkeskuksissa
- henkilö solmii työsuhteen ko. järjestön kanssa
- tuntipalkat n. 2 – 9 e
Näitä palveluita voidaan tarjota myös eläkkeellä ja työmarkkinoiden ulkopuolella oleville
henkilöille.

Yhdyskuntapalvelu
- alle 8 kk:n vapausrangaistus voidaan suorittaa yhdyskuntapalveluna, jos rikosseuraamusviraston kriminaalihuoltolaitos toteaa henkilön tutkimuksessaan siihen soveltuvaksi

Kuntouttava vankityö
- päihdeongelmasta irti pyrkivät vangit eri vankiloista voivat hakeutua kuntouttavaan vankityöhön
- tuomion loppupuolella siirtyminen Seutulan avovankilaan ja työskentely päivisin työtoimiston työmailla
- tehostettu yhteistyö A-klinikan ja muiden päihdehuoltoyksiköiden kanssa
- vapautumisen jälkeen 2 vuoden tukityöllistämisjakso ja avustaminen tukiasunnon tai muun kaupungin vuokra-asunnon hankinnassa

Nämä palvelut ovat em. ehdoin vankeusrangaistukseen tuomituille.

2.2 Työtoimiston toimistopäällikkö Pertti Siukolan kommentteja

Pertti Siukola kommentoi 9.3.2000 sosiaali- ja terveysministeriölle Aktiivinen sosiaalipolitiikka työryhmän muistiota mm. seuraavasti:

”Kuntouttava työtoiminta ei ole uusi järjestelmä, vaan sitä on Helsingissä järjestetty huoltosuhteisena suojatyönä (nyk. huoltosuhteinen työ) jo vuosikymmeniä. Tällä hetkellä sitä järjestetään 270 paikalla. Helsingin huoltosuhteinen suojatyö on aina tarkasti suunnattu työmarkkinakelpoisuutensa menettäneisiin henkilöihin eli käytännössä ns. väliinputoajille”.

”Pitkän kokemuksen perusteella voidaan sanoa, että mitään sellaisia tavoitteita, joita työryhmä nyt kuntouttavalle työllistämiselle asettaa eli pääsyä avoimille työmarkkinoille tai osallistumista työhallinnon työhönmenoa tukeviin toimenpiteisiin ei huoltosuhteiselle suojatyölle ole enää vuosiin voitu asettaa. Sen sijaan elämänhallinnan ja työkyvyn ylläpitäminen ja parantaminen ovat hyvin tärkeitä tavoitteita huoltosuhteisessa suojatyössä. Kun työryhmän esittämä kuntouttava työllistäminen (1-2 päivää viikossa, noin 3 kk) olisi huomattavasti kevyempi toimintatapa kuin Helsingin huoltosuhteinen suojatyö, sillä tuskin olisi merkitystä edes elämänhallinnan ja toimintakyvyn ylläpitäjänä”.

”Lähtökohtana tulee olla, että työmarkkinakelpoisille henkilöille tulee työryhmän esittämällä tavalla tarjota tukityötä ja koulutusta. Niistä kieltäydyttäessä on tarpeen myös käyttää sanktioita ja mm. leikata toimeentulotukea”.

”Sen sijaan kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymistä ei tule sanktioida, vaan sen tulee myös käytännössä perustua vapaaehtoisuuteen. Huoltosuhteisessa suojatyössä on hyvin tärkeäksi lähtökohdaksi kokemuksiin perustuen nähty juuri vapaaehtoisuus. Ennen vuotta 1984 huoltosuhteiseen suojatyöhön voitiin Helsingissä pakottaa ja niin myös paljon tehtiin. Kuntoutuksesta ei silloin voitu puhua. Päihteiden käyttöä esiintyi työssä oltaessa hyvin paljon ja myös akuutteja mielenterveysongelmia oli runsaasti. Työmaat olivat erittäin rauhattomia, henkilöiden vaihtuvuus oli suuri ja esimerkiksi työturvallisuus oli vaikea varmistaa. Koko toimintamuoto oli työntekijöiden silmissä hyvin halveksittua. Mitään siirtymistä avoimille työmarkkinoille ei tapahtunut, vaikka se oli tärkeä tavoite”.

”Vuoden 1984 alusta tuli voimaan uusi sosiaalihuoltolaki ja sen myötä ei mitään pakottamista suojatyöhön eikä myöskään huoltosuhteiseen suojatyöhön saanut enää olla. Siitä käynnistyi myös huoltosuhteisen suojatyön kuntoutussisällön kehittäminen. Häiriöt työmailla poistuivat ja huoltosuhteisesta suojatyöstä tuli hyvin pidetty ja hyvä kuntoutusmuoto. Avoimille työmarkkinoille kuntoutumista ei edelleenkään kuitenkaan tapahtunut, ei edes 80-luvun kovan työvoimapulankaan aikana. Sitä tukevia toimenpiteitä kyllä huoltosuhteisessa suojatyössä yritettiin monin tavoin. 1980-luvulla oli laaja sosiaalisesti työrajoitteisten kuntoutuskokeilu, oli monenlaista terapiaa suojatyöntekijöille, järjestettiin työhön ja koulutukseen valmentavia ammattikursseja ja huoltosuhteisia suojatyöntekijöitä työllistettiin työsuhteeseen kunnallisella työllistämistuella. Kaikki ne olivat tuloksettomia. Kaikkiaankin 80-luvun lopulla suojatyössä ajauduttiin kriisiin juuri tästä syystä ja se johti toiminnan voimakkaaseen uudelleen suuntaamiseen 90-luvulla”.

”Aivan epärealistiseksi tavoitteeksi on huoltosuhteisesta suojatyöstä pääsy avoimille työmarkkinoille tullut 90-luvun aikana työmarkkinakynnyksen noustua edelleen voimakkaasti. Kynnys tiettävästi nousee edelleen”.

”Jos työryhmän esittämä pakkosuojatyö otettaisiin käyttöön ja sen seurauksena aivan ilmeisesti huomattava osa kieltäytyisi toiminnasta ja menettäisi perustoimeentulostaan lähes puolet, olisi aivan ilmeisenä seurauksena epäsosiaalisen häiriökäyttäytymisen voimakas lisääntyminen. Päihdeongelmaiset siirtyisivät taas korvikealkoholien käyttöön ja rikollisuus lisääntyisi. Seurauskustannukset laitoshoidon tarpeen kasvaessa sosiaali- ja terveydenhuollossa ja vankeinhoidon lisätarpeesta olisivat hyvin huomattavat”.

”Yhteenvetona voidaan perustuen Helsingissä jo hyvin pitkään järjestettyyn huoltosuhteiseen suojatyöhön todeta, että työryhmän esittämä kuntouttava työllistäminen ei työmarkkinakelpoisuutensa menettäneitä henkilöitä kuntouttaisi avoimille työmarkkinoille. Tämä työmarkkinakelpoisuutensa menettänyt joukko olisi juuri työryhmän ensisijainen kohdejoukko. Pakkotoimenpiteistä johtuva perustoimeentulon voimakas leikkaaminen johtaisi hyvin todennäköisesti suuriin lisäkustannuksiin sosiaali- ja terveydenhuollon laitoshoidossa ja myös vankeinhoidossa. Lisäksi yhdyn täysin siihen kritiikkiin, jonka muistiossa eriävinä mielipiteinä ovat esittäneet Suomen kuntaliiton ja Sosiaalityöntekijäin Liitto ry:n edustajat”.

2.3 Ammatinvalintapsykologin näkemyksiä

Savonlinnan työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologi Anna-Liisa Koponen käsittelee samoja teemoja mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 27.2.2000. Koponen toteaa pitkäaikaistyöttömissäkin olevan paljon hyviä, ammattitaitoisia työnhakijoita, joiden ongelmana on vain heidän talousalueellaan vallitsevasta yli 20 prosentin työttömyydestä johtuva työn puute. He ovat pitäneet työkykyään yllä työllistämistukitöillä, osa myös muilla pätkätöillä tai kurssijaksoilla.

”Nyt, kun pääkaupunkiseudulla ja muutamalla kasvukeskuksella menee hyvin, on koko maan työllisyysmäärärahoja vähennetty. Kun tukityötäkin saa entistä harvempi, pitkiäkin työttömyysjaksoja kertyy helposti”.

”Mihin ja miksi tätä ryhmää ’kuntoutetaan’ pakkotyöllä? He kuntoutuvat heti sinä päivänä, kun työtä löytyy. Jos uusien kaavailuiden tarkoitus on järjestää mielekästä, hyödyllistä työtä, miksi toisille maksetaan siitä normaali palkka, ja niille, joiden toimeentulo muutenkin on kaikkein heikoin, ei makseta lainkaan palkkaa. Mikä tällaisessa eriarvoisuudessa on kuntouttavaa”, kysyy Koponen aiheellisesti.

Rakenteellisen työttömyyden lisäksi muiden vaikeasti avoimille työmarkkinoille työllistyvien henkilöiden problematiikkaa Koponen käsittelee myös ammattilaisen realismilla. ”Pisin työttömyysaika on yleensä ikääntyneillä hakijoilla, joilla on monenlaisia sairauksia. Monille heistä oikea ratkaisu olisi eläke. Heidän tilanteensa on moneen kertaan selvitetty, paitsi omien lääkäreitten toimesta, usein vielä erilaisten kuntoutuskurssien, työklinikkatutkimusten ja kuntoutustarveselvitysten avulla”.

”Terveydelle sopivaa työtä ei ole saatavilla, eikä kukaan työnantaja uskalla palkata heitä sairaslomien ja eläkemaksujen pelossa. Eläkelaitosten kohtuuttoman tiukan linjan vuoksi he ovat työvoimatoimistoissa hakijoina, kun ei muitakaan vaihtoehtoja ole”.

”Poistaako palkaton työ kaularankakulumat, astmat ja reumat? Tai toimeentulon epävarmuudesta ja pallottelusta pahentuneen depression, kun ilmoitetaan, että nyt on lähdettävä palkattomaan työhön, jaksoipa tai ei”.

”On myös eri ikäisiä pitkäaikaistyöttömiä, joilla kykytaso tai mielenterveyden ongelmat aiheuttavat työkyvyn rajoitteita. Työ olisi monelle heistä kuntouttava, kontakteja lisäävä tekijä, mutta tutkimuksin ja työkokeiluin on todettu, ettei avoimille työmarkkinoille sijoittuminen ole realistista. Palkaton työjakso ei muuta heidän tilannettaan miksikään, korkeintaan vaikeuttaa niukkaa toimeentuloa työssäkäynnistä aiheutuvien kulujen takia”.

”Tarvittaisiin rahaa pysyväisluontoisiin, sekä toimeentulon että työtoiminnan mahdollistaviin ratkaisuihin. Miksi esimerkiksi suojatyöjärjestelmä on haluttu ajaa alas? Miksei sitä voisi tukea riittävin valtionosuuksin ja kehittää ja laajentaa suojatyökeskusten ulkopuolisiinkin kohteisiin”?

”Ilahduttavaa ja myönteistä työryhmän työssä on se, että on nähty työn merkitys ihmisen hyvinvoinnille, ja haetaan ratkaisuja niillekin, joille on vaikea työtä löytää. Jotta saataisiin aikaan toivottu kuntouttava vaikutus, olisi työtoiminnan piiriin valittava vapaaehtoispohjalta ja yksilöllisesti harkiten ne pitkäaikaistyöttömät, joiden ongelmiin nimenomaan määräaikainen työjakso on oikea auttamiskeino”.

”Tärkeää olisi myös myöntää varoja työnsuunnittelijoiden ja työnjohdon palkkaukseen, jotta voidaan tarjota mielekkäitä tehtäviä ja niihin riittävä perehdytys. Ja ensiarvoisen tärkeää olisi, että työstä saisi jonkinlaisen kannustavan korvauksen, joka mieluummin kohentaisi taloudellista tilannetta kuin kiristäisi sitä. Se myös kohottaisi itsetuntoa ja parantaisi oman elämän kaikinpuolista hallintaa. Ja antaisi luottamusta siihen, että omalla työllä ja toiminnalla voi elämäänsä vaikuttaa ja sitä kohentaa. Nöyryyttäminen, pakottaminen ja toimeentulon kiristäminen nälkärajoille eivät kuntouta ketään”.

2.4 ”Vähän työhön totuttelua tuen ja turvan vastikkeeksi”

Helsingin Sanomien artikkeli 22.2.2000 toteaa 18.2.2000 julkistetun Aktiivinen sosiaalipolitiikka –työryhmän raportin jakaneen mielipiteitä jyrkästi. ”…viranomaisten aktiivinen yhteistyö työttömän mahdollisuuksien kartoittamiseksi ja taito- tai tietopuutteiden korjaamiseksi hyväksytään. Kuntien ei sen sijaan uskota kykenevän järjestämään kymmenille tuhansille tarvittavia tuki- tai totuttelutöitä”.

”Aktiivisen sosiaalipolitiikan uutena palvelumuotona ehdotettu kuntouttava työtoiminta on kimpaannuttanut niin ammattiyhdistysliikkeen kuin työttömien yhdistyksetkin. Järjestelyä nimitellään pakkotyöksi tai pakkokuntoutukseksi. Lisäksi sen pelätään synnyttävän rinnakkaiset työmarkkinat”.

”Uuteen järjestelyyn liittyisi tukien vähennyksiä, jos työtön laiminlöisi sovitut tehtävät. Nähtävästi juuri rangaistukset saavat vaihtoehdon tuntumaan nöyryyttävältä pakolta”.

”Kuntouttavasta työtoiminnasta lipeämisen rangaistuksista kannattaa tinkiä ainakin toistaiseksi, jos ne hiertävät liikaa. Vapaaehtoisia kuntoutettavia riittää pitkään, kunhan viranomaiset hoitavat motivointityönsä muistion edellyttämällä tavalla”.

2.5 Edellisten pohdintaa

Syrjäytymisessä huono-osaisuus kasautuu. Toimintaresurssien puute vaikuttaa sekä syinä että seurauksina siihen, että ihminen jää yhä enemmän ja enemmän nyky-yhteiskunnassa tavanomaisten kulutus- ja toimintamallien, vallankäytön ja vaikuttamisen, kuten myös normaaleiden sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. Nykyisin syrjäytyminen perustuu aiempaa työvoimavaltaista yhteiskuntaa useammin sosiaalisen ja kulttuuripääoman, tiedon, taidon ja koulutuksen puutteeseen. Näistä johtuva työttömyys ja köyhyys lisää mm. päihde- ja mielenterveysongelmia, ihmissuhdevaikeuksia ja rikollisuutta.

Noidankehä voi tietenkin alkaa mistä vain, ja usein on vaikeaa ja tarpeetontakin määritellä yhtä asiaa, josta kaikki alkoi, ja miten se johti toiseen. Ihmisen elämähän ei ole yhtä yksinkertainen kuin mopon moottori. Suomalaisen miehen kolme kovaa aa-ta ovat ammatti, asunto ja akka. Näistä kun yksi menee, menee helposti kaksi muutakin, usein viinan ja muiden päihteiden siivittämänä, ja syöksykierre on valmis alkamaan. Syrjäytymistä korjaava työ olisi ilmeisesti luonteeltaan kuntouttavaa. Kuntoutusta pohdin omassa lopputyössäni (Suojatyö vuosituhannen vaihteessa –mitä, missä, miksi?) seuraavasti:

”Kuntoutusprosessin ajatellaan usein olevan nousujohteinen suhteessa alkutilanteeseen. Tällöin kuntoutuksen tuloksena on paremmin kyvyin ja valmiuksin varustettu yksilö. Tämä arviointitapa on kuitenkin mielestäni relevantti vain lähtötilanteen ollessa suhteellisen vakiintunut ja pysyvä. Näin voi olla esimerkiksi joidenkin fyysisten ja psyykkisten vajavuuksien kohdalla”.

”Kuntoutuksen ideaa voidaan kuitenkin tarkastella myös yleisemmin kuin yksinkertaisesta ’takaisin työelämään’ –näkökulmasta. Kuntoutus voidaan ajatella pyrkimyksenä kumota sairauden, kyvyttömyyden, osaamattomuuden ja syrjäytymisen vaikutuksia yksilön elämässä. Tavoitteita asetettaessa kannattaa työstää kysymyksiä, lakkaako kuntoutus olemasta kuntoutusta, tai ainakin kannattavaa kuntoutusta, jos kuntoutujan tila koheneekin vain hieman? Entä jos alaspäin vievä syrjäytymisen kierre vain pysähtyy – tai vauhti vain hieman hidastuu?”

”Mielestäni keskeinen kuntoutuksen kriteeri voisi olla se, että yksilön elämänhallintaan ja toimintakykyyn vaikuttavien elementtien merkitystä pyritään vähentämään, ovatpa nämä sitten tiedollisia, taidollisia, fyysisiä, psyykkisiä tai sosiaalisia vajavuuksia. Jos kuntoutuksen tarpeen aiheuttaa etenevä sairaus tai prosessi, riittää mielestäni epäsuotuisan kehityksen pysäyttäminen tai hidastaminen täyttämään kuntoutuksen tunnusmerkit; yksilön kokonaistilanne on kuntoutuksen avulla parempi kuin ilman kuntoutusta”.

”Syrjäytymisen ja moniongelmaisuuden voidaan epäilemättä katsoa kuuluvan jälkimmäiseen luokkaan. Yhden ongelma-alueen aiheuttamat toimintavajeet heijastuvat yhä uusille elämän alueille, elinpiiri supistuu, ongelmat kasaantuvat ja yksilö syrjäytyy yhä enemmän. Syrjäytymisprosessia ehkäisevät toimenpiteet, yhtenä näistä vajaakuntoisen sijoittaminen työtoimintaan tai suojatyöhön riippumatta siitä, työllistyykö asianomainen myöhemmin avoimille työmarkkinoille, on siis syrjäytymisvaarassa olevien yksilöiden kuntoutusta”.

Syrjäytyneitä on ehkä turhaa yrittää tarkastella homogeenisena ryhmänä. Mielekkääseen elämään haluan aina nähdä olevan mahdollisuuksia, vaikkapa kuolinvuoteella, ja mikä on inhimillistä, on myös enemmän tai vähemmän normaalia. Jos normaalilla elämällä tarkoitetaan sitä, että työikäinen ihminen käy työssä elättäen itsensä ja perheensä, en usko että monellakaan nyt syrjäytyneellä, keski-ikäisellä tai sitä lähestyvällä ihmisellä on näköpiirissä tällaista ”normaaliutta”. Syrjäytyneellä voi olla hyvinkin 15 – 20 vuotta viralliseen eläkeikään, mutta satunnaisissa työsuhteissa, työttömyysetuuksilla ja toimeentulotuella vietettyjä epäsosiaalisen, syrjäytymistä edistävän elämän vuosia voi olla takana yhtä paljon kuin teoreettisia työvuosia edessä. He eivät enää osaa tai jaksa tehdä töitä, joita nuorina osasivat ja jaksoivat, ja usein sellaisia töitä ei enää ole tarjolla, vaikka pystyisivätkin. Peruskoulutuksessakin voi olla puutteita, jotka pitäisi korjata ennen kuin ammatillinen koulutus olisi mahdollista. Ennen tätä pitäisi oppia päivärytmiin ja arkirutiineiden hoitamiseen, ja päihdeongelmakin pitäisi saada hallintaan…

Jos kaikki tämä jonkun kohdalla onnistuisi, saattaisi hän hyvinkin jo 55-vuotiaana päästä kilpailemaan työpaikoista samalla viivalla samoin tiedoin valmistuneiden 25-vuotiaiden kanssa, ellei hankittu koulutus olisi tällä välin jo käynyt tarpeettomaksi. Sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinvaivat sekä iän mukanaan tuoma mahdollinen hidastuminen eivät tietysti olisi mitään hyviä kilpailuvaltteja työnantajille, jotka pelkäävät työntekijän työkyvyttömyydestä yritykselle seuraavaa eläkevastuuta.

Työkyvyttömät ihmiset pitäisi päästää eläkkeelle. Tämä koskee ainakin niitä lääketieteellisin, täysin pätevin ja varsin kallein tutkimuksin työkyvyttömiksi todettuja henkilöitä, joita nyt ei päästetä eläkkeelle, koska heille etsitään vuodesta toiseen ”kevyttä, vaihteleva-asentoista työtä, jossa voi välillä kävellä tai kieritellä itseään lattialla kiputilojen mukaan, ja josta voi olla aina tarvittaessa poissa, ja jota voi tehdä ilman koulutusta, ja jolla elättää itsensä…”.

Eläkkeelle voisi mielestäni päästää nekin, joilla ei mitään realistista mahdollisuutta enää avoimille työmarkkinoille ole. Eläkkeellä, työmarkkina- tai sosiaalietuuksilla eläville pitäisi kaikenlaisen työn tekeminen, kykyjen ja halujen mukaan, tehdä aina myös taloudellisesti kannattavaksi. En ole riittävästi perehtynyt kansalaispalkan ajatukseen voidakseni siihen sanoa aivan viimeistä sanaani, mutta tuntuisi siltä, että jokin järjestelmä, joka takaisi pienen, ei välttämättä edes toimeentuloon riittävän ansion, olisi hyvä olemassa. Tämän päälle voisi sitten ansaita tai olla ansaitsematta lisää, ja vain todella työkyvyttömien toimeentulo ja asuminen hoidettaisiin nykyisen toimeentulotuen kaltaisesti.

Yhteiskunnan, eli kuntien ja valtion tehtäviin kuuluisi edelleen työtilaisuuksien järjestäminen halukkaille, ja kuten nytkin, tulisi kuntoutumisen, elämänhallinnan ylläpitämisen ja lisäämisen ja tätä kautta yhteiskunnallisten haittojen ja vaihtoehtoiskustannusten (sosiaali- ja terveyspalvelut, poliisi, vankeinhoito) ehkäisyn olla etusijalla lyhytnäköisiin taloudellisiin, vieläpä vain eri hallintokuntien välisiin tuottoihin tai säästöihin nähden. Se olisi kestävää kehitystä, joka myös ehkäisisi syrjäytymistä.

Työni tulokset näkyvät parhaimmillaan siinä, että ihminen löytää elämälleen ja olemiselleen puitteet, jossa hän kokee tulevansa kohdatuksi ja nähdyksi arvokkaana ihmisenä, jossa hän itse kokee elämänsä mielekkääksi. Jälleen kerran, tämä on kovin tapauskohtaista. Jonkun ei enää tarvitse syödä roskalaatikkoruokaa, vaikka ilmeisesti alkoholismiinsa tuleekin kuolemaan, toinen kiinnittyy pysyvästi suojatyöhön, asunto alkaa pysyä alla ja emäntä, ehkä jälkikasvuakin löytyy. Elämälle löytyy rytmi ja mieli.

2.6 Miksi päällekkäisiä järjestelmiä?

Kuten edellä voitiin huomata, oli Helsingin palvelujärjestelmä melko kattava jo kuntouttavan työtoimintalain valmisteluvaiheessa. Työvoiman ulkopuoliseksi väestöksi katsotuille työikäisille oli olemassa työ- ja huoltosuhteista suojatyötä, joiden vaikuttavuus avoimille työmarkkinoille sijoittumisessa todettiin olemattomiksi. Työvoimaan kuuluvien osalta oli ja on olemassa työnhakijan iästä ja työrajoitteista riippuen työllisyysvaroilla työllistämisen lisäksi työharjoittelua, -kokeilua ja työelämävalmennusta työmarkkinatuella. Nämä vastasivat melko tarkasti suunnitteilla olevaa kuntouttavaa työtoimintaa, eikä niiden vaikuttavuudesta ainakaan työhönottajan näkökulmasta ole paljoakaan sanottavaa.

3. KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINTALAIN MUOTOUTUMINEN

3.1 Lakiluonnoksia

Työtoimiston toimistopäällikkö Pertti Siukola seurasi tarkasti Aktiivinen sosiaalipolitiikka –työryhmän ja hallituksen esityksiä eduskunnalle laiksi kuntouttavasta työtoiminnasta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä. Sain tilaisuuden perehtyä joihinkin muistioihin ja seurata valmisteluprosessia eri keskusteluissa. Seikka, johon huomio kiinnittyi eri versioiden edistyessä, oli huomion siirtyminen kokonaan pois työmarkkinatukiharjoittelun vaikuttavuudesta vaikeasti työllistyvien henkilöiden avoimille työmarkkinoille pääsyyn.

3.2 Pertti Siukolan kommentteja lakiehdotuksesta

17.10.2000 työtoimiston toimistopäällikkö Pertti Siukola kommentoi Kuntaliitolle kuntouttavaa työtoimintaa koskevaa lakiehdotusta seuraavasti:

”Lakiehdotuksen tarkoituksena on sen ensimmäisen pykälän mukaan parantaa pitkäaikaistyöttömän edellytyksiä työllistyä avoimille työmarkkinoille ja edistää hänen mahdollisuuksiaan osallistua työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin. Tiivistäen jäljempänä esitettävistä kommenteista voidaan todeta, että hyvästä tarkoituksesta huolimatta lakiehdotus ei kuitenkaan sisällä sellaisia keinoja eikä edellytyksiä, joilla tarkoitus toteutuisi. Epäonnistumisen seurauksena pitkäaikaistyöttömät tulevat vain syrjäytymään entisestään ja pitkäaikaistyöttömyyden haittavaikutukset yhteiskunnalle tulevat vain kasvamaan. Erittäin vahingollista on, että lakiehdotuksen avulla uskotellaan nyt voitavan pitkäaikaistyöttömät tai olennainen osa pitkäaikaistyöttömistä kuntouttaa työmarkkinoille. Käytännössä kuntouttavien elementtien lakiehdotuksesta puuttuessa onkin kysymyksessä ns. ’tyhjän kupin’ tapaus, eli katteettomasti luvataan kuntoutumista pitkäaikaistyöttömille, heistä huolehtiville viranomaisille, päättäville viranomaisille ja yleensä kansalaisille”.

”1. Kuntouttava työtoiminta –nimi tulee korvata nimellä aktivoiva työtoiminta”

”Keskeisimmäksi aktivoivaksi toimenpiteeksi lakiehdotus nimeää kuntouttavan työtoiminnan. Sisältöön nähden nimi on kuitenkin täysin sopimaton. Kuntouttavan työtoiminnan tarjoaminen perustuu lakiehdotuksessa työttömyyteen eikä erikseen mainittuna kuntoutumista edellyttävään sairauteen tai vajaakuntoisuuteen. Lakiehdotus ei myöskään sisällä itse kuntouttavassa työtoiminnassa mitään kuntouttavia elementtejä. Kun kuntouttavan työtoiminnan kestokin voi olla vain päivän viikossa, on työmarkkinoille kuntouttamisesta puhuminen tässä yhteydessä tahallista ylilupauksen antamista ja jopa vastoin parempaa tietoa tehtyä harhaan johtamista"”

”Jos esitetylle kuntouttavalle työtoiminnalle haetaan jotain yhtymäkohtaa olemassa oleviin käytäntöihin, on se lähinnä työvoimaviranomaisten järjestämä työharjoittelu työmarkkinatuella tai työkokeilu työpaikalla”.

”Kuntouttava työtoiminta tulisi korvata nimellä aktivoiva työtoiminta”.

”2. Kuntien ei ole mahdollista suoriutua lakiehdotuksen mukaisista tehtävistä toiminnallisesti eikä taloudellisesti”

”Työnteon järjestäminen työttömille on ensisijaisesti valtion eikä kuntien velvollisuus. Jos kunnille nyt säädetään uusia tehtäviä, pitää huolehtia myös siitä, että kunnilla on tosiasialliset edellytykset selviytyä näistä tehtävistä. Varoittavana esimerkkinä tästä on velvoitetyöllistäminen 1990-luvun alkupuolella. Kun kunnat eivät kyenneet hoitamaan työllistämisvelvoitettaan, velvoite jouduttiin poistamaan”.

”Yhtä lailla kunnilla ei ole nyt toiminnallisia eikä aina taloudellisiakaan edellytyksiä suoriutua kuntouttavasta työtoiminnasta. Kun lakiehdotuksen tarkoitus on parantaa pitkäaikaistyöttömän työllistymisedellytyksiä, tulee kuntouttavan työtoiminnan tietysti pystyä sitä myös käytännössä saamaan aikaan. Mitään näyttöä valmistelijoiden vakuutteluista huolimatta ei ole siitä, että lakiehdotuksen mukaisella työtoiminnalla olisi saatu pitkäaikaistyöttömiä työmarkkinoille tai olisi saatu edes edellytyksiä siihen parannetuksi. Lakiehdotuksen valmistelijat viittaavat jo saatuihin hyviin kokemuksiin sosiaalisen työllistämisen projekteissa. Mitään sellaista projektia ei ole kuitenkaan toteutettu, joka vastaisi nyt esitettyä kuntouttavaa työtoimintaa eikä myöskään tosiasiallisesti hyviä kokemuksia ole osoittaa. Käytännössä vain paljon tehokkaammilla ja monipuolisemmilla, erityisesti ammatillisia valmiuksia parantavilla toimenpiteillä ja suuntaamalla ne motivoituneisiin ja työkykyisimpiin pitkäaikaistyöttömiin on voitu päästä avoimille työmarkkinoille työllistymiseen”.

”Lakiehdotuksen 13§:n mukaan ’kuntouttava työtoiminta on sovitettava henkilön työ- ja toimintakyvyn ja osaamisen mukaan niin, että se työmarkkinoille pääsyn kannalta on mielekästä ja riittävän vaativaa’. Ammattiosaamisen mukaisen työn järjestäminen on varmasti monissa tapauksissa kunnille ylivoimaisen vaikeaa. Kysymyksessä ovat usein ammatit, joita kunnissa tai kolmannella sektorilla ei ole lainkaan. Kun ajatellaan käytännössä yritysten työntekijöiden ja ammatinharjoittajien ammattikirjoa esimerkiksi Helsingissä, nähdään helposti, kuinka valtavan monenlaisia työtehtäviä kuntien tulisi tarjota, jotta työ olisi ammattiosaamista vastaavaa. Tässäkin kunnat laitetaan ylivoimaisen tehtävän eteen”.

”Taloudellisesti kunnalla on lakiehdotuksen mukaan vastuu toiminnan järjestämisestä riippumatta tarvittavan kuntouttavan työtoiminnan määrästä ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Valtio kyllä rajoittaa lakiehdotuksessa osuutensa tiukasti määrärahojensa rajoihin eli lupaa tarjota ensisijaisiksi mainittuja tukityöllistämistä ja työvoimakoulutusta vain sen verran kuin sillä on toimintaan varattuja määrärahoja. Kunnalla sitä mahdollisuutta ei ole. Kun työvoimahallinnon ensisijaisten toimenpiteiden määrärahat ovat vähenemässä, siirtyy vastuu yhä enemmän suoraan kunnille. Kun muutoinkin lakiehdotuksessa esitetyt päiväkohtaiset laskelmat toiminnan kustannuksista ovat ainakin kolmanneksen liian pienet, tulee taloudellinen rasitus kunnissa olemaan paljon laskettua suurempi. Kun pitkäaikaistyöttömien työhön kuntoutus edellä kuvatulla tavalla tulee yhä enemmän kuntien hoidettavaksi, kasvavat kokonaiskustannukset useille kunnille ylivoimaisen suuriksi”.

”3. Vastuu pitkäaikaistyöttömien työhön kuntouttamisesta siirretään kunnille vähentämällä valtion omia työvoimapoliittisia toimenpiteitä”

”Kuten jo edellä on todettu, tulee valtio vastaamaan ensisijaisiksi mainituista työllistämistä edistävistä toimenpiteistä vain sen verran kuin sillä on varattuna määrärahoja. Kunta ei lakiehdotuksen mukaan voi tällaista ehtoa esittää, vaan sen tulee hoitaa kuntouttava työtoiminta riippumatta kustannuksista. Sanoilla ’viipymättä’ ja ’välittömästi’ korostetaan lakiehdotuksessa kunnan velvollisuutta heti ryhtyä toimintaan. Kun jo ensi vuonna työvoimapolitiikan määrärahat tulevat vähenemään keskimäärin 12% ja Uudellamaalla jopa 30%, siirtyy vastuu pitkäaikaistyöttömistä lakiehdotuksen vakuutteluista huolimatta kunnille. Näin ei saa olla, vaan ensisijaisen vastuun tulee edelleen olla valtiolla. Kuntouttavan työtoiminnan piiriin tulee nyt valtava joukko työttömiä, joiden ainoa ongelma on työn puute. Työsuhteessa järjestettävää tukityötä ja työvoimakoulutusta liitettynä tehokkaaseen viranomaisyhteistyöhön tulee riittävän ajoissa tarjota työvoimatoimistoista siihen halukkaille ja kykeneville. Miksi näitä toimenpiteitä, joihin olisi ollut ja on runsaasti tulijoita ja joiden hyöty, kun ne on yhdistetty tehokkaaseen työvoima- ja sosiaaliviranomaisten yhteistyöhön siten kuin Ruotsissa on tehty, on nähty suureksi, ei ole käytetty eikä nyt käytetä? Ainoa johtopäätös onkin, että valtio juuri haluaa siirtää vastuun pitkäaikaistyöttömistä pois itseltään riippumatta siitä, saadaanko nyt esitettävällä kuntouttavalla työtoiminnalla mitään aikaan. Samalla virallisesti viimesijaiseksi luvatusta toimenpiteestä tuleekin pitkäaikaistyöttömille ensisijaista toimintaa. Kuntouttavaa työtoimintaa tulisi tarjota vain niille, joilla työllistymisen esteenä on muu kuin työn puute”.

”Kun ylijohtaja Kari Välimäeltä on tiedotustilaisuuksissa kysytty, miksi tällaiseen kuntouttavaan työtoimintaan nyt halutaan mennä, vaikka sen tuloksista ei ole mitään takeita, on hän todennut, että pitää yrittää jotakin, kun tähän asti ei ole saatu juuri mitään aikaan. Tukityön ja työvoimakoulutuksen tarvetta olisi kuitenkin viime vuosina ollut valtavasti enemmän kuin mitä toimintaa on järjestetty. Jos olisi järjestetty, olisi myös tuloksia saatu aikaan”.

”4. Kokemukset työmarkkinatuella työharjoittelusta ja työkokeilusta on esiteltävä”

”Työmarkkinatukilain mukaisesta työharjoittelusta, joka on ollut työvoimahallinnolla käytössä jo vuodesta 1994 lähtien ja joka hyvin pitkälle vastaa 30 mk:n päiväkorvausta myöten nyt ehdotettavaa kuntouttavaa työtoimintaa, tulisi saada kokemukset tietoon ja käyttöön lakiehdotuksen perusteluihin. Varmasti siitä on tietoa ja kokemusta, mutta se lienee kentältä saatujen tietojen mukaan niin kielteistä, että sitä ei voida esittää tässä yhteydessä. Aiemmissa lain perusteluversioissa oli työharjoittelusta vielä mukana lyhyt kappale, mutta nyt sekin on ilmeisesti tarkoitushakuisesti poistettu. Työvoimahallinnon oman tiedotteen mukaisesti työmarkkinatukiharjoittelun tarkoituksena on
a) Perehdyttää työnhakija työelämään ja luoda pohja työsuhteen solmimiselle työharjoittelun järjestäjän luona
b) Tukea nuoria työttömiä ammatinvalinnassa ja
c) ylläpitää pitkäaikaistyöttömän työkykyä ja ammattitaitoa
Työharjoittelussa yleensä noudatetaan normaalia työaikaa”.

”Työvoimatoimistoista saatujen suullisten tietojen mukaan työmarkkinatukiharjoittelu on kiinnostanut mm. opiskeluun ryhtyviä nuoria, jotka tarvitsevat tutkinnon edellyttämää harjoittelua kuten esim. harjoittelua päiväkodissa. Myös silloin, kun pitkäaikaistyötön ei ole saanut työttömyysturvaa tai toimeentulotukea lainkaan esimerkiksi puolison tulojen vuoksi, on työmarkkinatukiharjoittelu saattanut olla haluttua. Sen sijaan syrjäytyneille työmarkkinatukiharjoittelu ei ole ollut houkuttelevaa”.

”Johtopäätös onkin, että kun nyt pitkäaikaistyöttömät halutaan siirtää kokonaan kunnan vastuulle, vaietaan tarkoitushakuisesti vastaavasta toiminnasta työmarkkinatukiharjoittelun muodossa saaduista kielteisistä kokemuksista. Kun työmarkkinatukiharjoittelu on vielä ensisijaisesti tapahtunut ns. normaaleilla työpaikoilla normaalia työaikaa noudattaen, olisi silloin työmarkkinoille pääsyn pitänyt olla helpompaa kuin nyt aiotuilta, ehkä vain päivän viikossa olevilta kuntouttavilta työpaikoilta”.

”Myös työkokeilua on työvoimaviranomaisten toimesta järjestetty jo pitkään. Kun myös se on sisällöllisesti melko lähellä nyt esitettävää kuntouttavaa työtoimintaa, olisi myös siitä saatava kokemukset julkisuuteen”.

”5. Työttömyyden torjuminen nyt esitettävällä tavalla ei kuulu sosiaalipalveluihin”

”Sosiaaliviranomaiset eivät juuri missään muualla esimerkiksi EU-maissa itse työllistä toimeentulotuen saajia joitakin erityisryhmiä lukuun ottamatta. Lakiehdotuksen perusteluissa kyllä todetaan, että sosiaali- ja työvoimapalveluja on pyritty lähentämään toisiinsa useissa EU-maissa ja että toimeentulotuen saajat ovat työllistämistoimenpiteiden suhteen etusijalla, mutta työvoimaviranomaiset huolehtivat sitten työvoimapalveluista. Jos kunnille on jossakin asetettu työttömien koulutus- ja työllistämisvelvoite, ei tehtävää ole asetettu kunnan sosiaalitoimen, van yleensä kunnan tehtäväksi”.

”6. Pitkäaikaistyöttömien ikärakenne ja ammattitaidottomuus on jätetty lain perusteluissa tarkastelematta”

”Hämmästyttävää on, että pitkäaikaistyöttömien ikääntyneisyys ja ammattitaidottomuus on jätetty tarkastelematta lain perusteluissa. Aiemmissa lain perusteluversioissa tarkastelua vielä oli, mutta myöhemmin tarkastelu on jätetty pois. Kuitenkin lakiehdotuksen tavoitteiden ja onnistumisen kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää nähdä, minkälainen kohdejoukko on ja onko sillä todellisia mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille. Pitkäaikaistyöttömistä eli vähintään vuoden työttömänä olleista lähes puolet on jo yli 55-vuotiaita ja liki 70% on yli 45-vuotiaita”.

”Nyt poistetussa lakiehdotuksen perustelutekstissä todettiin, että suurin osa syrjäytymisvaarassa olevista pitkäaikaistyöttömistä on myös vailla riittävää koulutusta. Ikääntyvien koulutustaso on Suomessa heikko eikä heidän koulutustaan pidetä useinkaan tuottavana investointina. Näillä poisjätetyillä perusteluilla lakiehdotuksessa itse asiassa myönnettiin kunnalle asetettavan tehtävän toivottomuus eli aktivoida pitkäaikaistyöttömät työmarkkinoille. Pitkäaikaistyöttömiä vain konservoitaisiin sosiaalitoimen piiriin ja vastuulle työvoimahallinnolta. Jos ikääntyneellä pitkäaikaistyöttömällä itsellään on selkeä käsitys siitä, että hänen tietotaitonsa ja työkykynsä ei riitä avoimille työmarkkinoille ja että työtä ei hänenlaiselleen työmarkkinoilla ole tarjolla, on vaikeaa kuvitella, että toimintaan myöskään syntyisi aitoa halukkuutta”.

”Lopuksi haluan korostaa, että näen kuntouttavan työtoiminnan hyvin tärkeänä toimintana. Sen tulee kuitenkin silloin olla laaja-alaista, todellista syrjäytyneiden ihmisten auttamista ja tukemista oman elämän hallintaan ja ihmisarvoiseen elämään. Siinä muodossa kuin sitä toteutetaan esimerkiksi Helsingin sosiaalivirastossa huoltosuhteisena suojatyönä pitkään kokemukseen perustuen nyt lähes 300:lla työtoimintapaikalla toivon sen laajenevan vielä edelleen Helsingissä ja myös muualle maahan. Sen muodon, jossa kuntouttavaa työtoimintaa ollaan nyt lakiehdotuksen mukaisesti tuomassa Suomeen, näen aliarvioivan ja jopa mitätöivän jo toteutetun kuntouttavan työtoiminnan”.

3.3 Työmarkkinatukijärjestelmän kehittäminen –projektin raportti

Työministeriön 1.12.2000 asettama projekti 110108 (Työmarkkinatukijärjestelmän kehittäminen), jonka tulokset julkaistiin 19.6.2001, noin puoli vuotta kuntouttavan työtoimintalain säätämisen jälkeen, pyrki selvittämään keinoja, jotka lisäisivät työmarkkinatuesta pääasiallisen toimentulonsa saavien työttömien edellytyksiä työllistyä palkkatyöhön ja osallistua työmarkkinoille työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin. Lisäksi projektin tavoitteena oli selvittää keinot lisätä työmarkkinatuen saajien aktiivisuutta ja mahdollisuuksia osallistua toimenpiteisiin. Projektin tehtävänä oli valmistella esitys yhteiskunnan eri tahojen ja toimijoiden yhteisvastuuseen perustuvaksi toimintamalliksi ja arvioida sen toteuttamisen vaatimat institutionaaliset puitteet, kuten mahdollinen tarve korottaa työmarkkinatuen tasoa aktiivitoimenpiteiden ajalta ja muuttaa etuusjärjestelmien rahoitusvastuuta.

Projektiryhmän keskeiset esitykset olivat seuraavat:

Käynnistetään kaksivuotinen kuntien, työhallinnon ja Kelan yhteisen asiakaspalvelujärjestelmän kehittämisprojekti, jonka tehtävänä on edistää työmarkkinatukilaisten työllistymistä ja aktivointia sekä työkyvyn ylläpitoa ja kuntoutumista. Tätä varten työhallinto ja kunnat osoittavat kumpikin lisärahoituksen.

Esitetään toteutettavaksi kahdeksan aktivointia lisäävää ja kannustavuutta parantavaa toimenpidettä, joita koskevat esitykset sisältyvät jo työministeriön kehyksen mukaiseen budjettiesitykseen.

Työryhmä on selvittänyt työmarkkinatuen rahoitusjärjestelmän kehittämisvaihtoehtoja. Niille ei ole tällä hetkellä toteuttamisedellytyksiä. Niiden jatkovalmistelun tulisi tapahtua käynnistyvän valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Viranomaisten vastuualueista ja yhteistyöstä raportti sanoi mm. seuraavaa:

”Toimenpiteitä kehitetään siten, että asiakkaat voivat sijoittua töihin ensisijaisesti yrityksiin normaaleille avoimille työmarkkinoille. Sijoittumisen alkuvaiheessa voidaan käyttää yhdistelmätukea ja palkkaperusteista tukityöllistämistä. Tämä edellyttää yritysyhteistyön oleellista kehittämistä”. (Työmarkkinatukijärjestelmän kehittäminen, s. 9).

Kuntouttavan työtoiminnan käsikirja toteaa samasta aiheesta näin:

”Kunnan järjestämisvelvollisuuden toteuttaminen voidaan organisoida kunnissa eri tavoilla. Vaikka aktivointisuunnitelman laatiminen olisikin yleensä organisoitu kunnan sosiaalitoimen tehtäväksi ja vaikka kuntouttavasta työtoiminnasta aiheutuvia kustannuksia korvataan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudella, on kuntouttavaa työtoimintaa perusteltua järjestää kunnan eri yksiköissä”. (Kuntouttavan työtoiminnan käsikirja, s. 46).

Saman ohjekirjan mukaan työn tulee olla mielekästä ja riittävän vaativaa, eikä se saa korvata kuntaan työsuhteessa olevan henkilön työtä aiheuttaen esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden lakkauttamisia.

Työmarkkinatukijärjestelmän kehittäminen –projektin raportin näkemyksiä ei saatu kuntouttavan työtoimintalain valmisteluvaiheessa käyttöön, vaikka niitä useasti kyseltiin. Raportin esittämät tulokset työharjoittelusta ja –kokeilusta työmarkkinatuella paljastavat molemmat toimimattomiksi keinoiksi, ja olisivat varmasti antaneet tukea sille kritiikille, jota esimerkiksi Pertti Siukola aiemmin esitti näihin täysin rinnastettavaa kuntouttavaa työtoimintaa ja siitä valmisteltavaa lakia kohtaan. Näin raportti toteaa:

”Käytännössä työharjoittelun käyttö on rajoittunut nuoriin, pääasiassa sellaisiin työmarkkinatuen piiriin kuuluviin, jotka eivät muutoin etuutta saisi (työharjoitteluun osallistuneista yli 90% on ollut alle 25-vuotiaita). Nuorten kohdalla vaikuttavuus erityisesti koulutukseen hakeutumisen tukena on hyvä”. (Työmarkkinatukijärjestelmän kehittäminen, s. 48).

Tämäkin vaikuttavuus voidaan asettaa varsin kyseenalaiseksi; usein kysymys on ollut ns. pakollisesta harjoittelusta oppilaitokseen pääsemiseksi (esimerkiksi lastentarhanopettajat). Raportti jatkaa:

”Muissa työttömien ryhmissä työharjoittelun ja työkokeilun käyttö on vähäistä. Työvoimapolitiikan perusuudistuksen yhteydessä osana uutta aktiivikautta käyttöön otettu työharjoittelu ylläpitokorvauksella ei ole osoittautunut erityisen onnistuneeksi. Työharjoittelussa 500 päivää työttömänä olleita on ollut keskimäärin runsas tuhat”. (Työmarkkinatukijärjestelmän kehittäminen, s. 48).

Kuten aiemmin todettiin, tähänkin pieneen joukkoon kuului paljon henkilöitä, jotka eivät puolison tulojen vuoksi saaneet työmarkkina- eivätkä toimeentulotukea. Työhönottajana toimiessani sain usein karulla tavalla huomata, ettei aviopuolisoiden keskinäinen elatusvelvollisuus suinkaan aina tosipaikan tullen toimi, vaan tuloton osapuoli kulki rikkinäisissä vaatteissa ja rahattomana. Näissä tapauksissa yhteiskunta siis onnistui välillisesti käyttämään sitä pakkoa, joka aluksi haluttiin sisällyttää myös lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta. Tästä lähtökohdasta työharjoitteluun lähteneet myös usein kuitenkin keskeyttivät jakson kesken; ovatko he silti mukana sinänsä varsin vaatimattomassa tuhannen joukossa?

”Pääsääntöisesti työharjoitteluun osallistuvan toimeentuloturvan taso ei mainittavasti poikkea työttömyysaikaisen turvan tasosta. Siten taloudelliset kannusteet työharjoitteluun osallistumiselle eivät nykyisin ole riittävät”.

”Tuen tasosta johtuen rajanveto työntekoon työharjoittelussa on jossain määrin teennäinen: työharjoittelussa ollaan tutustumassa työelämään ikään kuin ei-työtä tehden, vaikkei tällainen reaalimaailmassa ja harjoittelun tarkoituksenkaan kannalta ole mahdollista”. (Työmarkkinatukijärjestelmän kehittäminen, s. 49).

3.4 Pohdintaa edellisistä

Kolmevuotinen kokemukseni työhönottajana työtoimistossa tekee helpoksi yhtyä Pertti Siukolan edellä esittämään kritiikkiin. Useat työharjoittelut tai –kokeilut työmarkkinatuella katkesivat ennen aikojaan, tai eivät alkaneet lainkaan. Parhaassa tapauksessa onnistunut harjoittelu tai kokeilu toi 6 kk:n tukityöpaikan, jos määrärahoja oli käytettävissä. Jatkon saaminen edes siksi ajaksi, että ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle pääseminen olisi onnistunut, oli erittäin harvinaista. Poluttaminen avoimille työmarkkinoille ei onnistunut juuri koskaan.

Nyt heikommilla eväillä samaan pyrkiminen tuntuu melko epätoivoiselta, varsinkin kun työvoimahallinnon tukityöllistämiseen varaamat rahat vähenevät samaan aikaan kun työelämän vaatimukset kasvavat ja työelämään pääsemisen kynnys nousee.

”Työntekijän kokonaisvaltaisiin tarpeisiin vastaaminen voidaan ottaa näkökulmaksi myös vertailtaessa määräaikaisia työllistämissuhteita ja pysyviä suojatyösuhteita. Molempiin liittyy tarpeentyydytystä vaikeuttavia ja sitä edesauttavia elementtejä eri tavoin painottuneina. Kummankin kehitystarpeena on tarpeeksi haastavien ja mielekkäiden työn sisältöjen kehittäminen. Ellei tässä onnistuta, on tuloksena työntekijän kokemus hyvinvointivaltion hoivajärjestelmän kohteena olemisesta”. (Suojatyö vuosituhannen vaihteessa –mitä, missä, miksi?).

”Ansiotaso työllistämissuhteessa on usein parempi kuin huoltosuhteisissa suojatöissä. Molemmissa kuitenkin pystytään vastaamaan sekä puhtaasti aineellisten resurssien että itse ansaitsemisen tarpeisiin. Ihmissuhteisiin ja liittymisen, arvonannon ja turvallisuuden tarpeisiin vakituinen, usein homogeenisempi suojatyöryhmä saattaa joidenkin vajaakuntoisten kohdalla vastata määräaikaista avoimien työmarkkinoiden työpaikkaa paremmin. Yksilön kokemuksen kannalta on merkittävää, mieltääkö hän itsensä työyhteisönsä täysivaltaiseksi, ehkä arvostetuksikin jäseneksi, vai poikkeaako hän muista työsuhteensa perustan tai kykyjensä puolesta. Vakituinen työpaikka luo turvallisuutta ja toisenlaisen motivaation kuin tehtävä, jonka tietää pian loppuvan. Myöskään itsetunnon rakentumiselle tärkeitä onnistumisen kokemuksia ei itsestään selvästi tuoteta sillä, että vajaakuntoinen henkilö siirretään tai sijoitetaan avoimille työmarkkinoille. Tärkeää on nimenomaan se, miten hän kokee täyttävänsä uudessa työyhteisössä olevan paikkansa. On vaikeaa määritellä yleispätevästi, onko kehitysvammaisten työkeskuksen luotetuin työntekijä onnellisempi supermarketin varastoapulaisena vai entisessä tehtävässään työkeskuksessa”. (Suojatyö vuosituhannen vaihteessa –mitä, missä, miksi?).

Vaikka kuntouttavaan työtoimintaan ohjattujen pitkäaikaistyöttömien joukko ei välttämättä pääosin virallisesti olekaan vajaakuntoisia missään diagnosoidussa mielessä, on monilla kuitenkin monimuotoisia sosiaalisia, psyykkisiä, ammatillisia ja elämäntilanteeseen liittyviä ongelmia, ja selvästi alentuneen sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn vuoksi ilmeinen sosiaalisen, elämänhallintaan liittyvän kuntoutuksen tarve. Näihin tarpeisiin ei voida vastata lyhytaikaisilla palveluilla tai edes määräaikaisilla työsuhteilla, joiden jälkeen ihminen heitetään taas tyhjän päälle, ja sellaisen yrittäminen tai lupaaminen on paitsi lyhytnäköistä sosiaalipolitiikkaa myös raakaa näitä ihmisiä kohtaan..

4. KOTI- JA LAITOSPALVELUYKSIKÖN PERUSTAMINEN

4.1 Mistä mielekkäitä työtehtäviä?

Vuosien varrella eri tehtävissäni työtoimistossa ja diakoniksi opiskeluni aikana olen paljonkin pohtinut elinkeinoelämän rakennemuutosta ja sen tuomia haasteita vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien kanssa työskentelylle. Tavaroiden teollinen tuotanto on pitkälle automatisoitu eikä enää sisällä moniakaan yksinkertaisia työvaiheita. Tavaroiden tuotantoprosessi ei ole enää suurin työllistäjä, vaan erilaisten palveluiden tuottaminen. Työkyvyn ja ammattitaidon säilyttäminen työelämän haasteita vastaavina edellyttää yhä enemmän jatkuvaa kouluttautumista, tiedollisen ja taidollisen pääoman kartuttamista.

Alkusysäyksenä uudelle yksikölle oli työtoimistossa kokeilu, jossa huoltosuhteista työtä tekevien henkilöiden ryhmä suorittaisi sosiaalitoimen toimeentulotukena myöntämiä asiakkaiden muuttoja ja muita kuljetuksia työnjohtajan kanssa. Tuo työnjohtajan tehtävä oli ensimmäinen työpaikkani työtoimistossa. Tuolloin ryhmä toimi ulkotyö- ja kuljetusyksikkömme työpäällikkö Martti Koivulan alaisuudessa. Opiskelujeni aikana tehtävään tuli toinen työnjohtaja, joka vetää ryhmää edelleen.

1997 diakonin lopputyössäni tein seuraavia johtopäätöksiä: ”Työtoimintaan ja suojatyöhön tulee rohkeasti lähteä kehittämään ja kokeilemaan uusia, paremmin nykyistä elinkeinoelämän rakennetta vastaavia ammattialoja ja työmuotoja. Tavoitteena olisi vuorovaikutus ja kohtaaminen avoimien työmarkkinoiden ja muun yhteiskunnan kanssa. Tällainen vuorovaikutusta sisältävä työ on jo itsessään kuntouttavaa”.

Samanaikaisesti kotipalvelun kentältä tiedusteltiin työtoimistosta, voisimmeko perustaa ryhmän suorittamaan sellaisia siivoustehtäviä kotipalveluasiakkaiden kodeissa, joihin kodinhoitajilla ei enää ollut resursseja. Erinäisten neuvottelujen jälkeen ryhmä perustettiin 19.1.1998 uuden työnjohtajan alaisuuteen. Projekti sai Helsingin sosiaaliviraston Innovaatio 1998 -kunniamaininnan, ja myöhemmin ryhmiä perustettiin samaan toimintaan kaksi lisää. Palvelu on saanut näissäkin ryhmissä kiitosta kentältä.

Viides samalla periaatteella toimiva ryhmä perustettiin siivoamaan erityissosiaalitoimiston asuntoloita ja tukikoteja tukityöllistettyjen voimin. Työvoiman rekrytointi oli huomattavasti edellisiä ryhmiä vaikeampaa. Tehtävän määräaikaisuus, työllistämismäärärahojen aika ajoin tapahtuneet yllättävät loppumiset ja ehkä myös alan töiden löytyminen avoimilta työmarkkinoilta jättivät työnjohtajan pahimmillaan hoitamaan lupaamansa siivouskohteen yksin. Poikkeuksiakin työntekijöissä toki oli ja on, mutta selvästi oli havaittavissa myös huoltosuhteisia työntekijöitä heikompi työmotivaatio. Väki vaihtui, ja kun 6 kk:n työllistämisjakso oli käyty, ei jatkoa yleensä saanut, olipa luutaa heiluttanut hyvin tai vähemmän hyvin.

Kaikkien ryhmien tekemä työ on kuitenkin ollut hyvin kysyttyä, ja toiminnalla olisi hyvät kasvumahdollisuudet nimenomaan huoltosuhteisella puolella, tai muutoin sillä tavoin järjestettynä, että tehtävät eivät olisi määräaikaisia.

4.2 Omaksi yksikökseen

Kuntouttavan työtoimintalain tultua voimaan 1.9.2001 perustettiin seuraavan vuoden alussa koti- ja laitospalveluyksikkö, jonka työpäälliköksi silloin siirryin työhönottajan toimestani. Viisi edellä käsiteltyä ryhmää työnjohtajineen siirtyivät uuteen yksikköön. Kuntouttavaan työtoimintaan korvamerkittyä rahaa päätettiin lain edellyttämällä tavalla käyttää kuntouttavan työtoiminnan kehittämiseen. Ensimmäinen uusi ryhmä päätettiin perustaa Kustaankartanon vanhustenkeskukseen. Ajatuksena oli, että meidän siellä päivystävä työnjohtajamme vastaisi ryhmänsä valvonnasta, ja etsisi rakennuskompleksin alueelta työntekijöilleen sopivia tehtäviä, jollaisiksi ajateltiin muun muassa vanhusten ulkoiluttaminen, saattaminen ja avustaminen osastoilla, lukeminen, seuranpito, ulko- ja kunnostustyöt sekä siivous.

Ryhmän käynnistämisessä oli omat vaikeutensa. Alueella aiemmin toimineen turvapaikanhakijoiden työryhmän toimintaan oltiin oltu tyytymättömiä, kuntouttavaan työtoimintaan saatiin aluksi kovin vähän ihmisiä, tai he olivat vaikeasti vajaakuntoisia, suurelta osin päihde- ja mielenterveysongelmaisia. Lomakkeisto ja pelisäännöt oli luotava osin jopa osastokohtaisesti, ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa oli opeteltava alusta pitäen. Kuntoutusprosessi oli ja on kovin pitkä, ja asiakas ymmärrettävästi turhautuu matkan varrella. Kukapa mielellään kertoisi vaikeuksistaan ja rajoitteistaan ensin työvoimatoimiston ja sosiaalitoimen yhteisessä aktivointihaastattelussa, sitten töidenjärjestelytoimiston työvoimaneuvojalle, sitten työtoimiston työhönottajalle, tulevalle ryhmänsä työnjohtajalle ja pahimmassa tapauksessa vielä häntä laitoksessa ohjaavalle henkilölle. Nyttemmin mutkia on pyritty tilanteen mukaan vetämään suoremmiksi ja keventämään prosessia.

Vaikka kuntouttavan työtoimintalain mukaan kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen on koko kunnan asia, ei näin kuitenkaan ole tapahtunut. Käytössä olevat paikat ovat opetusviraston muutamat työpajat, töidenjärjestelytoimiston verstaat ja työtoimiston paikat. Töidenjärjestelytoimiston ollessa aktivointihaastattelua seuraava instanssi, jossa asiakas käy, saattoi alun hidas ohjaaminen työtoimiston palveluihin johtua paitsi monipolvisesta haastattelumenettelystä, myös oman työpajatoiminnan turvaamisesta.

Toimistojen välinen työnjako, jossa töidenjärjestelytoimisto keskittyisi ns. SAS –toimintaan (selvitys-arviointi-sijoitus) lähinnä haastatteluilla ja lyhyillä työkyvynarvioinneilla ja muilla kursseilla, ja työtoimisto järjestäisi sopivaa työkeskus- tai ryhmämuotoista toimintaa, ei ole aina toiminut suunnitellusti. Samoin ostopalveluina yksityiseltä (Katja Noponen Oy) hankitut voimavarakurssit olisi voitu järjestää jo olemassa olevin yhteyksin, esimerkiksi työtoimiston sos.tyko –kursseina (sosiaalitoimen asiakkaille tarkoitettu työhön ja koulutukseen valmentava kurssi).

Lisäksi herää kysymys, johtuivatko näiden ostopalvelukurssien ainakin aluksi hyviltä näyttäneet tulokset asiakasaineksen tarkoitushakuisesta valinnasta, eli olisiko heidät voitu työllistää suoraankin. Myöhemmin kurssien kesto on venynyt aiemmasta kuukaudesta jopa kolmen kuukauden jaksoihin. Töidenjärjestelytoimiston ja opetusviraston verstaiden ja pajojen toiminnalla ei niinikään ole nykyisiin avoimiin työmarkkinoihin kovinkaan suurta kosketuspintaa, vaan toiminta painottuu pääosin arjen, työelämän yleisten pelisääntöjen ja yleisen elämänhallinnan lisäämiseen. Toimistojen toiminnoissa on siis päällekkäisyyttä, joka vaikeuttaa johtamiseen kuuluvaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja tuhlaa resursseja.

Alun problematiikkaa Kustaankartanon vanhustenkeskuksessa käytiin läpi ensimmäisessä vetämässäni kehityskeskustelussa, joka oli samalla yksi omaan opiskeluuni liittyvistä näytöistä ko. työnjohtajan kanssa 16.5.2002 seuraavasti:

KEHITYSKESKUSTELU

”Todettiin työnjohtajan perustehtävän Kustaankartanon vanhustenkeskuksessa onnistuneen kiitettävästi. Uuden toimintamallin, kuntouttavan työtoiminnan käynnistäminen ja edellisistä huonoista kokemuksista laitoksen henkilökunnalle syntyneiden kielteisten mielikuvien purkaminen oli haastava tehtävä, josta hän suoriutui hyvän tilannetajunsa ja neuvottelutaitojensa avulla. Tuen pyytäminen esimieheltä tarvittaessa ei ole ollut ongelmallista, ja muutoin työnjohtaja on toiminut itsenäisesti ja hyvin aloitteellisesti mm. erilaisten tiedotteiden, lomakkeiden ja muiden alusta pitäen itse luotavien käytäntöjen muokkaamisessa”.

”Aluksi suunnitellut kymmenkunta kuntouttavan työtoiminnan paikkaa olivat jo käytettävissä, mutta koska niihin ei saatu tekijöitä, on nyt ollut nähtävissä henkilökunnan kiinnostuksen sammumista asiaa kohtaan. Vaaraksi arvioitiin sijoittamisen vaikeutuminen syksyllä sisätiloihin siirryttäessä, jos tekijöitä ei saada ajettua taloon sisään nyt, kun esimerkiksi ulkotöitä olisi tarjolla”.

”Työnjohtaja on kokenut yhteistyön sekä esimiehen että työtovereiden kanssa toimivaksi, ja työhyvinvointiin on vaikuttanut voimakkaimmin turhautuminen toiminnan verkkaiseen käynnistymiseen. Todettiin kuitenkin yhdessä, että perustehtävässä eli kuntouttavan työtoiminnan paikkojen luomisessa on onnistuttu, ja ettei meille ohjattujen ihmisten vähyyteen nyt voida juurikaan vaikuttaa”.

”Loppuvuoden aikana pidetään kiinni nyt olemassa olevista paikoista etsimättä aktiivisesti uusia tehtäviä, koska edellisiinkään ei ole saatu tekijöitä. Ryhmään voidaan ottaa muutama ihminen sisään työnjohtajan ehdottamalla tavalla ilman tarkempaa tehtävän määrittelyä, ja hän etsii talon sisällä näille henkilöille työtehtäviä tarvittaessa vaikka päivittäin. Lisäksi otetaan työllistettyjä, jos näitä on loppuvuodesta tavalliseen tapaan runsaasti tarjolla määrärahoja näyttäessä jäävän töidenjärjestelytoimistossa käyttämättä. Heidän avullaan voitaisiin avata joitakin väyliä tehtäviin, joita myöhemmin voisivat tehdä kuntouttavaan työtoimintaan ohjatut”.

”Työnjohtaja jatkaa toimintakäytäntöjen kehittämistä, ja välittää kuntouttavassa työtoiminnassa oleville mahdollisimman paikkansapitävää tietoa etuuksien maksatuksesta ja jatkomahdollisuuksista. Nyt todettiin, ettei aina ole voitu luottaa siihen, mitä yhteistyökumppanit ovat luvanneet, vaan työnjohtaja on joutunut olemaan yhteydessä näihin ja selvittelemään toimimattomia käytäntöjä ja välittämään tietoa asiakkaalle, vaikka toimintalinjausten mukaan tämän ei pitäisi olla työtoimiston tehtävä. Todettiin kuitenkin mahdottomaksi erottaa toisistaan kuntouttavan, mielekkään työn tarjoaminen ja asiakkaan neuvominen tälle kuuluvien etuuksien käytössä”.

Tällä hetkellä, helmikuussa 2003, Kustaankartanossa työskentelee työnjohtajan alaisuudessa 16 henkilöä. Näistä 10 tekee erilaisia avustavia töitä vanhusten parissa, ja uutena toimintana on aloitettu ATK-taitojen opettaminen vanhuksille. Tietokoneopetuksesta on saatu rohkaisevia tuloksia jopa Alzheimer-potilaiden parissa mm. Englannissa.

Samalla konseptilla perustettiin alkuvuodesta 2002 kuntouttavan työtoiminnan ryhmä myös Riistavuoren vanhustenkeskukseen. Riistavuori tuntui ulkopuolisen silmin enemmän keskusjohtoiselta kuin Kustaankartano, jossa pelisäännöt ja henkilösuhteet oli rakennettava paitsi taloittain, myös jopa osastoittain. Kun aiempia epäonnistumisiakaan ei jouduttu alusta pitäen paikkailemaan, uskallettiin Riistavuoreen myös ottaa ihmisiä hiukan harvemmalla seulalla kuin Kustaankartanoon aluksi.

Molempiin laitoksiin on sittemmin otettu myös tukityöllistettyjä kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien lisäksi. Tämä on tuntunut toimivalta järjestelyltä mm. työaikoihin ja joihinkin vastuisiin liittyvien kysymysten kannalta. Myös joidenkin kuntouttavalla työtoiminnalla aloittaneiden polku on jatkunut tukityöllistämiseen asti.

Riistavuoresta on löytynyt monenlaista avustavaa työtä. Suoraa vanhustyötä on tehty seurustelun, ulkoiluttamisen ja saattoavun muodossa, kotipalvelun tukena on siivottu asuntoja ja hoidettu kauppa-asioita, saunottajan apuna on ollut henkilöitä auttamassa pukemissa, riisumisessa, pesemisessä ja hiusten laittamisessa. Ulko- ja pihatöitä on löytynyt, silittämistä, siivoamista, kiinteistöhuoltoa ja huonekalujen ja apuvälineiden kunnostamista. ATK-taitoisille on löytynyt erilaisia avustavia toimistotöitä.

Tekemätöntä työtä vanhustenkeskuksissa siis tuntuu löytyvän, kunhan luottamus kantahenkilökunnan ja asukkaiden kanssa saavutetaan. Valmiilla konseptilla olisi kumpaankin laitokseen ollut mahdotonta mennä siten, että ensin olisi etsitty työtehtäviä ja sitten palkattu työnjohtaja ohjaamaan näihin kohteisiin sijoitettuja työntekijöitä. Siksi tämäntyyppinen työ asettaa suuret vaatimukset työnjohtajan persoonalle; hänen varassaan luottamus rakentuu ja työtehtäviä alkaa löytyä, tai sitten ei.

Vates-info kertoi kuntouttavasta työtoiminnasta vanhustyön kentässä näin:

”Työtoimiston kuntouttavaan työhön sijoittamat ihmiset ovat vaikeasti työllistyviä, mutta Eerikäiselle rajoitteiden joukko on laaja. Se sisältää päihdeongelmaisia, liikuntarajoitteisia tai muutoin toimintakyvyltään rajoittuneita, pitkäaikaistyöttömiä, joiden ote työelämästä on herpaantunut ja ammattitaito ruostunut tai jotka on syrjäytetty vaikkapa ikärasismin vuoksi. Monet paluumuuttajatkin kuuluvat tähän kategoriaan”.

”Vaikeasti työllistyvä pitkäaikaistyötön voi Eerikäisen mukaan olla myös huippuälykäs. ’Yhteistä näille ihmisille on, etteivät he oikein sovi mihinkään muottiin eivätkä sopeudu normaaleilla ehdoilla työmarkkinoille’. Eerikäisen hankkeissa kaksi nykyistä kasvualuetta on kohdannut toisensa: kuntouttava työtoiminta ja vanhustyö”.

”Helsingin kaupungin työtoimiston koti- ja laitospalveluyksiköllä on lisäksi neljä vajaakuntoisten ja pitkäaikaistyöttömien ryhmää, jotka käyvät auttamassa vanhuksia heidän kotonaan tukihenkilön opastamina. ’Vaikeastikin vajaakuntoiset pystyvät tekemään kotisiivousta, kunhan heillä on tukihenkilö, joka opastaa heitä töissä’, Helsingin kaupungin työtoimiston toimistopäällikkö Pertti Siukola tietää”.

”Kotisiivoustyössä Siukola näkee todellisen markkinaraon vammaisten ja vajaakuntoisten työllistämiseksi. ’Markkinat ovat rajattomat’”.

4.3 Johtamisen näkökulma

Kehitys- ja palautekeskusteluissa työnjohtajien kanssa olen kenttätyöntekijän näkökulmasta pyrkinyt kiinnittämään erityistä huomiota työnjohtajan realistiseen perustehtävään, laajasti ymmärrettyyn kuntoutuksen käsitteeseen, jota olen tämänkin lopputyöni 2.5 –luvussa yrittänyt avata. Pysyvää huoltosuhteisten ryhmää ohjaavan työnjohtajan on helpompi nähdä oman työnsä vaikutukset työhön osallistuvan henkilön elämän myönteisinä muutoksina. Keskusteluissa heidän kanssaan kuten omistakin kokemuksistani olen huomannut, että paljon voidaan tehdä, mutta vain aivan poikkeustapauksissa kukaan heistä sijoittuu nykyisillä joustamattomilla ehdoilla avoimille työmarkkinoille. Ihmisen elämäntilanne kuitenkin kohenee merkittävästi, ja siitä oman työn palkitsevuus on ammennettava pienehkön palkan lisäksi.

Tukityöllistettyjen kanssa toimittaessa työnjohtajan asemakin on toinen. Vaikka hyviin tuloksiin päästäisiin, ei enempää ole tehtävissä. Jakso loppuu, odotellaan sopivan mittaisen työttömyyskauden täyttymistä uuden työhönosoituksen saamiseksi, ja mahdollisesti palataan tätä odoteltaessa takaisin lähtöruutuun, ellei pari askelta taaksepäinkin.

Kuntouttavaa työtoimintaa vetävät työnjohtajat, kuten kaikki muutkin, ovat kokeneita kenttätyöntekijöitä, ja ymmärtävät kyllä realiteetit paremmin kuin lainvalmistelijat näyttävät haluavan ymmärtää. Kun työttömyys on suurelta osin rakenteellista, ei sitä juurikaan voida nykytoimin alentaa aktivoimalla tai kontrolloimalla. Heidän ohjaamissaan työntekijöissä tapahtunut muutos on palkitsevaa ja auttaa jaksamaan, mutta kun polkuja eteenpäin ei ole, tuntuu työ ymmärrettävästi joskus turhauttavalta.

Kunkin työnjohtajan työ on erittäin itsenäistä ja vastuullista. On vastattava eri tavoin työrajoitteisista omista alaisistaan, palvelua vastaanottavan hallintokunnan tai laitoksen omaisuudesta, heidän asiakkaittensa tyytyväisyydestä ja turvallisuudesta sekä yhteistyökumppaneiden kanssa rakennettavista hyvistä ja toimivista henkilösuhteista. Uutena työpäällikkönä olen siinä mielessä päässyt hyvin vähällä, että yksikön sisäinen henki, valmius toisten auttamiseen ja kyvyt itsenäisiin ongelmanratkaisutilanteisiin kentällä ovat näiden kokeneiden työnjohtajien vahvuuksia. Itsenäiseen työotteeseen olen entisen esimieheni tavoin pyrkinyt kaikkia kannustamaankin, ollen toki aina käytettävissä, kun olen sen itse kokenut omilta esimiehiltäni kannustavana luottamuksen osoituksena.

Uusien toimintojen käynnistäminen samanaikaisesti uuden yksikön perustamisen ja minun työpäälliköksi siirtymiseni kanssa ei ole aiheuttanut juuri lainkaan sellaista muutosvastarintaa tai taantumista, kuin lukemastani alan kirjallisuudesta olisin odottanut. Niissä käytännön tai tiedollisen tason kysymyksissä, joissa minulla vielä on paljonkin oppimista, ovat sekä alaiseni, kollegani, muut toimistomme työntekijät ja esimieheni tulleet aina enemmän kuin puolitiehen vastaan. Televisiosta tuttua makkaramainosta siteeratakseni: ”We have this thing called reilu meininki”.

5. JOHTOPÄÄTÖKSET

5.1 Taloudellinen vastuu

Valtio on nyt siirtämässä suurta osaa pitkäaikaistyöttömyyden hoidosta kuntien vastuulle. Jos tähän ei samaan aikaan tarjota taloudellisia resursseja, on yhtälö kestämätön. Lainsäädännössä olisi ollut syytä pohtia myös eläkelaitosten ja jopa yksityisten suurten työnantajien taloudellista vastuuta käynnistettäessä toimintaa, joka tulee olemaan tuloksiltaan lähinnä sosiaalipalvelua, kuntoutusta, johon kuntalaisella on paitsi velvollisuus myös oikeus. Ristiriitaiseksi kysymyksen tekee se, ettei monellakaan pitkäaikaistyöttömällä ole mitään diagnoosia, vaan pitkittynyt työttömyys on rakennetyöttömyyttä. Työttömyyden hoidon taas pitäisi olla valtion ja työvoimahallinnon asia.

5.2 Viranomaisyhteistyö

Paitsi taloudellisen, myös toiminnan hallinnollisen ja kehittämisvastuun tulisi perustua eri toimijoiden vastuualueiden selkiyttämiseen ja eriyttämiseen. Moniammatillinen yhteistyö eri sektoreiden ja hallintokuntien välillä voi olla ongelman sijasta myös vahvuus, jopa nykytilanteessa pitkäaikaistyöttömyyden hoitamisen ehdoton edellytys.

Ellei henkilö työllisty normaaleilla työvoimahallinnon palveluilla, tarvitaan ehdottomasti omalla alueellaan pysyttelevää SAS –toimintaa, jonka tuloksilla olisi myös todellista painoarvoa asiakkaan aktivointi- tai kuntoutussuunnitelmaa eteenpäin vietäessä. Tämä tarkoittaisi käytännössä työkyvyttömien ihmisten siirtämistä eläkkeelle, joka mielestäni vastoin Aktiivinen sosiaalipolitiikka –työryhmän muistiossa esitettyä periaatetta (7) juuri nimenomaan olisi aktiivista sosiaalipolitiikkaa. Työikäinenkään ihminen ei tule työkykyiseksi tai työmarkkinakelpoiseksi sillä, että eläkelaitos toteaa hänen voivan tehdä jotain sellaista työtä, mitä ei ole olemassa.

Rajoitteiden ollessa eläkkeeseen riittämättömiä, mutta avoimilta työmarkkinoilta poissulkevia, tulisivat kysymykseen erilaiset fyysisen tai psyykkisen kuntoutuksen muodot. Osa voisi epäilemättä hyötyä näistä, mutta uskoisin niiden olevan pitkälti korvattavissa kehittämällä nyt suunniteltua kuntouttavaa työtoimintaa siihen täysin rinnastettavan, Helsingissä jo pitkään järjestetyn huoltosuhteisen työn suuntaan etuuksiltaan ja siltä osin, että kiinnittyminen siihen voisi olla pysyväisluontoista, ellei edellytyksiä työsuhteeseen tuetusti avoimista työmarkkinoista puhumattakaan ole edellytyksiä. Painopiste olisi tällöin sosiaalisessa kuntoutuksessa ja elämänhallinnan ylläpidossa.

5.3 Palkkatukijärjestelmä

Jotta mahdollisesti eri vaiheiden kautta vaivalla aikaansaatu työkyky ja kuntoutuminen eivät karisisi kuin vesi hanhen selästä määräaikaisen tukityöjakson loputtua, tulisi työnantajalle, kunnalle tai yksityiselle maksaa jossakin muodossa jatkuvaa kompensaatiota ostamalleen työpanokselle, joka ei ehkä kaikilta osin vastaa työmarkkinoilta samaan hintaan ostettavissa olevaa työvoimaa. Erilaiset eläkkeet tai sosiaaliturvajärjestelmistä saatavat työnantajalle maksettavat tuet voisivat hyvinkin luoda varsinkin palvelualoille tällaisia pysyviä työpaikkoja.

Ruotsissa on jo yli kymmenen vuoden ajan kehitetty ns. lönebidrag-mallia, jonka piirissä on jo noin 60 000 vaikeasti työllistyvää henkilöä. Tässä mallissa on perusideana tarjota suoraa tukea itse työntekijän työllistymiseen, sen sijaan että investoitaisiin työtiloihin, koneisiin, tuotekehittelyyn, markkinointiin ym.

5.4 Sosiaaliset yritykset

Niin sanotuista sosiaalisista yrityksistä ollaan hakemassa yhtä keinoa lisätä työpaikkatarjontaa vaikeasti työllistyville pitkäaikaistyöttömille. Itse sosiaalisen yrityksen käsite mielletään eri toimijoiden parissa eri tavoin, ja laki sosiaalisista yrityksistä on vasta luonnosteluvaiheessa.

Vates-säätiön järjestämillä sosiaalisten yritysten neuvottelupäivillä 12.2.2003 Karjalatalolla Helsingissä työministeriön ylitarkastaja Silja Romo puhui aiheesta ”Laki sosiaalisista yrityksistä – valmistelutilanne ja tausta-ajatuksia”. Romon mukaan sosiaalisten yritysten tarkoituksena on edistää ja tukea erityisryhmien työllistymistä, jolloin ne ovat työllistäviä eivätkä kuntouttavia sosiaalisia yrityksiä. Näin ollen tällaiset hankkeet kuuluvat työvoimahallinnon toimialaan.

Vaikka jollakin myöhemmin säädettävällä lailla tämäkin pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon tähtäävä toiminta saataisiin kuntouttavan työtoiminnan tavoin sysättyä valtiolta kuntien harteille, minun on hyvin vaikea mieltää siitä saatavia taloudellisia hyötyjä. Ideanahan on liiketoiminta, jossa osa työntekijöistä olisi vajaakuntoisia. Nähdäkseni tästä voi seurata vain kaksi mahdollisuutta.

Ensimmäinen, näennäisesti parempi vaihtoehto olisi sosiaalisen yrityksen saaminen itsekannattavaksi. Tällaisiakin puheenvuoroja olen kuullut asiantuntijapiireissä käytettävän, eikä kyseessä ollut leikinlasku. Jos yrityksellä olisikin niin mahtava liikeidea, että sillä tehtäisiin rahaa käyttäen vajaakuntoista työvoimaa, on enemmän kuin todennäköistä, että samalla konseptilla toimivia yrityksiä alkaisi syntyä lisää sillä erotuksella, että ne pyrkisivät ostamaan mahdollisimman hyvää työvoimaa mahdollisimman halvalla.

Toinen, varsin paljon todennäköisempi vaihtoehto olisi se, että sosiaalinen yritys ei olisi liiketaloudellisessa mielessä kannattava, vaan siihen olisi jatkuvasti pumpattava ulkoapäin lisää rahaa niiden investointien lisäksi, joita yrityksen infrastruktuurin hankkiminen jo olisi edellyttänyt. Jos sosiaalinen yritys tällöin olisi yhtä kuin taloudellisesti kannattamaton, vajaakuntoisille palkkatuloa järjestävä yritys, tuntuisi mielekkäämmältä käyttää rahat koneiden ja tilojen sijasta suoraan palkkatukeen, ja tuottaa tavaroiden asemesta palveluita vaikkapa sosiaalipuolella.

5.5 Kentän kuuleminen lainsäädännössä

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta muodostaa pääosan siitä aktiivisen sosiaalipolitiikan reformista jonka eduskunta hyväksyi joulukuussa 2000. Itse laki astui voimaan syyskuussa 2001. ”Kuntouttavan työtoiminnan lain toimeenpano” (Stakes, Työpapereita 3/2002) on raportti, jossa tarkastellaan sosiaali- ja terveysministeriön tilauksesta kuntien sosiaalijohtajien ja työvoimatoimistojen johtajien kokemuksia kuntouttavan työtoiminnan lain toimeenpanosta. Aineisto kerättiin touko- ja kesäkuussa 2002 lähetetyllä kyselyllä, jossa esitettiin erilaisia väittämiä. Tässä oli mukana 50 sosiaalitoimistoa ja 43 työvoimatoimistoa. Raportti valmistui 21.8.2002.

Raportin yhteenvedossa todetaan muun muassa näin: ”Toimeenpanon aikana ilmenneet lainsäädännön mukanaan tuomat positiiviset vaikutukset näkyvät selvimmin lisääntyneenä viranomaisten välisenä yhteistyönä. - - - Varauksellisimmin suhtauduttiin lainsäädännöstä esitettyihin väittämiin, jotka selvimmin liittyivät työttömän työllistymisedellytysten paranemiseen. - - - Vaikka nyt saadut tulokset kuntouttavan työtoiminnan lain toimeenpanosta noudattavat pitkälti vuoden 2001 odotuksia, ilmenee eri aikana saatujen tulosten välillä myös joitakin eroja. Ensinnäkin usko siihen, että lainsäädännön katsottiin olevan hyvä väline vähentämään työttömien syrjäytymistä ja lisäämään heidän aktiivisuuttaan on hiljalleen hiipumassa. Toiseksi, viranomaisten välinen ja kasvanut yhteistyö näyttäisi sujuneen johtajien kokemuksen mukaan osin ennakoitua kivuttomammin”. (Kuntouttavan työtoiminnan lain toimeenpano, s.34, Stakes 3/2002).

Sosiaali- ja terveysministeriön ja työministeriön yhteisestä toimeksiannosta puolestaan valmistui Stakesin ja kuntoutussäätiön yhdessä tekemä arviointitutkimus 29.11.2002. (Aktiivisen sosiaalipolitiikan reformi 2001, Stakes, Työpapereita 4/2002). Aineisto muodostuu 51 kunnan alueella asuvien aktivointisuunnitelmaan osallistuneiden työttömien puolen vuoden välein toteutetun kyselyn vastauksista. Ensimmäisen kyselyn täyttivät työvoimatoimiston virkailija ja asiakas heti aktivointisuunnitelman laatimisen jälkeen, ja puolen vuoden kuluttua näille asiakkaille lähetettiin seurantakysely. Seurantakyselyyn vastasi 53,4% asiakkaista, ja vastanneista avoimille työmarkkinoille oli sijoittunut 8%.

Tutkimuksessa puhutaan paljon aktivointipolitiikasta, aktivointisuunnitelmista ja asiakkaan kokemuksista niistä, aktivoivista toimenpiteistä, hyvinvointiresursseista, ja kuntouttavasta työtoimintalaista kerrotaan näin: ”Ilmenneisiin tarpeisiin ja työttömyyden hallinnan solmukohtiin kehitettiin Suomen aikaisempien aktivointikäytäntöjen rinnalle viimesijainen aktivointijärjestelmä, jossa työllisyystavoitteen lisäksi painotetaan erityisesti työttömien työmarkkinavalmiuksia edistävää kuntoutusta”. (Aktiivisen sosiaalipolitiikan reformi 2001, s. 13, Stakes, Työpapereita 4/2002).

Huomio on tässä tutkimuksessa kääntynyt avoimille työmarkkinoille ihmisiä ohjaavasta laista selvästi sosiaalisempiin ja subjektiivisempiin asioihin. Seurantakyselyssä kartoitetaan ihmissuhteita, vapaa-aikaa ja hyvinvointia. Työllistymisvaikutuksesta ei toki olisi kovin paksua tutkimusta saanutkaan tehdyksi.

Kun kuntouttava työtoiminta oli hallituksen tärkein väline työttömyyden alentamiseksi, ja tämä puolestaan yksi hallituksen keskeisimpiä tavoitteita, kun tulokset ovat mitä ovat, ja lisäksi lain valmisteluvaiheessa päättäjillä oli käytössään runsaasti materiaalia päätöksentekonsa tueksi, voi vain esittää kainon toivomuksen, että jatkossa lainsäädännössä kuunneltaisiin herkemmällä korvalla kentän ääntä, eikä kuntalaisia palloteltaisi ja lopuksi taas hylättäisi oman onnensa nojaan tarjoamalla tyhjää kuppia halpahintaisen ja läpinäkyvän taloudellisen edun tavoittelun vuoksi.

Kuntoutuksesta, kuntouttavasta työtoiminnasta, yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista yhteiskunnassa

2010-02-26T23:21:00.011+02:00

Kirjoitin 1997 diakonintutkintoni lopputyöksi kirjasen ”Suojatyö vuosituhannen vaihteessa – mitä, missä, miksi?”. Työ julkaistiin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston C-julkaisusarjassa. Koska tämän kirjoituksen otsikon kuten em. läpyskänkin aiheet ovat nyt 13 vuotta myöhemminkin varsin ajankohtaisia, selailen, lainaan ja kommentoin sitä mielivaltaisesti omaksi ilokseni paremman tekemisen puutteessa.

Muuttuvat työmarkkinat

Sotien jälkeen ennen maatalousvaltaisessa Suomessa tapahtui maaltapako kaupunkeihin ja teollisuusammattien yleistyminen palkkatyömuotona. Nykyisin väkeä siirtyy jatkuvasti pois teollisuusammateista, ja suurimmaksi työllistäjäksi ovat muodostuneet palveluelinkeinot. Maataloustuotteiden tuotanto on lisääntynyt viimeksi kuluneina vuosikymmeninä tasaisesti työntekijämäärän samalla pienentyessä. Samoin on nykyisin laita teollisuuden tuotannon ja teollisuustyöntekijöiden määrän suhteen. Teollisuuden työntekijämäärän väheneminen ei ole siis tilapäinen ilmiö, vaan pysyvä kehityssuunta.

Työ on siirtynyt pelloista ja tehtaista toimistoihin ja palvelupaikkoihin, kuten kauppoihin, pankkeihin, päiväkoteihin tai muihin palveluyksiköihin. Myös säilyneet teollisuuden työpaikat edellyttävät itsenäisempää otetta työhön kuin aikaisemmin. Yksinkertaisten töiden osuus on vähentynyt ja yhä useammin työ tehtaassa vaatii laajempaa tuotantoprosessin tuntemusta. Yhteiskuntamme on siirtynyt uuteen kehitysvaiheeseen, johon kehittyneemmät teolliset yhteiskunnat ovat tulleet yksi toisensa jälkeen.

Tätä taustaa vasten moniosaajista, resursseista, voimavaroista, kuoriutumistaan odottavista kultamunista ja aivan ovella olevan huutavan työvoimapulan paikkaajista puhuminen tuntuu varsin absurdilta, kun puheena olevilla henkilöillä tarkoitetaan patriarkaalisesta paimentolaiskulttuurista tulevia, luku- ja kirjoitustaidottomia, ahdasmielisen, suvaitsemattoman, laajentumishaluisen, väkivaltaisen fundamentalistisen uskonnon läpilyömiä maahanmuuttajia, jotka ovat tulleet Suomeen täkäläisen hyvinvointivaltion ja vastikkeettoman ylöspidon houkuttelemina.

Elinkeinoelämän rakennemuutos, työvoiman ylitarjonta ja julkisiin menoihin kohdistuvat leikkauspaineet saavat vajaakuntoisille henkilöille soveltuvan työtoiminnan järjestämisen näyttämään paitsi vaikealta ja perusteluita vaativalta, myös taloudellisesti kyseenalaiselta. Tässä työssäni etsin vastausta mm. kysymykseen, onko vajaakuntoisten henkilöiden työllistäminen tärkeää ja mielekästä myös silloin, kun parempikuntoisiakin on saatavilla riittämiin?

Syrjäytyminen ja moniongelmaisuus

Syrjäytyminen on yksilön ja yhteiskunnan välisten siteiden heikkenemistä. Työttömyys, yksinäisyys, köyhyys, avuttomuus ja poikkeavuus ovat syrjäytymisprosessissa sekä syinä että seurauksina vaikuttamassa siihen, että yksilö jää nyky-yhteiskunnassa tyypillisten kulutusmallien ja normaalien sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. Hän jää myös usein pois yhteiskunnallisesta vallankäytöstä ja vaikuttamisesta.

Syrjäytymisessä on kysymys toimintaresurssien puutteesta ja huono-osaisuuden kasautumisesta. Köyhyys rajoittaa elämänhallinnan mahdollisuuksia, ja toisaalta esimerkiksi tietojen ja tiettyjen sosiaalisten taitojen puute voi olla yhtenä syynä vaikuttamassa siihen, että taloudellisestikin menee huonosti. Näyttää siltä, että lähitulevaisuudessa syrjäytyminen perustuu yhä useammin sosiaalisen ja kulttuuripääoman, tiedon, taidon ja koulutuksen puutteeseen.

Käsitys jonka mukaan syrjäytyminen voisi johtua yksilön ominaisuuksista pikemmin kuin yhteiskunnan rakenteissa osin näkymättömänäkin lymyävästä rasismista tai vastikkeetta jaetun rahasumman pienuudesta voi tuntua aikansa eläneeltä. Jos kuitenkin lähdetään siitä, että näissä väittämissä voisi olla totuuden jyvänen, joudutaan pakostakin kysymään, voitaisiinko syrjäytyneisyyden valtakunnallista kokonaissaldoa merkittävästi pienentää asettamalla maahanpääsyn ehdoksi tiettyjen kriteereiden täyttäminen.

Syrjäytymisessä siis jonkin resurssin, kyvyn tai taidon vajavaisuus tai puute aiheuttaa puutteellista suoriutumista jollakin toisella elämänalueella. Syntyy noidankehä, jossa siltä, jolla ei juuri mitään ole, otetaan pois sekin vähä, mitä hänellä on. Tämä ilmiö selittää myös moniongelmaisuutta, joka näkyy usein käytännössä mm. yksilön lisääntyneenä yhteiskunnan kustantamien sosiaali-, terveyshoito- ja järjestyspalveluiden käyttönä.

Kuntoutus – keskeinen käsite

Sosiaaliturvajärjestelmät ovat kehittyneet invalidihuoltolain säätämisen jälkeen huomattavasti kattavammiksi. Asenneilmasto on muuttunut myönteisemmäksi näiden järjestelmien kautta toimeentulonsa saavia kohtaan, eikä erilaisten vajaakuntoisuuden perusteella myönnettävien tukien ja eläkkeiden vastaanottaminen enää leimaa saajaansa ympäristön silmissä samalla tavoin kuin vielä 40-50 vuotta sitten. Yhteiskunta ei myöskään nykyisessä kehitysvaiheessaan kaipaa kovinkaan kipeästi jokaisen jäsenensä työpanosta, päinvastoin; monet ihmiset saavat nykyisin oman toimeentulonsa siitä, että yrittävät keksiä toisille töitä. Jos vajaakuntoisten työllistämisessä olisi kysymys vain heidän työpanoksensa saamisesta yhteiskunnan hyödyksi ja heidän aineellisen toimeentulonsa turvaamisesta, olisi siitä jo ehkä luovuttukin. Se, että näin ei ole tapahtunut, voisi johtua joko sokeasta vahan toistamisesta ja täydellisestä näköalattomuudesta, tai sitten vajaakuntoisten työllistäminen ja työtoiminta vastaavat joihinkin sellaisiin tarpeisiin, joiden tyydyttäminen palvelee myös yhteiskunnan etua.

Kehitysvammaisten ja mielenterveysongelmaisten työtoiminnassa ja huoltosuhteisessa suojatyössä tämä kuntouttava, sosiaalisia ja elämäntaidollisia valmiuksia ylläpitävä ja rakentava funktio on ilmeinen, eikä ulkopäin tuleva paine taloudellisen voiton tuottamiseen ole kovin suuri. Odotukset avoimille työmarkkinoille työllistymisestä ovat myös useimmiten realistisella pohjalla.

Kun siirrytään työsuhteisen suojatyön ja avoimilla työmarkkinoilla tapahtuvan tukityöllistämisen tarkasteluun, arviointiperusteet ja odotukset usein muuttuvat. Asenteet lähenevät sotien jälkeistä invalidihuoltolain luomisen aikaa, ja suojatyön ja työllistämisen tavoitteeksi tai ideaaliksi asetetaan helposti, ei enempää eikä vähempää kuin kuntoutuminen avoimille työmarkkinoille ansaitsemaan oma toimeentulonsa.

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001) tuli voimaan 01.09.2001. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteina on edistää työllistyvyyttä ja työvoiman käyttöä. Sen tarkoituksena on parantaa kuntoutettavien edellytyksiä työllistyä avoimille työmarkkinoille sekä edistää heidän mahdollisuuksiaan osallistua koulutukseen ja muuhun työhallinnon tarjoamaan työllistämistä edistävään toimenpiteeseen. Laki velvoittaa kunnat ja työvoimatoimistot yhteistyöhön kullekin asiakkaalle sopivan aktivointisuunnitelman ja palvelukokonaisuuden laatimiseksi.

Kuntouttava työtoiminta ei tuonut Helsingin jo ennestään kattaviin palvelujärjestelmiin mitään muuta uutta kuin kunnan järjestämisvastuun, ja nyt 2010 alusta alkaen toimintaan osallistumisvelvollisuuden kaiken ikäisille, myös yli 25-vuotiaille. Enempää järjestämisvastuu kuin osallistumisvelvollisuuskaan eivät ole ainakaan yksiselitteisesti hyviä asioita enempää kunnalle kuin kuntalaisellekaan.

Helsingin kaupungin sosiaaliviraston sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikkö Leila Palviainen esiintyi 25.8.2009 Ajankohtaisessa Kakkosessa kertomassa, että kun maksaa Kelalle kuukausittain "sakkomaksuja", eli kunnan osuuksia niiden pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuista, joita kunta ei ole pystynyt tai halunnut työllistää tai muutoin aktivoida, niin kyllä "mielessä käväisee" onko siinä mitään järkeä, kun toimittaja tätä näillä sanoilla kysyi. Samana vuonna heinäkuun loppuun mennessä oli maksettu lähes 9,5 miljoonaa euroa. Maksut ovat lisääntyneet tasaisesti, ja tulevat Palviaisen linjalla lisääntymään edelleen. Palviainen kuitenkin vetosi siihen, että palkkatuetun työn määrärahat eivät vain riitä.

Eihän Palviainen missään nimessä esimerkiksi johtamani alayksikön toimintaan milloinkaan ole edes yrittänyt saada Henkilöstökeskuksesta tukityöllistettyjä, tai erityisemmin mitään muitakaan resursseja, päinvastoin. Itse asiassa vasta sosiaali- ja terveystoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan Paula Kokkosen selvityspyyntö "Kotihoidon tukiryhmien" tilanteesta pisti suitset väliaikaisesti suuhun koko toiminnan alasajolle. Toiminnan ideanahan on pitkäaikaistyöttömien tekemä avustava työ Terveyskeskuksen Kotihoidossa. Tulokset ovat jo yli neljän vuoden ajan olleet erittäin myönteisiä. Aiheesta kertoo mm. viimeisin Tehy-lehti.

Tämä ei nyt kuitenkaan ole edes villakoiran ydin. Kuten Leila Palviainen ja minä hyvin tiedämme ja aikanaan vielä varmistin hallitusneuvos Päivi Kermiseltä Työ- ja elinkeinoministeriöstä, mikä tahansa aktiivitoimenpide, kuten kuntouttava työtoiminta, työharjoittelu työmarkkinatuella ja työelämävalmennus riittävät siihen, ettei kunnan osuutta työmarkkinatuesta tarvitse maksaa. Jo nyt tällaisia henkilöitä on säästöliekillä olevassa oman alayksikköni toiminnassa jatkuvasti yli sata, ja toimintaa olisi mahdollista ja toivottua laajentaa moninkertaiseksi.

Kysymys on laajemmassakin yhteiskunnallisessa mielessä tärkeä vaikuttaessaan useamman keskeisen kansalaisryhmän hyvinvointiin ja elämänhallintaan. Heitä ovat vanhukset ja pitkäaikaissairaat, joiden palveluita on karsittu, yhä vaativammiksi tulevien avoimien työmarkkinoiden kelkasta pudonneet työikäiset, jotka ilman mielekästä tekemistä oireilevat pahaa oloaan eri tavoin, ja näiden lapset, jotka jakavat vanhempiensa osattomuuden mahdollisuudesta rakentaa ja ylläpitää omalla työllään yhteiskuntaa, jossa on hyvä elää. Siksi Muutos 2011:n puolueohjelmassa mainitaan tästäkin:

"Avoimille työmarkkinoille sijoittumattomille työikäisille ja (osa)työkykyisille järjestetään mielekästä, pysyvää yleishyödyllistä työtä, jolla heidät sitoutetaan yhteiskunnan jäseniksi ja jonka avulla heidän työpanoksensa koituu yhteiskunnan hyväksi".

Pakko ei rakenna hyvää motivaatiota. Itse henkilökohtaisesti en ole minkään "pakkotyön" kannalla. Yleishyödyllisen työn järjestämisen ja tarjoamisen tulisi perustua osallistujan vapaaehtoisuuteen, eikä se veisi normaaleita työsuhteita, koska vaihtoehtona ei olisi työn teettäminen vakituisessa kovapalkkaisessa työsuhteessa, vaan näiden tehtävien tekemättä jättäminen. Kyseessä olisivat eräänlaiset välityömarkkinat.

En myöskään olisi heikentämässä työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmää. Jo nyt lait ja asetukset mahdollistavat työhaluttoman työnhakijan asiakkuuden päättämisen työvoimahallinnossa, ja sosiaalitoimen puolella toimeentulotuen leikkaamisen 20%:lla tai 40%:lla. Jos kuka mieluummin räkii kattoon nauttien leikattua, alle 250 euroa kuukaudessa olevaa toimeentulotukea, niin kyllä minä sen hänelle suon, kunhan on Suomen kansalainen tai mielekkäiden lakien mukaan laillisesti maassa. Sivistysmaan toimintakulttuuriin ei kuulu kenenkään em. kriteerit täyttävän henkilön jättäminen täysin tyhjän päälle. Sen sijaan kansalaisen ainakin moraalisiin velvollisuuksiin kuuluu kantaa oma kortensa kekoon, muodossa tai toisessa. Monissa maissa viimesijaiseksi turvaksi tarkoitettu toimeentulotuki ei mahdollista toimettomalle (osa)työkykyiselle oman maan kansalaiselle "normaalia" elämää, vaan tarkoituskin on, että jotain muuta aktiviteettia ja tulon lähdettä on oltava. Muiden maiden kansalaisille yhteisestä kakusta ei leikata yleensä lainkaan.

Ajattelen hyvän ja tyydyttävän työn olevan samanlainen onnenpotku kuin hyvän ja tyydyttävän puolisonkin; on ihmisen omalla vastuulla hankkia ominaisuuksia, kykyjä ja taitoja, joilla sellainen saadaan. Jos tämä ei kuitenkaan onnistu, voi joku hyvyyttään tehdä pienen intervention tarjoutumalla esittelemään vähemmän vetovoimaisen vaihtoehdon joko omista tuttavistaan tai työelämästä. On sitten täysin tuon toisen oma ratkaisu, tyytyykö hän olemassa olevaan tilaansa vai tarttuuko tarjottuun vaihtoehtoon.

Yleishyödyllisen työn näen olevan sellaista työtä, jonka järjestäminen liiketoimintana on taloudellisesti kannattamatonta, mutta joka tuottaa hyvää aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa mielessä, ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin ja joka ei tuota toiminnallaan siihen osallisille taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä. Esimerkkeinä tulevat etsimättä mieleen vanhusten avustaminen ulkoilussa ja asioimisessa, kouluaan aloittavien koulumatkan turvaaminen, ympäristön siistiminen jne. Tehtäviä, jotka muuten jäisivät tekemättä, ja joiden tekijällä ei muuten olisi mitään tekemistä.

Mutta voi hyvinkin olla mahdollista että on joku järkevämpi ja oikeudenmukaisempi tapa ratkaista ongelma joka syntyy siitä, että on olemassa töitä joista ei olla valmiita maksamaan yhteisistä verovaroista avoimien työmarkkinoiden kanssa kilpailukykyistä palkkaa, ja on olemassa työikäisiä ihmisiä, joilla ei ole riittävän pahaa diagnosoitua sairautta, vikaa tai vammaa, joka oikeuttaisi työkyvyttömyyseläkkeeseen, mutta työkyky on syystä tai toisesta kuitenkin alentunut niin, ettei työllistyminen avoimille työmarkkinoille ole realistista edes kuntoutuksen ja koulutuksen kautta. Minä en vain ole sellaista vielä keksinyt.

On kokemusten mukaan kiistatonta, että työtoimintaan tai palkkatuettuun työhön pakottaminen menemättä jättämistä millään tavoin sanktioimalla pääsääntöisesti vie asioita huonoon suuntaan. Poikkeuksena tietysti työttömyyden perusteella rahallisia etuuksia nostavat, jotka todellisuudessa eivät halua eivätkä aio ottaa työtä vastaan. Mutta ajattelemani kohderyhmä ei siis pääse töihin avoimille työmarkkinoille, tai ei pysty suoriutumaan niillä vallitsevista työsuhteen ehdoista ja velvoitteista.

Helsingin työvoiman palvelukeskuksen tällä hetkellä toiminnan järjestäjiltä edellyttämä ja ihan itse laatima poissaoloilmoituskäytäntö johtaa siihen, että sairauspoissaoloista, lääkärintodistuksella tai ilman, tulee selvityspyyntö, ja Kelan sairauspäivärahan omavastuuosuus takaa sen, että sairastaminen näkyy kuntoutujan kukkarossa. Selvityspyyntö ja etuuksien katkaiseminen seuraa myös työtoimintapaikan kanssa sovittujen, lakisääteisten vapaapäivien pitämisestä ja vaikkapa oman vanhemman äkillisen ja arvaamattoman kuoleman aiheuttamista järjestelyistä, kuten juuri tänään kuulin.

Työvoiman palvelukeskus kyllä kertoo olevansa syytön siihen, että selvityspyynnöt lähtevät ja edut katkaistaan, ja että Työ- ja elinkeinoministeriön laatima lomake on vaikeaselkoisempi eikä muuttaisi tilannetta mitenkään. Siksi sitä ei kentälle olekaan laitettu tilannetta sekoittamaan, vaan laadittu Duurissa oma lomake, jonka on katsottu olevan paras vaihtoehto kaikille osapuolille. Asiakkaan asioissa työparina Duurissa toimivat sosiaalipuolen sosiaaliohjaaja ja työhallinnon puolelta työvoimaohjaaja, joka on vastuuhenkilönä mm. näissä poissaoloihin ja etujen maksatuksiin liittyvissä asioissa. Vaikka sosiaaliohjaajan ja työtoimintapaikan työvalmentajan tai muun esimiehen välillä voidaan pitää tiivistäkin yhteyttä asiakasasioissa, on työvoimahallinnon ja tätä kautta työvoimaohjaajan linja se, että he eivät soittele asiakkaan asioissa. Poissaoloilmoituksen saatuaan työvoimaohjaaja siis tekee lausunnon poissaolosta Kelaan ja lähettää selvityspyynnön asiakkaalle. Tulee tietenkin mieleen, että jos työvoimaohjaaja on näin ehdoton, niin eikö hänen työparinsa Duurissa voisi ottaa jotain roolia tässä ja vaikka soittaa työtoimintapaikkaan, vaikuttaahan toimeentulon katkaiseminen välittömästi myös hänen toimialansa asioihin, motivaatioon, jatkamiseen ym.

Duurin ja Työhönkuntoutuksen joidenkin työtekijöiden välinen kissanhännänveto ja nokittelu kaatuu muutenkin yhteisen asiakkaan niskaan. Duuri pyrkii nyt vuoden alusta määräämään senkin, milloin asiakas saa pitää lakisääteiset vapaapäivänsä kuntouttavasta työtoiminnasta, ja me puolestamme haluamme noudattaa sitä koko lain voimassaoloajan harjoitettua käytäntöä, että asiakas ja työtoimintapaikka sopivat mielekkään ja kuntoutustavoitetta palvelevan ajankohdan tauolle. Tästä aiheutuu se, että selvityspyyntö lähtee näistä vapaapäivistäkin, jopa niistäkin vapaista, jotka on sovittu ennen uuden, lakiin perustumattoman käytännön läpipuskemisen yrittämistä. Soittaessani Kelan työttömyysajan tukien neuvontanumeroon ilmoittaakseni asiakkaan poissaolon syystä ja muusta asiaanliittyvästä problematiikasta ilman Duuria kävi ilmi, että näin ei voida menetellä, vaan ilmoituksen pitää tulla nimenomaan Duurilta.

Tässä lukuisien vastaavien joukosta poimitussa esimerkkitapauksessa puolestaan pitkään kuntouttavassa työtoiminnassa olleelta erittäin säännölliseltä, tarvittaessa työvalmentajia sijaistaneelta ja työtehtävänsä aina mallikelpoisesti hoitaneelta henkilöltä katkaistiin etuudet yhden sairaspäivän takia, sairaspäivän, jonka hän oli täysin asianmukaisesti ilmoittanut työtoimintapaikkaan. Henkilö lähti juomaan, yli vuoden oma ja ammattihenkilöstön panostus valui harakoille. Tällainen ei motivoi ketään.

Kun työttömien joukon kova ydin ei työllistynyt hyvinäkään aikoina, ei se työllisty nytkään, vaan Duurissa jumittaa tuhansia henkilöitä sijoittumatta mihinkään. Ne muutamat sadat, jotka muodostavat poikkeuksen kiinnittymällä kuntouttavaan työtoimintaan, ovat myös se joukko, joka saa tuta järjestelmän lyhytnäköisyyden (tai oikeastaan sokeuden) ja sen määräämät sanktiot koko niiden voimalla. Ostarilla toimettomina räkiviä nämä huolet eivät kosketa, vaan raha tulee tilille aivan niin kuin ennenkin. Yrittämisestä ja aktiivisuudesta rankaistaan.

Vapaaehtoisuuden lisäksi kaikenlaisen aktivoitumisen tulisi nykyisen käytännön vastaisesti näkyä asianomaisen taloudessa myönteisellä tavalla. Nykyisin on mahdollista maksaa yksityisen tai kunnallisen sektorin työnantajalle jatkuvaa, ei vain määräaikaista palkkatukea, joka kompensoisi vajaakuntoisen työntekijän puutteellista työkykyä. Tätä mahdollisuutta ei ainakaan Helsingissä tietääkseni käytetä.

Minimipalkoista luopuminen ei ehkä olisi mahdotonta, jos se tehtäisiin esimerkiksi siten, että kuntoutustutkimusten ja työkyvyn arviointien jälkeen todettaisiin tietynsuuruinen haitta, ja palkka olisi soviteltavissa tämän mukaan. Tällöinkin olisi useimmissa tapauksissa varmasti valtion ja kunnan vastaantulo tarpeen verotuksen, osatyökyvyttömyyseläkkeen tai muun vastaavan muodossa, mutta muussa tapauksessahan nämä henkilöt olisivat kokonaan elätettävinä, osallistumisen ja osallisuuden ulkopuolella lieveilmiöineen, ja mahdollisesti heidän joutilaat kätensä tekisivät vähemmän rakentavia asioita kuin tässä toisessa tapauksessa.

Niin ikään olisi varmasti mahdollista sellainenkin käytäntö, jossa vaikeassa työmarkkina-asemassa olevat saisivat ansaita jonkin summan omalla työllään niin, ettei se vaikuttaisi ainakaan koko ansaittua summaa vastaavalla määrällä muihin etuuksiin.

Perusajatuksena siis kaikkiaan se, että kun jollakin tavoin kuitenkin on välttämätöntä tehdä tulonsiirtoja verovaroista niille, jotka eivät täytä kaikkia kovenevien työmarkkinoiden vaatimuksia, niin tehtäisiin ne sellaisella tavalla, joka kannustaa aktiivisuuteen, ei toimettomuuteen. Niin kauan kuin asenne on yksioikoinen "auki tai kiinni" -periaate, eli joko elättää itsensä työllään tai on toisten työssäkäyvien elätettävänä, on rationaalisesti toimivan vaikeasti työllistyvän valinta joutilaisuus.

Kuntoutus hissinä ja laskuvarjona

Kuntoutusprosessin ajatellaan usein olevan nousujohteinen suhteessa alkutilanteeseen. Tällöin kuntoutuksen tuloksena on paremmin kyvyin ja valmiuksin varustettu yksilö. Tämä arviointitapa on kuitenkin mielestäni relevantti vain lähtötilanteen ollessa suhteellisen vakiintunut ja pysyvä. Näin voi olla esimerkiksi joidenkin fyysisten ja psyykkisten vajavuuksien kohdalla.

Kuntoutuksen ideaa voidaan kuitenkin tarkastella myös yleisemmin kuin yksinkertaisesta ”takaisin työelämään” –näkökulmasta. Kuntoutus voidaan ajatella pyrkimyksenä kumota sairauden, kyvyttömyyden, osaamattomuuden ja syrjäytymisen vaikutuksia yksilön elämässä. Tavoitteita asetettaessa kannattaa työstää kysymyksiä, lakkaako kuntoutus olemasta kuntoutusta, tai ainakin kannattavaa kuntoutusta, jos kuntoutujan tila koheneekin vain hieman? Entä jos alaspäin vievä syrjäytymisen kierre vain pysähtyy – tai vauhti vain hieman hidastuu?

Mielestäni keskeinen kuntoutuksen kriteeri voisi olla se, että yksilön elämänhallintaan ja toimintakykyyn kielteisesti vaikuttavien elementtien merkitystä pyritään vähentämään, ovatpa nämä sitten tiedollisia, taidollisia, fyysisiä, psyykkisiä tai sosiaalisia vajavuuksia. Jos kuntoutuksen tarpeen aiheuttaa etenevä sairaus tai prosessi, riittää mielestäni epäsuotuisan kehityksen pysäyttäminen tai hidastaminen täyttämään kuntoutuksen tunnusmerkit; yksilön kokonaistilanne on kuntoutuksen avulla parempi kuin ilman kuntoutusta.

Jos sana ”yksilö” korvataan sanoilla ”Suomi-niminen kansallisvaltio”, ja kuntoutuksen asemasta puhutaan Muutos 2011:n ajamasta järkevämmästä politiikasta, aletaan taas olemaan asian ytimessä. Suomea on jo sattunut, ja sille on käymässä vielä huonommin, ellei sitä uhkaavaa etenevää prosessia, hallitsematonta maahanmuuttoa kaikkine lieveilmiöineen saada pysäytettyä. Vaikka 2011 vaaleissa ei saataisikaan veret seisauttavaa äänivyöryä, olen kuitenkin iloinen voidessani uskoa, että olen tehnyt ainakin oman osani tässäkin kuntoutusprosessissa.

Syrjäytymisen ja moniongelmaisuuden voidaan epäilemättä katsoa kuuluvan jälkimmäiseen luokkaan. Yhden ongelma-alueen aiheuttamat toimintavajeet heijastuvat yhä uusille elämän alueille, elinpiiri supistuu, ongelmat kasautuvat ja yksilö syrjäytyy yhä enemmän. Syrjäytymisprosessia ehkäisevät toimenpiteet, yhtenä näistä vajaakuntoisen sijoittaminen työtoimintaan tai suojatyöhön riippumatta siitä, työllistyykö asianomainen myöhemmin avoimille työmarkkinoille, on siis syrjäytymisvaarassa olevien yksilöiden kuntoutusta.

Työn mielekkyys ja palkka

Toimeentulon kokeminen itseansaituksi on tärkeää lähes jokaiselle, ainakin kapitalismin hengen ja protestanttisen työn etiikan muovaamissa teollistuneissa länsimaissa eläville. Korostetusti tämä tulee esiin itsetunnon ongelmista kärsivien päihde- ja moniongelmaisten henkilöiden keskuudessa.

1991 ohjaamaani suojatyöryhmään tuli hiukan yli 20-vuotias nuori mies. Koulut olivat jääneet kesken, työhistoriaa ei ollut, kymmenkunta vuotta kestänyt erilaisten päihteiden käyttö oli rajua ja asuinpaikkana oli huone Linnankadun asuntolassa kahden muun miehen kanssa jaettuna. Nuori mies, kutsuttakoon häntä tässä yhteydessä vaikkapa Peraksi, aloitteli kompastellen työuraansa muuttomiehenä. kahdenkeskisissä keskusteluissa Pera kertoi majoituksensa aiheuttamista hankaluuksista. Erityisesti nousi esiin toisen, vanhemman asuinkumppanin jatkuva nälviminen ja kahden nuoremman nimitteleminen sosiaalipummeiksi. Itse tämä vanhempi mies oli eläkkeellä, ja koki oman toimeentulonsa kunniallisesti ansaituksi.

Yhdeksänkymmentäluvun asuntolat, Linnankatu, Pursimiehenkatu eli Nubis, Keijon maja, Sahaajankatu puhumattakaan Kyläsaaren surffipuolesta olivat jotakin ihan muuta kuin tämän päivän vastaanottokodit; ei liehunut monessa huoneessa silloin edes apean näköisiä verhoja. Ne olivat kuitenkin paikkoja, joihin suomalaissyntyinen, työikäinen ”joutoväki” majoitettiin silloin, kun elämä oli päässyt kriisiytymään. Samoihin aikoihin aloitettiin työmarkkinoiden vaatimuksiin vastaamattoman joukon laajamittaisempi maahantuonti muiden maiden kriisialueilta, mutta tämän väestönosan tarpeisiin onkin kyllä sitten löytynyt kiitettävästi varoja.

Peran, kuten muidenkin samoista lähtökohdista aloittaneiden työssäkäynti oli ryyppy- ja pilleriputkien katkomaa. Peran kaverin saama suurehko perintö sai työasiat taas kerran unohtumaan, ja meno oli rajua. Sosiaalipummin leima ja muut vanhat kaunat olivat sitten karvastelleet nuoren miehen mielessä niin kovin, että hän viinan ja pillerien purkaman kaunan ja vihan vallassa kuristi ansaittua eläkettään nauttineen kämppäkaverinsa. Apua hakemaan lähtenyt huoneen kolmas asukas koki saman kohtalon, mitä Pera vilpittömästi katui viedessäni hänelle tupakkaa Pasilan poliisitalolle, missä hän oli pidätettynä ennen vankilaan siirtoa.

Työn sisällön tulisi olla sellaista, että tekijä voi mieltää sen hyödylliseksi. Monilla suojatyön tarpeessa olevilla on jo takanaan pitkä kokemus sosiaalihuollon eri järjestelmien objektina olemisesta. Varsinkin sellaiset henkilöt, joilla on takanaan työhistoriaa, voivat kokea vähäsisältöiset ja haasteita tarjoamattomat työtehtävät sosiaalisena kontrollina. Ikänsä maansiirtokoneita kuljettanut Reiska perusteli joskus haluttomuuttaan turhaksi kokemiaan työtehtäviä kohtaan tokaisemalla: ”Siitähän meille maksetaan, ettei me olla Hakaniemen torilla”! (Helsingissä sijaitseva tori, jonka laitamilla ryyppyporukat kuluttavat aikaa).

Miten työ kiittää tekijäänsä?

Yksilön kokemuksen kannalta on merkittävää, mieltääkö hän itsensä työyhteisönsä täysivaltaiseksi, ehkä arvostetuksikin jäseneksi, vai poikkeaako hän muista työsuhteensa perustan tai kykyjensä puolesta. Vakituinen työpaikka luo turvallisuutta ja toisenlaisen motivaation kuin tehtävä, jonka tietää pian loppuvan. Myöskään itsetunnon rakentumiselle tärkeitä onnistumisen kokemuksia ei itsestäänselvästi tuoteta sillä, että vajaakuntoinen henkilö siirretään tai sijoitetaan avoimille työmarkkinoille. Tärkeää on nimenomaan se, miten hän kokee täyttävänsä uudessa työyhteisössä olevan paikkansa. On vaikeaa määritellä yleispätevästi, onko kehitysvammaisten työkeskuksen luotetuin työntekijä onnellisempi supermarketin varastoapulaisena vai entisessä tehtävässään työkeskuksessa.

Yleisen oikeudenmukaisuuden lisäksi tätäkin näkökulmaa kannattaisi pitää esillä kun mietitään ”positiivisen syrjinnän” ja erilaisten kiintiöiden kaltaisia poppakonsteja lääkkeiksi yhtään mihinkään.

Avoimet työmarkkinat pyrkivät taloudelliseen tuottavuuteen ja kannattavuuteen. Siksi ne rekrytoivat parasta saatavilla olevaa työvoimaa halvimpaan mahdolliseen hintaan. Hyödytöntä tai tuotannolle haitallista työvoimaa ne eivät ota lainkaan. Kuntoutumisen tärkeimpiä lähtökohtia on oma motivaatio, jonka yksi edellytys taas on haastava ja mielekäs tehtäväkenttä. Kun työvoimahallinto työllistää henkilön työmarkkinatukien avulla, ei kuntoutuksen ja motivaation kannalta edullinen sijoittaminen useinkaan tule kysymykseen. Pätevin valitaan, ja hän tekee huonolla motivaatiolla omille edellytyksilleen vaatimatonta työtä.

Sosiaalihuollon työtoiminnassa ja suojatyössä tuottavuuden ei ainakaan pitäisi olla keskeisellä sijalla, muutoin kuin välillisesti, palvellessaan kuntoutustavoitetta. Tehtävään tai työryhmään voidaan ottaa ehkä hyvinkin vajavainen työntekijä, jolle tehtävä tuntuu haasteelliselta.

Vaikea rajanveto

Vajaakuntoisten työllistämistilanne on edelläkäsitellyn aineiston valossa melko jäsentymätön. Samantyyppisistä ongelmista kärsivien ihmisten samankaltaisiin tarpeisiin vastataan päällekkäisillä järjestelmillä, ja vastuuta ongelmakansalaisten tilanteen hoitamisesta pallotellaan viranomaistaholta toiselle. Vajaakuntoinen henkilö ei ole helposti miellettävissä ainakaan taloudellisessa mielessä resurssiksi tai voimavaraksi. Liiketaloudellisin periaattein toimivat organisaatiot haluavat siirtää ongelman sosiaali- ja terveydenhuollon sektorille, jonka pitäisi joko hoitaa omansa tai tuottaa kelvollista työvoimatavaraa saamistaan raaka-aineista.

Viimeksi kirjoitin kaupungin sekavasta ja päällekkäisestä työllisyysasioiden hoidosta 23.9.2009: "Välityömarkkinat sopisivat erinomaisesti toisaalta ylläpitävänä toimintana ja toisaalta työuralla eteenpäin ohjaavana toimintana Työhönkuntoutuksen palveluihin. Ylläpitävää kuntouttavaa työtoimintaa ei tähän mennessä ole ollut, vaikka sille on ehdottomasti tarvetta. Sen sijaan koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille soveltumaton henkilö on heitetty kylmästi järjestelmästä ulos. Välityömarkkinat pitäisivät sisällään siis kaiken työtoiminnan, suojatyön, työkyvyn arvioinnin, erilaiset valmennukset ja tietysti tuetut työsuhteiset ratkaisut kuten palkkatukityön. Eli kuntoutuksellisuus olisi edelleen kaiken toiminnan tavoite ja työnteko olisi toiminta-alusta. Kaupungilla eli sosiaalivirastolla tulisi olla välityömarkkinat-toimintayksikkö (tai -osasto), johon kaikki yksiköt Duurista lähtien ja tietysti työllistämisasiat Henkilöstökeskuksestakin tulisi kuulua".

"Nyt kun kuntouttavan työtoimintalain muutos tuo ehdottomasti ja lopullisesti vastuun näistä asioista sosiaalivirastolle, on aika laittaa hynttyyt yhteen ja lopettaa tuo iänaikuinen piirileikki tai kuurupiilo toisen syyyllistämisineen ja ottaa pallo haltuun".

Nyt kun kuntouttava työtoimintalaki velvoittaa työttömän osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan ja kunnan sitä järjestämään, on pallopeli työvoimahallinnon, Kelan ja kaupungin erilaisten työllistämisasioista vastaavien instanssien välillä jäähtymisen sijasta käynyt entistäkin kiihkeämmäksi, kun kokonaisuutta ei johda kukaan tai mikään.

Johtopäätökset

Vajaakuntoisten kuntoutuksessa työn ja sen ohella annettavien muiden kuntoutuspalveluiden keinoin voidaan nähdä kehittämistarvetta kahdella rintamalla. Taloudellisen sekä hallinnollisen ja kehittämisvastuun jakaminen mielekkäällä ja tarkoituksenmukaisella tavalla valtion, kuntien, eläkelaitosten ja yksityisten yritysten kesken on oma suuri kysymyksensä, ja vajaakuntoisten työllistämisen ja muun kuntoutuksen sisällöt, muodot, työtavat ja -kohteet ovat omansa.

Nyt, kun kahdeksan toimintavuoden jälkeen Koti- ja laitospalvelut on kasvanut määrällisesti toiseksi suurimmaksi Työhönkuntoutuksen yhdeksästä alayksiköstä, yhteistyökumppanit Terveyskeskuksessa toivovat jatkuvasti toiminnan laajentamista, tekevät toimintaamme kehuvia raportteja ja ehdottavat meille perustellusti kaupunginjohtajan "Vuoden saavutus" -palkintoa, toiminnastamme kerrotaan mediassa ja siitä halutaan kuulla muiden kaupunkien vastaavan alan toimijoiden parissa, työhyvinvointikyselyt antavat toimistomme parhaita tuloksia niin palkatun henkilökunnan kuin asiakastyöntekijöidenkin parissa, Kotihoidon vanhusasiakkaat ja heidän omaisensa kiittävät, laajentamismahdollisuudet ovat lähes rajattomat ja jokainen uusi asiakaspaikka säästää kaupungille selviä euroja yksistään Kelalle suoritettavien sakkomaksujen muodossa, ja lyhyeksikin ajaksi avoimeksi tuleville työpaikoillemme hakee kokenutta ja pätevää väkeä kaupungin muista työllistämisasioita hoitavista yksiköistä enkä minäkään ole vielä saanut kenkää, niin näyttää ilmeiseltä että kuntoutuksen sisältöjä, muotoja, työtapoja ja -kohteita on jo onnistuttu melko hyvin löytämään. Hallintopuoli on sitten oma tragikoominen lukunsa.

Nykyisin vajaakuntoisten työllistäminen kuuluu hallinnollisesti työministeriölle ja suojatyö sosiaali- ja terveysministeriölle. Koska kohderyhmänä ovat pääosin samankaltaisissa tilanteissa olevat henkilöt, voisi tilanteen nähdä ongelmallisena ja tarkempia rajauksia vaativana tyyliin "me hoidamme tämän ja te taas tuon". Nykyinen tilanne voidaan kuitenkin nähdä myös mahdollisuutena ja vahvuutena, jos yhteiseksi tavoitteeksi asetetaan kuntoutussuunnitelmaan perustuva asiakkaan kuntoutusprosessi ja eri hallintokuntien ja sektoreiden rajoja ylittävä yhteistyö.

Eri hallintokuntien ja sektoreiden rajat ylittävä yhteistyö on toteutunut operatiivisen toiminnan tasolla loistavasti esimerkiksi sosiaaliviraston Työhönkuntoutuksen ja terveyskeskuksen Kotihoidon välillä. Sen sijaan yhteistyö jopa sosiaaliviraston työllisyysasioista vastaavien organisaatioiden välillä takkuaa ankarasti pienimmissäkin asioissa heti kun mennään strategisen johtamisen, tai ylipäätään johtamisen alueille. Työvoiman palvelukeskus Duuri haluaisi ja yrittää olla se organisaatio, joka "omistaa asiakasprosessin" ja vastaa asiakkaan kuntoutussuunnitelmasta. Kun omatkaan asiat eivät pysy järjestyksessä, pienintäkään halua rakentavaan vuorovaikutukseen muiden kentän toimijoiden kanssa ole, ja yritykset rakentaa jotain kariutuvat kerta toisensa jälkeen lyhytjänteiseen ja tempoilevaan suunnitteluun ja toimintaan, huonoon henkilöstöjohtamiseen oman väen kesken ja yksioikoiseen sanelupolitiikkaan suhteessa toivottuihin yhteistyökumppaneihin, on Helsingin kaupungin työllisyysasioiden hoito huonommissa kantimissa Duurin jälkeisenä aikana kuin ennen Duuria.

Tahdon ja määräyksen kaupungin työllisyysasioiden keskitetyn hoidon järjestämiseen pitää tulla riittävän korkealta taholta, ja perustettavaan elimeen tulee valita käytännössä järki-ihmisiksi osoittautuneita toimijoita kaikista nykyisistä näiden asioiden kanssa työskentelevistä organisaatioista. Näitäkin ihmisiä on.

Sitä päivää odotellessa, kahden viikon päästä on taas liksa...

"Muutosklubi" 9.2.2010

2010-02-10T06:45:00.008+02:00

Meillä oli eilen Helsinki-Uusimaa -akselin piirikokous, joka oli oikein antoisa ja ihmisillä hyvä meininki päällä. Referoin Kalevin raporttia soveltuvin osin ja lisään asiattomuudet totuttuun tapaan ihan itse. Paikalla oli yhdeksän Muutoksesta kiinnostunutta/aktiivia, joukossa ilahduttavasti taas muutamia uusia kasvoja.

Marjukka, Kalevi Soilander, Samuel, Martti Munne, Arto Heikinaro, Lauri Virkamäki ja Pete Tikkunen. Kuvan ulkopuolella vielä ensimmäistä kertaa mukana ollut ja aplodeja saaneen puheenvuoron käyttänyt herra.

Etualalla Arto Heikinaro kuuntelee tarkkaavaisesti.

Kaleville tuotiin 38 kannattajakorttia, lisäksi yksi jäsenhakemus ja toinen lupasi laittaa netin kautta.

Samuel lähtee Marjukan kanssa feissaamaan Tapiolaan 13.2. Arto Heikinaro otti tukevan pinon (>100) kannattajakorttia jotka lupasi palauttaa täytettyinä viikon tai parin sisällä. Martti tulee Kontulaan keräämään, ja Petekin yrittää pistäytyä paikalla, ainakin paitakaupoilla.

Keskusteltiin piirijärjestöjen perustamisesta. Muutamia vastuunottoon valmiita henkilöitä löytyi heti.

Kalevi esitteli ajatuksen Muutoksen työryhmistä, ja useampikin paikallaolija oli kiinnostunut osallistumaan näiden ryhmien työskentelyyn.

Keskustelua käytiin myös muista tärkeistä (Jyväskylän vuosikokous maaliskuussa, ehdokasasiat) ja vähemmänkin tärkeistä asioista, ja Muutosta vietiin taas palan matkaa eteenpäin.

Kiitokset kaikille osallistuneille.

Kontula 13.2.2010

2010-02-04T09:44:00.009+02:00

Muutos 2011 ry:n ensimmäinen valtakunnallinen kampanjapäivä on 13.2.2010. Päivän aikana tietoa jaetaan ja kannattajakortteja kerätään seuraavasti:

Lappeenranta: klo 12.00 alkaen keskustassa

Kouvola: klo 12.00 alkaen torilla

Hämeenlinna: klo 12 alkaen kävelykadun ja torin tienoilla

Helsinki: Kontulan ostarilla klo 13-15

Espoo: Tapiolassa Heikintorin edustalla klo 10.30 alkaen

Oulu: klo 13.30-n.17.00 alueella Linja-autoasema (Oikeustalon puoli) - Oulun Energia Areena

Tampere: Pirkkahallin pihassa ASTA-rakentajamessuilla klo 12 alkaen

Partiolaisten Ystävänpäivätempauksen jälkeen klo. 13:00-16:00 monien puolueiden ja muiden tilaisuuksien areenana ollut Kontulan ostarin keskusaukio on meidän käytössämme, ja pistän sinne pienen pöydän pystyyn materiaalin jakoa varten. Olen paikalla Rollon kanssa ainakin 13-15 välisen ajan, jos intoa riittää voimme olla 16:00 asti. Edellisissä tempauksissa mukana ollutta porukkaa on nytkin melko varmasti mukana, mutta uusille kasvoille on aina tilaa.

Kaikki ovat tervetulleita moikkaamaan, hengailemaan, kirjoittamaan kannattajakortin ja etenkin keräämään niitä. Jos olet kiinnostunut ja tarvitset materiaalia (liivit, keräysalusta, keräyskortteja ym.) niin ota minuun yhteyttä mahdollisimman pikaisesti, viimeistään 8-9.2 niin ehdin tilaamaan tarvittavan määrän viikonlopuksi Helsinkiin. Jonkin verran on jo omassa varastossa, joten älä epäröi soittaa tai laittaa postia vaikka vielä lauantaiaamunakin.

Yhteydet:

Harri Eerikäinen
044 9284510
muutos2011eerikainen@hotmail.com

Jos joku paikalle tuleva on kiinnostunut ostamaan Muutoksen ensimmäistä saatavilla olevaa paitamallia hintaan 20 euroa /kpl, niin ilmoitelkaa siitä mahdollisimman ajoissa, niin saatan saada niitä paikalle.

Muutenhan paitoja toimittelee Tapio Äyräväinen tapio.ayravainen@muutos2011.fi

(Vastaus tiedusteluun Muutospaidan alla olevasta paidasta http://www.varusteleka.fi/showproduct.php?show_product=_2IQ0LI1TL
ja laatasta: Paita löytyy linkistä ja laatta on oman pojan kummilusikan varsi, syntymä- ja kuolinpäivämäärillä ja muilla ao. tiedoilla varustettuna).

Kontulan keräyskeikka tuli tehtyä. Liivit päällä olivat minun lisäkseni Martti Munne ja Rollo, taustatukena, kuvaamassa, varta vasten kannattajakorttia kirjoittamaan tulleena ja jo keräämiään kortteja tuomassa lisäksi monia muita Muutosta rakentavia ihmisiä. Ostarilta kerättiin 38 korttia, lisäksi tosiaan Pitkäsen Jussin keräämät 16 kappaletta eli ihan hyvä nippu yhteensä.

Toiset keskustelivat pitempäänkin.

Rollokin tuli painamaan tassunjälkensä Suomen poliittiseen historiaan.

Paitojakin meni.

Ihmisiä tuli ja meni.

Välillä ruuhkaksi asti.

Onneksi pöydän päällä mahtui kolmekin kirjoittamaan yhtä aikaa.

Martti julistaa hyvää sanomaa.

Vähän jo vilu kapajaa, kotilieden lämpö houkuttaa.

Tikkurila 30.1.2010

2010-01-30T15:21:00.003+02:00

Tikkurilan korttienkeräyskeikka tuli vedettyä Marjukan, Martin, Rollon ja meikäläisen voimin. Vaikka Rollo yritti söpöydessä korvata tällä kertaa puuttuneen joutsenbanderollin, jäi Rollon ja isännän tulos, seitsemän korttia selkeästi jumbosijalle.

Marjukka ja Martti nimittäin vetivät varsin tasaisesti yhteistuloksekseen 25 korttia, joten kolmenkymmenen paremmalle puolelle päästiin tämän parituntisen aikana. On sitä aikaa joskus huonomminkin käytetty.

Tälläkin kerralla tavattiin myös herra, joka jo liiveistä tunnisti mitä joukkoa edustimme, ja tuli oma-aloitteisesti juttelemaan ja täyttämään kannattajakorttia. Yhä useammin löytyy myös niitä kortin täyttäjiä, joille ei tuota ongelmaa seistä suoraselkäisesti kuvissa omilla kasvoillaan niiden asioiden takana, joihin uskovat. Läheskään kaikilta korttien täyttäjiltä en ole peittämättömien kasvojen näyttölupaa kysynyt, enkä saanut yhtään kieltävää vastaustakaan. Joistakin vain tunnistaa jotain sellaista, mitä haluaisi pitää suomalaisuuden osana.

Tämä ei ole tarkoitettu kritiikiksi heille, jotka syystä tai toisesta kaihtavat julkista tunnustautumista nykyisen järjettömän maahanmuuttopolitiikan ja ulkomaalaislain arvostelijoiksi. Joskus sillä voidaan myös turmella omia nykyisiä tai myöhempiä vaikutusmahdollisuuksia, tai aiheuttaa ikäviä seurauksia esimerkiksi omalle perheelle tms. Mutta se median ja valtakoneiston luoma pelote, epämääräinen mielikuva "huonona ihmisenä olemisesta" näiden kysymysten edessä on kyllä selvästi murtumassa vähä vähältä. Nyt lähtevät mukaan ne, jotka ajattelevat omilla aivoillaan eivätkä usko toimintansa vahingoittavan ainakaan liikaa itseään tai läheisiään, ja heitä on joka päivä enemmän. Ne jotka tekevät mitä sydän sanoo seurauksista välittämättä lähtivät jo ensimmäisinä, ja lopuksi mukaan lähtee seurailijoiden joukko, joka kumartaa vaikka kumiankkaa jos uskoo siitä olevan itselleen riskitöntä hyötyä ja jos muutkin tekevät niin. Ja he kertovat kaikille olleensa aina sitä mieltä, että....

Rikoksista ja rangaistuksista

2010-01-29T15:25:00.005+02:00

Suomen oikeusasteissa langetetut tuomiot eivät aina ole linjassa kansalaisten yleisen oikeustajun kanssa. Uutisista lukemamme mitättömät tuomiot tyrmistyttävät meitä, ja vaadimme kovempia tuomioita varsinkin niille taparikollisille, jotka pian vapautumisensa jälkeen uusivat rikoksensa. Niin minäkin vaadin, tiettyjen rikosten suhteen. Näitä ovat mm. perheväkivalta, naisiin, lapsiin, tai puolustuskyvyttömiin kohdistettu väkivalta ja seksuaalirikokset. Kun näihin rikostyyppeihin lisäksi usein kuuluu katumuksen ja/tai sairaudentunnon puute ja suuri uusimisriski, ovat nykyistä pidemmät ehdottomat vankeustuomiot perusteltuja jo siinä mielessä, että tekijä on nykyistä pidempään estynyt uusimasta tekojaan. Ojentuakseenhan hän ei yleensä tuomiostaan ota.

Fyysisesti edellisten väkivallantekojen kanssa vastaaviin tai pahempiinkin seurauksiin voidaan luonnollisesti päätyä myös toisenlaisten kohderyhmien kanssa ja varsin erilaisissa olosuhteissa. Ihmisiä on erilaisia, ja varsinkin miehiä on erilaisia. On miehiä, jotka saavat tuomioita suunpieksennästä, ja on miehiä, jotka saavat tuomioita suunpieksäjien pieksemisestä, jos karrikoitu kielikuva sallitaan. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että samalla kun turvallinen hyvinvointiyhteiskuntamme täyttää monet tarpeemme ja suojelee meitä monilta vaaroilta, se myös riistää meiltä vastuuta omista tekemisistämme (haastan kahvilan oikeuteen kun kaadoin kuuman kahvin munilleni), ja ehkä ennen kaikkea sanomisistamme (voin lällätellä mitä tahansa, ja jos kestän muutaman iskun tai haavan, toimitan vihamieheni helposti vankilaan).

Ääriesimerkkinä tästä on öykkäri, ”mies”, joka mahdollisesti keskimääräistä paremmalla älykkyysosamäärällä varustettuna katsoo oikeudekseen loukata oman kulloisenkin tunnetilansa vaatimalla tavalla ketä tahansa, ja reagoi kuin hysteerinen pikkutyttö huutamalla poliisia ja kaikkia mahdollisia viranomaisia jos hänen oikeuttaan tähän kyseenalaistetaan; ja näiden viranomaisten tehtävä todellakin on, uskokaa tai älkää, puolustaa tätä mikkihiirtä. Mutta hän on todellakin kuriositeetti, joka luonnollisista syistä joutuu harjoittamaan toimintaansa etupäässä kirjallisesti tai tilanteissa, joissa hän voi luottaa siihen ettei hänen häirintäänsä ole riittäviä keinoja puuttua. Hän ei yleensä joudu fyysisiin konflikteihin, vaan asioi tuomioistuimissa joko syytettynä tai asianomistajana kunnianloukkaus- tms. jutuissa.

Tavallisempi tapaus on mies ilman lainausmerkkejä, jolle sanat ovat viestien välittämisen, eivät itsetehostuksen välineitä. Kun tällaisia miehiä sattuu mahdollisesti päihtyneinä samankaltaisessa mielentilassa soittoruokalaan tai nakkikioskille, ei nyrkkitappelu tai painiminen ole tavattoman harvinaista, pikemminkin tuollaista yhteisestä sopimuksesta aloitettua päähänlyöntikilpailua voidaan pitää melko tavallisenakin ravintolaurheiluna, joskaan ei kovin järkevänä tai varsinkaan vaarattomana. Siitä voidaan kyllä käydä keskusteluja, onko lainlaatijan asia yleensäkään päättää tällaisen yhteisestä halusta syntyneen tilanteen laillisuudesta tai laittomuudesta, kunhan puolustuskyvyttömään tilaan joutunutta tai jo luovuttanutta osallista ei enää vahingoiteta.

On tapauksia, joissa toinen tai joukko muita osapuolia ei halua fyysistä konfliktia, mutta toinen tai muut syystä tai toisesta haluavat. Näissä tulisi nykyistä enemmän kiinnittää huomiota olosuhteisiin ja tekoihin johtaneisiin edeltäviin tapahtumiin (hätävarjelutilanteet, oman ja perheen yksityisyyden varjeleminen, omaisuuden suojaaminen ja tahallinen provosointi).

Voimme siis nähdä, että teko, joka toisessa tilanteessa on yksiselitteisen väärä (leikkiessään meluavan lapsen lyöminen tajuttomaksi) on toisessa tilanteessa yksiselitteisen oikea ja jokaisen siihen kykenevän kansalaisvelvollisuus (lasta raiskaavan pedofiilin lyöminen tajuttomaksi). Uudet kulttuurit, heidän keskinäiset tapansa, ja eri ryhmien väliset jännitteet ovat tuoneet oikeudenkäynteihin ja lakitermistöihin mm. käsitteet "kunniaväkivalta" ja "viharikos". En usko olevani kovin väärässä, jos väitän, että syntyperäisen Suomen kansalaisen toivomat lainsäädännön ja -tulkinnan keskeisimmät uudistukset väkivaltarikosten osalta olisi toteutettavissa lanseeraamalla uusi käsite, "häpeäväkivalta".

Häpeäväkivalta on ainakin ja varsinkin sitä, jonka tekijät eivät vankiloissa osallistu yhteisiin aktiviteetteihin muuten kuin heidänlaisilleen tarkoitetuilla osastoilla, ja mikäli heidät tilanpuutteen vuoksi on sijoitettu yleisille osastoille, heidän selliensä ovissa lukee "toimet yksin". Vaikka naistenhakkaajat ja vanhustenryöstäjät saattavat tuomionsa suorittaa ilman erityistoimia, vankilan sisäinen hierarkia on hämmästyttävän yhdenmukainen käymissäni keskusteluissa minulle näyttäytyneen yleisen oikeustajun kanssa. Annetuissa tuomioissa tämä ei näy. Keskimääräiselle kadunmiehelle ja -naiselle on vähemmän merkitystä sillä, jos erivärisiin liiveihin pukeutuneet ja sille elämäntavalle vihkiytyneet miehet ampuvat toisiaan autiolla parkkipaikalla, kuin jos vaikkapa perheen äiti joutuu spontaanin tahdonvastaisen joukkopensasrakastelun kohteeksi. Ensin mainitussa tapauksessa tuomiot ovat vuosia, yleensä elinkautisia, jälkimmäisessä paljon vähemmän.

En ole oikeusoppinut, enkä kadehti niiden tehtävää, jotka yrittävät luoda länsimaisen demokratian mukaisia lakeja, niiden tulkintoja ja jotka yrittävät soveltaa niitä oikeudenmukaisuuden hengessä. Itse näen kirjoitukseni ensimmäisessä kappaleessa mainittujen tapausten vaativan nykyistä kovempia tuomioita, tilanteiden kokonaisarvioiden parempaa huomioimista tuomioistuimissa rangaistuksia mitattaessa, hätävarjeluoikeuksien selkeää parantamista nykyisestä, sekä avointa keskustelua näistä kysymyksistä. Tyhmempiäkin galluppeja järjestetään, olisi varmaan mahdollista ja tarpeellistakin kartoittaa kansan oikeuskäsityksiä nyt, ennen kuin kansa on vaihdettu, tai sitten tehdä kyselyitä vankeinhoitohenkilökunnan parissa. Sitten on myöhäistä kysellä, kun merkittävä osa kansasta on sitä mieltä, että raiskatun naisen kivittäminen on oikein, itse poikaystävänsä valinneen nuoren tytön heittäminen parvekkeelta on "kunniakasta", että vastaansanovaa vaimoa sopii ojentaa lyömällä tai kasvojen happohuuhtelulla, tai että uskonnon uhriksi itsensä kokeva ja siitä irti haluava kuuluu tappaa. Sitten tätä, tai mitään muutakaan keskustelua ei enää tarvitse käydä.

"Mielenosoitus" 22.1.2010

2010-01-22T17:15:00.006+02:00

Olin Facebookissa masinoidussa "Eroa Astrid Thors" -mielenosoituksessa tänään Eduskuntatalolla klo. 16:00-16:15; se tuntui sopivan mittaiselta ajalta. Ainakin alkuvaikutelma oli kouluesimerkki pieleen menneestä tapahtumasta ja esiintulosta. Ilmoitettuun alkamisaikaan mennessä paikalle oli saapunut kuusi aktiivista ihmistä, (joihin ilmeisesti ei lukeutunut tapahtuman varsinainen koollekutsuja megafoneineen), ja lisäksi kuvaaja, joka tuntui toimivan muun kuin itse mielenosoituksen tarkoituksen mukaisesti.

Kuvapätkää Eduskuntatalon rappusilla seisovasta kourallisesta ihmisiä on vaikea ajatella käytettävän maahanmuuttokritiikin tukemiseen, varsinkin kun pätkän loppuhuipennus on lähikuvaa spontaaneilla huudahduksilla ja voimasanoilla asiaa esilletuoneen osallistujan kasvoista. Näin maahanmuuttoasioista huolestuneiden ihmisten profiilia ei nosteta eikä luoda hyvää julkisuuskuvaa.

Eihän tilaisuuden luonteeseen tietenkään kuulunutkaan hiljaa seisoskelu muniaan puristellen, mutta etukäteen harkitut iskulauseet, joita myös kuultiin, olivat epäilemättä sitä toimivampaa taktiikkaa.

Ehkä joukko kasvaa loppua, klo. 19:00:ää kohti, mutta itse aion nyt entistäkin enemmän keskittyä sellaiseen tekemiseen, jossa toimin vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden tukeen on annettujen näyttöjen varassa perusteltua luottaa, ja jätän Facebookin ja muut humppa&hömppäfoorumit siihen käyttöön mihin ne soveltuvat; ikenien tuulettamiseen ja maailman parantamiseen näppiksen takaa. Ne on eri ihmisiä jotka puhuvat, ja ne jotka tekevät. Tehdessä menee välillä metsäänkin, puhuessa kun asiat eivät yleensä koskaan realisoidu, voi säilyttää oikeassa olemisen harhan paljon helpommin. Ja ainahan kännipostauksen voi selvittyään poistaa.

Näin tällä kerralla, tästä itselle palkkioksi:

Muutosklubi Keski-Uusimaa 20.1.2010

2010-01-20T20:30:00.002+02:00

Olin tänään Keski-Uusimaan Muutosklubin tapaamisessa Martti Munnen kutsumana. Paikalla olivat Muutos 2011:n hallituksen jäsen Kalevi Soilander ja vaimonsa Andrea Soilander Keravalta,

Martti Munne Keravalta (edessä oikealla),

ja Aarne Silvennoinen Järvenpäästä (takana vasemmalla) sekä Eino P. Keravalta (edessä oikealla).

Kävimme keskustelua Muutosklubien käynnistymisestä ja toiminnasta. Nythän niitä on Keski-Uusimaan lisäksi Helsingissä (12.1.2010 tapaamisessa 8 henkilöä, mukana minun lisäkseni Kalevi Soilander ja Muutos 2011:n sihteeri Tapio Äyräväinen), Hämeenlinnassa, Lappeenrannassa ja Oulussa, ja toiminta käynnistynee piakkoin myös Tampereella, Turussa ja Porissa.

Muutos 2011:n jäsenanomuksia on tullut hyvää vauhtia, tällä hetkellä jäseniä ja hakemuksia on yhteensä yli 80, eli 23.1.2010 Turussa hallituksen kokouksen jälkeen jäsenmäärä liikkunee yhdeksänkymmenen korvilla.

Vaihdoimme ajatuksia kannattajakorttien keräämisestä, lähestymistavoista, keräys- ja materiaalinjättöpaikoista ym., ja jaossa oli myös jonkin verran käytettävää materiaalia. Seuraavaksi keräyspaikaksi päätettiin Tikkurilan Prisman edusta 30.1.2010 klo. 11:00 alkaen. Halukkaita mahtuu muitakin mukaan, yhteydenotot Kaleville tai minulle.

Osallistujilla oli tiedossaan myös muita kerääjiä alueelta, ja omia suunnitelmia keräysajoista ja -paikoista.

Hämeenlinna 16.1.2010

2010-01-16T18:41:00.002+02:00

Käytiin Rankan (Hommafoorumilla J.Juntunen) kanssa Hämeenlinnassa tapaamassa kahta paikallista aktiivia, Veli Karimiestä (Veli) ja Jania (Osakesäästäjä, ei keinottelija) Muutos 2011:n kannattajakorttien keräämisen merkeissä. Veimme mennessämme liivejä, muuta materiaalia ja joitakin kokemuksia aiemmilta keräysreissuilta. Intoa ja reipas tekemisen ote jannuilla oli jo itsellään.

Veli ja Jani

Monilla heräsi kiinnostus...

... ja kortteja kirjoitettiin.

Näkyvyyttä haettiin paitsi neljän huomioliiveissä olevan ukon ja tutun joutsenbanderollin avulla, myös A4-kokoisilla julisteilla.

Päivä oli varsin onnistunut, ja Hämeenlinnan aktiivien määräkin saattaa olla lisääntymään päin, kuten kadulla käydyssä pitkähkössä keskustelussa kävi ilmi. Tästä jatketaan, tullaan tarvittaessa ja toivottaessa muuallekin lähialueelle vaihtamaan ajatuksia ja välittämään materiaalia ja kokemusta, muut tekevät sitten aikanaan samoin. Näin se tekijöiden määrä kasvaa ja vaikuttamisen halu tulee kanavoitua enemmän tekemiseen kuin puhumiseen.

Espoon Sellon musta päivä 31.12.2009 ja Muutos 2011:n kannattajakorttien kerääminen

2010-01-01T13:07:00.001+02:00

Eilinen oli synkkä päivä, siinä ei voittanut kukaan mitään, eikä se välttämättä todistanut mitään muuta laajasti yleistettävää kuin sen, että Suomessakin tapahtuu nykyisin asioita, jotka vielä joitain vuosikymmeniä sitten olivat meillä lähes tuntemattomia, lähinnä sellaista mitä tapahtui muualla, mutta ei meillä.

Kuten aikaisemmasta kirjoituksestani käy ilmi, olen ollut 20.12.2009 ja 27.12.2009 Sellon kauppakeskuksen edustalla keräämässä Muutos 2011:n kannattajakortteja, ja mukana on ollut huomiokangas, jossa on joutsenenpoikasen ja emon lisäksi teksti: "Jotta Suomi olisi lintukoto huomennakin". Myös 3.1.2009 sovittiin jo edellisellä kerralla keräyspäiväksi. Nyt olen ymmärrettävistä syistä miettinyt, miten toimia.

Soittelin 15.12 Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tilakeskuksen tilapalveluihin asianomaiselle vuokraneuvottelijalle kannattajakorttien keräämisestä Tallinannaukiolla Helsingin Itäkeskuksessa, ja lähetin hänelle samana päivänä pyynnöstä oheisen sähköpostin kysytyillä lisätiedoilla varustettuna (koskien ajankohtia, yhdistyksen luonnetta ja käytettävää rekvisiittaa). Vuokraneuvottelijan tarkoitus oli kysyä vielä halli- ja ulkomyynnin päälliköltä asiasta.

Hei

Muutos 2001 ry http://www.muutos2011.fi/ pyrkii rekisteröitymään poliittiseksi puolueeksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin mennessä, ja kerää tällä hetkellä tähän vaadittavia 5000:ttä kannattajakorttia.

Kerääjät ovat korvauksetta toimivia vapaaehtoisia, ja yhdistyksen säännöt on tarkistettu ja hyväksytty sekä Patentti- ja rekisterihallituksessa että Oikeusministeriössä. Kerääjillä on nyt käytössään katukuvasta monelle jo ennestään tutut neonväriset huomioliivit normaalin vaatetuksen päällä, liiveissä on painatus "Muutos 2011". Puhuimme 15.12 puhelimessa mahdollisuudesta, että tämä toiminta olisi maksutonta, mutta että kiinteän pisteen pystyttäminen ja siitä käsin toimiminen maksaisi 75e/päivä.

"Kiinteä" pisteemme olisi kuitenkin lähinnä ohikulkijoiden huomiota keräävä lippu http://www.tapioarjo.com/...s=blog&sivu=Blogi%203 (seison siis punaisessa Karhukopla-hupparissa tuon ko. lipun vieressä) , joka myös osaltaan selventäisi sitä, millä asioilla ihmisten kanssa keskustelevat kerääjät ovat, ja millaisia lappuja ihmiset kirjoittelevat. Lippu voitaisiin sijoittaa niin, ettei se olisi kenenkään kulkuväylällä, joten jos teillä on mahdollisuus harkita joustamista tässäkin asiassa, ottaisimme sen ilolla vastaan. Ainakaan tällä hetkellä varoja paikan vuokraamiseen ei yhdistyksellämme ole.

Tällä hetkellä suunnitteilla ovat 19:s ja 20:s kuluvaa kuuta olevat lauantai ja sunnuntai, esim. klo. 12-17. Sunnuntai olisi todennäköisempi päivä, ja tietysti mielellään, mikäli kantanne kysymääni toimintamahdollisuuteen on myönteinen, toivoisimme mahdollisuutta järjestää vastaavanlaisia keräyksiä jonkinlaisella "toistaiseksi"-luvalla tai vaikkapa joustavalla ilmoittamiskäytännöllä.

Ystävällisin terveisin

Harri Eerikäinen
Muutos 2011 ry:n jäsen

Soitin asiasta uudestaan 29.12.2009, ja sain kuulla, että tuo lupa melko varmasti myönnetään, ja että he soittavat minulle asiasta piakkoin. Näinä pyhinä en tuota tietoa kuitenkaan ehdi saamaan.

Päädyin toimimaan niin, että pysyn aiemmin lukkoonlyödyssä suunnitelmassa keräysajan ja -paikan suhteen, mutta jätän pois tuon kankaan, joka helposti voitaisiin tässä surullisessa yhteydessä tulkita jopa rienaavaksi. Myös usein näissä asioissa ihmisiä lähestyessäni käyttämääni aloituslausetta "Onko sinun mielestäsi Suomen maahanmuuttopolitiikassa ja ulkomaalaislaissa jotain parantamisen varaa?" mietin uusiksi. Tarkoitukseni ei edelleenkään ole toimia ketään tai keitään vastaan, vaan sen puolesta, että Suomi olisi tulevaisuudessa vielä nykyistäkin parempi ja turvallisempi maa asua ja elää.

3.1.2009 Korttienkeräyskeikka on takana. Rankka oli keuhkoputkentulehduksesta huolimatta sovitusti paikalla Sellon edustalla.

Edellisiin kertoihin tuntui tunnin kokemuksen perusteella olevan nyt se ero, että kontaktia välttelevät ihmiset välttelivät sitä entistäkin tiukemmin kaukaisuuteen tai ohi katsoen,

ja Muutoksen ajamasta maahanmuuttopolitiikasta eri mieltä olevat olivat sitä vahvemmin ja ääneen sanoen.

Espoosta sain tunnin työllä vain kaksi korttia, ensimmäisen näistä muutaman minuutin keskustelun jälkeen. Toisen kortin kirjoittaja vastasi lyhyesti "kyllä" kysymykseeni "haluatko allekirjoittaa Muutos 2011:n kannattajakortin", ja kun jatkoin olettamalla että ilmeisesti yhdistys on jo tuttu, kertoi kannattaja kyllä tietävänsä siitä. Hyvää menestystä hän vielä toivotteli erotessamme.

Jätimme Sellon tunnin yrittämisen jälkeen toipumaan traumastaan, ja suuntasimme Helsingin keskustaan.

Sieltä sain lyhyemmässä ajassa tuplasti kortteja. Kun otetaan lisäksi huomioon se, että Helsingin rautatieasemalla läheskään kaikki puhutetut eivät ole Suomen kansalaisia, niin voidaan sangen epätieteellisesti ja perstuntumalla olettaa ilmapiirin Sellon lähistöllä olevan nyt erilaisen ja vähemmän otollisen kuin viikko tai kaksi sitten Muutoksen kannattajakorteista, maahanmuuttopolitiikasta tai juuri muustakaan puhumiseen. Väkivallan läheisyys kiristää asenteita puolin ja toisin, ja vähentää mahdollisuuksia vuoropuheluun, vaikka hyviäkin vuorovaikutustilanteita toki syntyi ja yhteystietoja ja materiaalia lähti ihmisten mukaan.

Kun asenteet kiristyvät ja ihmiset kaivautuvat juoksuhautoihinsa, lisääntyy puolestaan väkivallan uhka, ja huonoon suuntaan johtava ja alati nopeutuva kierre alkaa. Niin kuin se on monessa Euroopan maassa jo alkanut.

Nyt ei tarvittaisi yhtään lisää ampumista tai muuta väkivaltaa, vaan keskustelua ja järjen käyttämistä. Ainakaan jälkimmäisestä ei vielä päättäjissä ja mediassa juuri merkkejä näy. Merkit ovat huonot.

Rollo, amerikanbulldoggi

2009-12-28T11:07:00.013+02:00

Amerikanbulldogin historia

Historia ja rodun alkuperä

Todennäköisesti totuutta lähimpänä oleva teoria on, että amerikanbulldoggi polveutuu bulldogeista ja bullterriereistä. Monet bull-tyyppiset rodut, jotka me tänään tunnemme, ovat "alkuperäisen" englantilaisen bulldogin jälkeläisiä.

Uudisasukkaat Brittein saarilta, Espanjasta ja Pohjois-Euroopasta toivat arvostetut bulldogginsa ja bullterrierinsä mukanaan matkallaan uuteen maailmaan, Amerikkaan, 1700- ja 1800-luvuilla. Uudessa kotimaassa koirat osoittivat arvonsa omistajilleen monin eri tavoin.

Koirat tarjosivat tervetullutta suojaa joskus vihamielisellä maalla ja olivat myös korvaamattomia karjankasvattajalle, jonka nautakarja ja siat vaelsivat aitaamattomilla laajoilla alueilla. Karjalaumat olivat farmareillekin vaikeasti kiinniotettavia, mikä siten edesauttoi niin sanotun "catch dogin" syntyä. Valikoiva jalostus auttoi luomaan koiran, joka oli vahva, sitkeä, rohkea ja tarvittaessa kykenevä jopa taltuttamaan pillastuneen härän tai taistelemaan jonkin villieläimen kanssa. Näin bulldogista tuli karjankasvattajan sekä viljelijän paras ystävä.

Bulldoggi kykeni vangitsemaan lehmän tai sian sekä pitämään tämän aloillaan, kunnes omistaja saapui paikalle joko sitoakseen tai teurastaakseen kyseisen eläimen. Kaikki edellä mainitut ominaisuudet tekivät bulldogista erittäin varteenotettavan työkalun myös villin riistan metsästyksessä. Tässä tehtävässä amerikanbulldoggi kunnostautuu vielä tänä päivänäkin joissain paikoin Yhdysvaltoja. Amerikanbulldoggi toimi myös uskollisena vahtina ja seuralaisena, jollaisena se myös nykyään parhaiten tunnetaan.

Sukupuita tai muita asiakirjoja ei juurikaan ylläpidetty niihin aikoihin, sillä bulldoggi ei ollut näyttelykoira eikä tarkkaan dokumentointiin nähty aihetta.

Alkuaikoina luonnonvalinta hallitsi bulldogin kehitystä Amerikassa; käyttökoirien raa’assa maailmassa kehnosti työskentelevät koirat joko kuolivat tehtävässä tai omistajat lopettivat ne. Jalostuspäätökset tehtiin puhtaasti koiran käyttöominaisuuksien perusteella: jos joku halusi tehdä hyvällä nartullaan pentueen ja tunsi hyväksi havaitun uroksen omistajan, silloin mahdollisesti tehtiin pennutussopimus, jolla luotiin seuraava menestyksekäs työkoirasukupolvi. Jotkut pennut saatettiin myydä lisätienestien toivossa, jotka olivat tarpeen kovina aikoina.

Ensimmäisten bulldoggien Amerikkaan saapumisen jälkeen tehtiin seuraavina vuosikymmeninä useita erilaisia jalostuskokeiluja, toiset enemmän ja toiset vähemmän onnistuneita. Esimerkiksi ajokoiran verta lisättiin parantamaan rodun metsästys- ja jäljestyskykyä, terrieriä risteyttämällä puolestaan saatiin sitkeyttä ja nopeutta kestävyyttä vaativiin tehtäviin.

Ainakin yksi tunnettu kasvattaja (J.D.Johnson) on lisännyt jälkeenpäin aivan lähihistoriassa ylimääräisen annoksen englanninbulldoggia omiin koiriinsa tarkoituksena lisätä oman linjansa "bullymaisuutta". Amerikanbulldoggiin on varmasti myös jossain vaiheessa lisätty muutama ”tuntematon ainesosa.” Sama resepti todennäköisesti pätee kaikkiin linjoihin / tyyppeihin, ainoastaan ainesosien osuudet vaihtelevat.

Tänä päivänä amerikanbulldoggi on eriytynyt jo varsin kauas kantaroduistaan ja sitä voidaan kiistatta pitää omana rotunaan – erittäin hienona ja monipuolisena sellaisena.

© 2007 American Bulldog Club Finland ry

Rollon käsitys hauskanpidosta on joskus johtanut huolestuneisiin kysymyksiin hirtetäänkö koiraa. Eräänkin kerran oltiin illalla Rollon kanssa leikkimässä uudella hienolla vetolelulla, jossa oli iso patukka ja kuminen, veneen kiinnitysköydestä tuttu musta jortikan muotoinen joustovehje. Köysikin oli entistä pitempi, ja tukevan oksan löydyttyä poika roikkuikin minuuttitolkulla ilmassa patukka suussa. Annoin Rollolle siinä ohessa snadisti vauhtia kuin kersoille keinussa.

Sitten tien toiselta puolelta kuului koirankusettajakollegan tiedotus, että nyt hän soittaa välittömästi poliisille. Nopean taskujen tarkistuksen jälkeen totesin, että johan se vain sopii, mutta mitäköhän varten. Rouva sitten kysymään, mitä puuhaan, ja totesin että leikin koirani kanssa. Jatkokysymykseen "miksi" totesin monien koirien pitävän jonkinlaisesta leikistä, ja että tämä nyt pitää tällaisesta. Kehotin tulemaan itse katsomaan ja toteamaan tilanteen.

Tämä vaikutti rouvasta kai liian riskaabelilta, joten hän pysäytti ohi ajaneen pakettiauton, josta sitten nuori mies tulikin siihen paikalle vapisemaan. Kundi kuitenkin tajusi tilanteen hyvin, ja pian rouvakin tuli paikalle vuolaitten anteeksipyyntöjen kera kertoen, että pari päivää aiemmin joku mies oli juuri samalla paikalla uhannut tappaa hänen koiransa. Oli kai ajatellut että vedän Rolloa jojoon...

Totesin vain, ettei ole mitään syytä pyydellä anteeksi, väärinkäsityksiä sattuu, ne voidaan useimmiten oikaista ihan puhumalla, ja on hyvä että on ihmisiä, jotka uskaltavat puuttua, jos näkevät eläimen kaltoinkohtelua, kuten hän aluksi luuli näkevänsä. Erosimme yhteisymmärryksen vallitessa.

Amerikanbulldogin rotumääritelmä

Viimeisin rotumääritelmäsäännös.

Kiitämme osallistujia, jotka antoivat tietoa sekä kallisarvoista aikaansa tämän rotumääritelmän luomiseen, etenkin Dave Hannahia suureksi avuksi olleista neuvoista ja ehdotuksista. Kiitämme myös Tiina Aarniota tästä suomenkielisestä käännöksestä.

Amerikan Bulldogia on alkujaan pidetty Yhdysvaltojen eteläosissa (Deep South) maatilakoirana, jonka tehtävinä oli työskennellä karjan kanssa, suojella maatilaa, kotia ja perhettä sekä metsästää. Amerikan Bulldogia ei kasvatettu äärimmäisen ulkonäön vuoksi.

Tärkeämpää oli pystyä tekemään varsinaisen työkoiran tehtävät maatiloilla (karjatiloilla). Koiran piti olla tarpeeksi vahva seistäkseen tuloksellisesti perääntymättä silmätysten vauhkoontuneen karjan tai villisian kanssa, sekä myös tarpeeksi nopea ja ketterä metsästystä varten. Metsästyksessä bulldogien tuli pystyä metsästämään pareittain. Tästä syystä Amerikan Bulldogin ei pitäisi olla aggressiivinen muita koiria kohtaan. Koiran pitää olla myös sosiaalinen ja ystävällinen perheensä jäsenille.

Amerikan Bulldogin koko vaihtelee keskikokoisesta suureen koiraan, se on atleettinen ja luonteeltaan vakaa.

Ulkonäöltään se on kompakti ja vahva, uhkuen kestävyyttä ja ketteryyttä.
Tukeva ja raskaampi rakenne on toivottu, mutta ei saa olla liioiteltua tai ylipainosta johtuvaa. Urokset ovat raskasluisempia sekä maskuliinisempia kuin nartut.

Tällä hetkellä Bully/Classic ja Standard-linjaiset arvostellaan edelleen eri luokissa. Kuitenkin useimmat nykypäivän Amerikan Bulldogeista ovat jo hybridejä molemmista linjoista.

KOKO JA PAINO

Urokset: 57-67cm, 35-55kg.
Nartut: 53-65cm, 30-45kg.
Painon tulee olla suhteessa kokoon ja tyyppiin.
Bully/Classic-linja on suurempi sekä raskas rakeenteeltaan,
Standard-linja on hoikempi ja atleettisempi rakenteeltaan.

TURKKI JA VÄRITYS

Turkki on lyhyt, tiivis ja jäykkä.

Väritys:
Valkoinen tai valkoinen brindlein/punaruskein/beesein (vaalea kellertävänruskea) merkein.
Väritys 90% asti sallittu. Päässä on oltava valkoista väritystä.

Hylkäävä väritys:
Musta maski, kokonaan musta turkki, sininen tai siniseen sävyyn vivahtavat merkit.

PÄÄ

Pituudeltaan keskipitkä. Pään suuruuden on oltava suhteessa kokoon ja tyyppiin.
Voimakkaasti näkyvät poskilihakset. Kallon yläosan tulee olla leveä sekä litteä. Voimakkaiden piirteiden kuuluu ulottua kuonoon asti.
Uroksilla huomattavasti vahvemmin näkyvillä.

SILMÄT

Keskikokoiset, pyöreät tai mantelinmuotoiset, leveälle asettuneet.
Tummanruskeat silmät mustilla silmänympäryksillä ovat toivottavat.
Siniset silmät hyväksytään, mutta luokitellaan kosmeettiseksi viaksi.

KUONO JA HAMPAAT

Kuono on keskipitkä (5-10cm), raskasrakenteinen, neliön muotoinen ja suuri. Leuka vahva ja leveä.
Alaleuan tulee olla riittävän leveä niin etteivät alaleuan etuhampaat asetu ahtaasti ristiin tai limittäin.
Huulten tulee olla runsaat, mutta ei riippuvat. Musta pigmentti huulissa toivottavaa.

Työkoirana Amerikan Bulldogilla tulee olla täydet 42 hammasta. Hampaiden ei kuulu näkyä suun ollessa kiinni.

Standard-linja:
Tiukka alapurenta eli ns. käänteinen saksipurenta toivottavaa. Alapurenta, tasapurenta tai saksipurenta hyväksytään.

Bully/Classic-linja:
Alapurenta toivottavaa. Tiukka alapurenta, tasapurenta tai saksipurenta hyväksytään.

Hylkäävät virheet:
Hampaista (premolars) puuttuu enemmän kuin neljä, erittäin suuri alapurenta tai yläpurenta.
Väärin asettunut hammas tai muu epäsäännöllinen purenta on aina virhe.

KIRSU

Musta pigmentti toivottavaa.
Musta/maksanvärinen tai harmaa hyväksytään, joitain vaaleanpunaisia pilkkuja sallitaan.

KORVAT

Typistämättömät ja keskikokoiset. Asettuneet leveälle lähelle päätä, taitto- tai ruusukorvat.

KAULA/NISKA

Lihaksikas, keskipitkä, hieman kaareva, kapenee olkapäistä kaulaa kohden, hieman löysä kaulanahka on sallittu.

OLKAPÄÄT

Erittäin lihaksikkaat, laajat ja viistot lavat, asettuneet niin että kyynärpäät eivät käänny ulospäin.

RINTA, SELKÄ, LANNE

Rinta: Syvä ja leveä, mutta ei kuitenkaan liioitellun leveä.
Selkä: Keskipitkä, vahva ja leveä.
Lanne: Lyhyt, leveä ja hieman kaarevasti vastaavasti säkän kanssa.

Notkoselkä on aina vakava virhe riippuen sen asteesta.

TAKARAAJAT

Leveät ja erittäin lihaksikkaat. Oltava olkapäiden kanssa samassa suhteessa, eivät isommat.

Ahdas lantio on vakava virhe.

JALAT

Vahvat, suorat ja paksuluiset. Selkeät kulmaukset polven ja reiden kohdalla.
Käpälät keskikokoiset, tiiviit ja hyvin kaarevat.
Painon kuuluu olla jakautunut tasapuolisesti kaikille neljälle jalalle.
Välikämmenet vahvat, selkeät ja pystysuorat ovat toivottavat.
Hieman kaarevat välikämmenet kuitenkin hyväksyttävät.

Heikot tai lytyssä olevat välikämmenet ovat kuitenkin vakava virhe.

HÄNTÄ

Typistämätön. Paksu alhaalle laskeutuva hännänasento, päästä kapeneva häntä. Häntä ylettyy kintereeseen koiran seisoessa rentona.
Häntä ei saa päättyä kippuraan.

LIIKKEET

Liikkumisen kuuluu osoittaa voimaa ja notkeutta maata tavoittavilla pitkillä askelmilla. Vetävät askeleet takaraajoista alkaen ja tavoittaen vastaavasti edestä. Ylälinja tukeva ja tasainen liikkuessa, yhdensuuntaisessa linjassa liikkeen kanssa.

VIRHEET

Virheistä täytyy rangaista niiden määrään suhteutettuna. Kosmeettinen virhe on aina laadultaan toisarvoinen.
Vakavat virheet ovat aina suorassa yhteydessä työkoiran rakenteeseen.

Kosmeettiset virheet ovat sen kaltaisia kuten: kirsun ja silmien väri, korvat, häntä, vähemmän kuin 4 puuttuvaa hammasta (premolars),
tai muu vähäinen vika hampaissa.

Rangaistava vakavasta virheestä: liian ylipainoinen, liian lyhyt tai liian pitkä kuono, hampaiden ja leuan epämuodostumat,
virheet liikehdinnässä, henkisen tasapainon puute, aggressiivisuus tai arkuus, etenkin laukausarkuus.

HYLKÄÄVÄT

-kuurous.
-kokonaan musta väri, sininen tai sinertävät heijastukset värityksessä.
-urokset, joiden kaksi kivestä eivät ole selvästi näkyvissä.
-vaaleanpunainen kirsu.
-aggressiisuus tai arkuus.
-kosmeettiset käsittelyt.
-enemmän kuin neljä puuttuvaa hammasta (premolars).
-pitkä karva.
-väärin asettunut hammas tai leuan epämuodostuma.
-steriloitu koira.

Kiimaisia narttuja ei tuoda näyttelykehään.

© 2007 American Bulldog Club Finland ry

Hauskanpidon rajat määrittelee aina isäntä tai emäntä.

Amerikanbulldogin luonteesta

Minkälainen se amerikanbulldoggi sitten oikeasti on?

Amerikanbulldoggi on aktiivinen, leikkisä ja monipuolinen koira, mutta samalla myös jo fyysisten ominaisuuksiensa puolesta hieman vaativa, joten sen omistajalta edellytetään mielellään aiempaa kokemusta koirista, johdonmukaisuutta, jämäkkyyttä, pitkää pinnaa, hieman huumorintajuakin sekä tietysti rutkasti rakkautta lemmikkiään kohtaan.

Amerikanbulldoggia on alkujaan pidetty Yhdysvaltojen eteläosissa maatilakoirana, jonka tehtävänä oli työskennellä karjan kanssa, metsästää sekä suojella maatilaa, kotia ja perhettä. Metsästyksessä bulldoggien tuli pystyä toimimaan pareittain. Tästä syystä amerikanbulldogin ei pitäisi olla aggressiivinen muita lauman koiria kohtaan. Sen tulee aina olla sosiaalinen ja ystävällinen perheensä jäsenille.

Tämä rotu kiintyy erittäin vahvasti omaan perheeseensä ja osa koirista omaa myös korkean miellyttämisenhalun. Amerikanbulldoggi on kuten muutkin koirat; mitä enemmän vietät aikaa sen kanssa, sen syvempi luottamus rakentuu välillenne. Tämä rotu on myös suhteellisen rauhallinen kotioloissa eikä hauku turhan takia. Rodulle ominaista on myös pentumaisuus, joka säilyy vanhemmitenkin ja ilmenee usein juuri leikin tiimellyksessä.

Amerikanbulldogilla on kokoonsa nähden mahtavat voimat, joten se ei sovellu missään tilanteessa perheen pienempien ulkoilutettavaksi. Tästä syystä myös vähintään peruskoulutus olisi suotavaa jokaiselle tämän rodun edustajalle, näin omistaja selviää itse myös paljon helpommalla kun koira saavuttaa täyden kokonsa. Kuten kaikkia koiria, myös amerikanbulldoggia pitäisi pennusta asti totuttaa kaikkiin mahdollisiin asioihin, paikkoihin ja tietenkin ihmisiin. Vanha viisaus "Hyvät kokemukset ovat kivoja" on syytä pitää mielessä.

Amerikanbulldoggi on oiva koira aikuiselle, aktiiviselle ja paljon ulkoilevalle ihmiselle. Amerikanbulldoggi ei useimmiten aikuisena enää sovellu ulkoilutettavaksi koirapuistoissa. Vaikka se itse olisikin sosiaalinen, se voi kuitenkin ottaa haasteen vastaan. Jälki voi olla tällöin todella pahan näköistä ja vaikutukset koiran luonteeseen lopunikäiset. Muistathan, että amerikanbulldoggi on kokoonsa nähden voimakas koira, jonka täytyy aina ja joka paikassa olla omistajansa hallinnassa!

Lapsiin tottunut amerikanbulldoggi rakastaa yleensä lasten kanssa leikkimistä, ja osaakin leikkiä todella varovasti heidän kanssaan. Amerikanbulldoggi on aina valmis suojelemaan omaa perhettään; se on ystävällinen mutta samalla aina myös tarkkaavainen vieraiden seurassa - tämä juontaa juurensa amerikanbulldogin historiaan, jolloin eräs tehtävä oli nimenomaan suojella perhettä tunkeilijoita vastaan.

Kun amerikanbulldoggi pienestä pitäen totutetaan perheen muihin eläimiin, se todennäköisesti tulee niiden kanssa aikuisenakin toimeen. Lauman ulkopuolisia koiria se puolestaan ei välttämättä hyväksy, etenkään samaa sukupuolta olevia.
Amerikanbulldoggi tietää paikkansa ja myös arvonsa; aikuisena se tuskin alistuu vieraan eläimen edessä, oli se sitten minkä kokoinen tahansa. Juuri tämän vuoksi koirapuistossa käyminen aikuisen amerikanbulldogin kanssa ei ole suositeltavaa.

Amerikanbulldoggi on reviiritietoinen koira ja se osaa tarvittaessa puolustaa kotiaan/reviiriään omin päin ilman eri käskyä. Silloin koira myös keskittyy tehtäväänsä häiriintymättä mistään ulkopuolisesta - kuitenkin omistajan käskiessä sen kuuluu totella välittömästi. Valppaana ja omatoimisena koirana amerikanbulldoggi on erittäin utelias ja innokas tutkimaan kaikkea uutta. Sen kuuluu myös olla rohkea ja peloton, kuitenkaan olematta hyökkäävä tai aggressiivinen.

Amerikassa on vanha sanonta "Heart of gold and jaws of steel" – ”Sydän kultaa ja leuat terästä”, mikä pitää täysin paikkaansa. Moni rotuun tutustunut on menettänyt täysin sydämensä amerikanbulldogille. Amerikanbulldoggi on monipuolinen, haastavakin koira ja uskollinen kumppani, josta moni löytää kaikki koirassa toivomansa ominaisuudet – joillekin siinä kuitenkin voi olla koiraa liiaksikin.

2007 American Bulldog Club Finland ry

Alkuvuodesta 2007 joukko amerikanbulldoggeja osallistui tapahtumaan, jossa kokeneet suojeluun erikoistuneet maalimiehet testasivat heille uuden rodun hermorakenteita ja viettitasoja. Reilun vuoden ikäinen Rollo sai hyvät pisteet, ja olisi kirkkaasti kelpuutettu noiden ominaisuuksiensa perusteella suojelukoulutukseen. Tosin joku belgianpaimenkoiriin tottunut maalimies oli pitkäksi venähtäneen iltapäivän jälkeen todennut, ettei hän välttämättä haluaisi säännöllisesti olla se säkki, jota riepotetaan ympäri kenttää. Minulle Rollo on hienoin koiraystävä joka minulla on ollut, aina valmis kaikkeen yhteiseen hauskaan, kaikkiin ihmisiin ja eläimiin avoimesti suhtautuva ja perhettään ehdoitta rakastava ihastuttava hännänheiluttaja. Kiitos kasvattajille Kellylle ja Tiinalle Low River's Kenneliin!

Alkuvuodesta 2008 Rollo pääsi osalliseksi henkilökohtaisesta perheonnesta, joskin etupäässä tekotapa taisi poikaa viehättää. Ylpeä "Pappa" sen sijaan on suu korvissa ja syli täynnä palleroita.

Rollon päiväkirja, 30.5.2006

Tultiin iltapäivällä Papan kanssa ekalta käynniltä Roihiksen vanhustenkeskuksesta. Matkalla pari kimmaa jutteli toisilleen: "Kato miten ihanan näköinen", ja toinen kysyi sitten Papalta että "kuinka vanha?". Pappa sanoi että 42 vuotta, ja misu meni ovelan näköiseksi, olikin tarkoittanut kuulemma mua. Nyt ukko väsää kattoon vetolelua. On se duuninteko silläkin varmaan kovaa mutta perheellisen on kuulemma pakko yrittää.

Takaisin tukikohtaan mentäessä Pappa sanoi, että kandee satsata taukojumppaan ettei niskat mene juntturaan liiasta duunin painamisesta. Sitä varten se vetojubina kuulemma oli.

Duunin vihdoin loputtua lähdettiin Mamman ja Papan kanssa skutsiin grillaamaan; Pappa sai kauan haikailemansa snadin pallogrillin. Me koottiin se ihan itse!

Maksaviipaleiden (chic) kypsyessä pari vierasta turria tuli tontille. Painiksihan se tietysti meni...

Jos ei porukat olisi tulleet väliin, en ole varma miten kundin olisi käynyt. (Oikeasti se oli sikakiltti jäbä, mutta siitä on varmaan turha tehdä numeroa).

Vähän sen jälkeen jouduin ufosieppauksen kohteeksi (Mamma ja Pappa väittävät kantaneensa mua osan matkaa mutta se on tasan pötypuhetta). On se hurjaa mitä kaikkea pienelle koiralle voi sattua.

Rollon päiväkirja, 1.6.2006

Meidän duunipaikan kirjahyllyn alla asuu pieni hölmönnäköinen koira! Onkohan se hylätty? Olen jo monena päivänä murrannut sille, ja komentanut perse pystyssä sitä tulemaan esiin, ja pappa on ihmetellyt mun touhujani. Tänään se könysi itsekin katsomaan, ja alkoi nauraa. Se sanoi että se on joku "peili" (typerähkö nimi minusta koiralle), ja että se on laitettu sinne multa turvaan. Mikähän siinä oli niin hauskaa olevinaan, oikeastaan kävi vähän sääliksi sitä kaveria siellä hyllyn alla.

No, eipä naurattanut Pappaa eilen aamulla, kun joku Kontulan molopää oli yöllä vääntänyt auton kuskin puoleisesta ovesta lukon irti. Niin vanha ritsa vielä ettei löytynyt ainakaan heti varaosanakaan uutta lukkoa; Pappa tuumikin vetää reiän roudarinteipillä umpeen ja värittää mustalla tussilla kokonaisuuteen sopivaksi.

Himaan tultua mulle tuli ihan riiviömäinen olo. Mammaa on kiva komentaa ja vähän näykkäistä välillä, silloin sen ääni nousee sellaiseksi kivaksi kimitykseksi joka muistuttaa purulelun ääntä, mutta on musta hassumpi. Niskasta se vähän nostelee mutta musta me ollaan aika tasaväkisiä. Mamma väittää muuta.

Kun vetäisin ulkona hermosavut

ja sisään tultua makoisan kupillisen puuroa, lihaa ja kasviksia, niin nyt onkin taas jo rauha maassa. Huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.

Rollon päiväkirja, 8.6.2006

Pappa otti tässä yhtenä päivänä projektin todetessaan, että mulle tarvitaan patukoita ja vieheitä. Eihän se voinut kauppaan mennä, "säästi" taas tavalliseen tapaansa, hommasi paloletkua ja muita tykötarpeita. Nyt pitäisi olla riittävästi käytössä myöhemminkin kestäviä vehkeitä, tulikohan niitä lopulta kuutisenkymmentä.

Sen säästämisen kanssa oli varmaan vähän niin ja näin, mutta ukko vaikutti tyytyväiseltä lopputuloksen laatuun, vaikka vielä saakin tovin niitä täytellä. Kivaa se touhu mustakin oli, kunhan tästä kasvan niin kiva olisi treenata kokeneemmalla porukalla näitä "meidän" lajeja. Tottikseen Pappa mut puhui jo ennen syntymää, vaikka ne väittivät että yleensä pysyttelevät palveluskoirissa. Mutta tämmöistä riehkaamista oli tänään.

Rollon päiväkirja, 16.6.2006

Viikko on mennyt hiljaksiin lomaillessa. Lauantaina oltiin Erämessuilla, siellä olikin vaikka mitä. Sudet ja puolisellaiset ne oli laittaneet aitaukseen turvaan, portilta varmaan ilmoitettiin että nyt tuodaankin ihan eri sarjan poikaa pelipaikoille (kassissa tosin, vähän noloa...).

Pappa tärväsi reippaasti rahaa, tai sen mitä sillä oli, mutta kyllä se sitten saikin kaikenlaisia kypsän, aikuisen miehen välttämättömyystarvikkeita; ilmakiväärin, ritsan, heittoveitsen, poron- ja karhunlihaa, ja tietysti paljon älykkään näköisiä vaatteita. Kyllä Mamman nyt kelpaa kulkea Papan kanssa. Mamma olikin varmaan iloinen kaikista noista järkevistä hankinnoista, sillä se antoi mun vähän ajaa autoa, kun Pappa oli muualla. Yleensä mun paikka on tiukasti takapenkillä.

Tänään oltiin Rajasaaressa, siellä oli paljon kivoja painikavereita. Välillä niitä piti melkein laittaa jonoon odottamaan vuoroaan.

Veteen en viitsinyt kovin syvälle mennä, eilen menin Vanhankaupunginlahdella hiukan autetusti kun mulla oli riivikset ja korvat puusta. Vei se ainakin ajatukset muualle Mamman lahkeista. Mitä eroa on muuten sukeltamisella ja uimisella, eikö niissä molemmissa liikuta vedessä?

Lähdettiin aika pian Rajasaaresta veks, etten mä muka väsyisi liikaa. Joku oli syönyt autossa hampurilaisia kun olin muualla, olisinhan mä muuten siihen rapinaan ja döfikseen herännyt?

Ostettiin tullessa mulle laatikollinen broilerin siipiä, Pappa paukutti ne sitten parvekkeella vasaralla irti toisistaan ja annospusseihin. Ai niin, nyt mulla on jo oma pakastin, jota on hyvä täytellä.

Rollon päiväkirja, 17.6.2006

Tänään meille tuli heti aamusta hoitoon tuollainen nokiturkki sellaisen pikkulikan kylkiäisenä, joka sanoo Mammaa ja Pappaa Mummuksi ja Vaariksi. Ihan kiva että tuli vähän säpinää, meinasin juosta leuhkana kotimetsässä siltä mustalta puudelilta jalat alta, mutta ei se väsynytkään niin helposti kuin luulin.

Sitten lähdettiin Rastilaan AB-näyttelyyn. Meille pienimmille oli jokin Fun Puppy- tms. osio heti aluksi. Aluksi päättelin nimestä, että tarkoituksena on jotenkin ivata meitä nuorta polvea, niin kuin kepparit joskus tekevät, mutta ei kysymys ollutkaan siitä. On toi enklannin kieli vielä vähän hakusessa.

Aluksi tapasin veljeni Pärän. Broidi näytti olevan varsin timmissä kondiksessa, ja aamuisesta kokemuksestani viisastuneena päättelin, ettei mun kannata hiukka pulleampana poikana alkaa sen kanssa pystyotteluun tai mihinkään hyppimiseen, ettei lopu hapet kesken. Päätin viedä siltä mehut tehokkaalla mattopainilla (mä olen siinä hyvä), ja antaa sitten kyytiä.

Strategia olisi takuulla ollut tehokas, mutta narunjatkeet sotkivat ovelan suunnitelmani viemällä meidät tauolle ennen näyttelykehään menoa. Nyt joillekin saattoi jäädä sellainen erheellinen käsitys, että ko. jäsentenvälinen puruottelu olisi mennyt loppuun asti yhteen maaliin, kuten nyt kävi. Meitsi kun on noissa kuvissa ihan tarkoituksellisesti vielä alimmaisena.

Sitten mentiin näyttelykehään. Seisottiin vähän, juostiin ympyrää ja edestakaisin, joku ukko kopeloi mun munia. Ensin mulle meinasi tulla sellainen hyväksikäytetty olo, mutta sitten mä funtsasin että "hei, onhan joka telkkariohjelmassakin nykyisin joku kiintiönahkafagotinsoittaja. Tää on nykyaikaa...".

Sitten osa meistä sai uudet juomakupit, mutta ne oli kyllä jonkun taidekoululaisen suunnittelemat; ihan snadi juomaosa ja korkea varsi, tasan kaatuisi heti käytössä. Onneksi mulla oli oma kuppi megessä.

Sitten mä vedinkin vähän evästä, mutta arvatkaa mitä! Ilmeisesti joku kateellinen kanssakilpailija oli pistänyt mun safkoihin jotain tyrmäystippoja, sillä multa hävisi muisti kokonaan. Alhainen teko minusta.

Lopuksi me lähdettiin kuin mustalaiset, anteeksi, litteitä housuja ja lakerikenkiä käyttävät vähemmistökansalaisemme. Meinaan että tultiin valmiiseen pöytään tekemättä mitään, ja lähdettiin kun oli saatu mitä tultiin hakemaan, eli hyvää mieltä. Olihan tossa noi hoidokit, mutta silti. Suuri kiitos puuhamiehille ja -naisille, kivaa oli ja ehkä mekin joskus kannamme kortemme kekoon.

Rollon päiväkirja, 26.6.2006

Tultiin tänään telttailemasta. Viikko sitten lähtiessä käytiin aluksi eläinlääkärillä. Se sanoi etten mä mikään putte ole, vaikka Mamma ja Pappa olivat jotain syystä sellaista vähän uumoilleet. Painoa oli 10,3 kiloa, ja mulla oli kuulemma hyvä kroppa.

Sitten lähdettiin ajelemaan Kotkan suuntaan, mua pyöritytti ja mouhotutti. Pappa funtsi että ehkä jotenkin johtuisi rokotuksesta, kun mä söin ruohoa ja käpyjä. Vasta sitten kun se tajusi antaa mulle kaiken oikeuden nimissä kuuluvat broilerinsiivet, mä aloin tyytyväisenä koisaamaan. Maittoi se uni teltassakin, mulla oli oma makuupussi. Mamman kotkotuksia.

Naapurissa oli kiva frendi, Billy. Pyörittelin sitä vähän.

Kun tuli aika vaihtaa mestaa, autosta oli hävinnyt virrat kokonaan (viimeksi sentään vain lukko ovesta). Ei lähtenyt virtaa antamalla eikä hinaamalla käyntiin, ritsa piti hinata korjaamolle Haminaan, ja me mentiin läheiselle leirintäalueelle hinausauton kyydissä. Siellä puolestaan teltasta tuli ekan yön jälkeen levismerkkinen, mutta seuraava yö sujui sitten jo kondikseen laitetussa ja pelipaikoille ajetussa autossa. Uitiin, grillattiin ja dallattiin skuugessa, oli ihan jees. Viimeiseksi yöksi Pappa otti meille mökin, se ei halunnut lähteä eilen Stadiin, vaan puhalteli hassun näköisenä posket pullollaan, köpötteli mun kanssa hissuksiin ja joi tosi paljon vettä ja limpparia. Onkohan se jokin Juhannustraditio?

Tänään oltiin taas himanurkilla, näin pari nelikuista englanninbulldoggia, niitä perinteisempiä, jotka alkavat isompina korisemaan painin tai juoksun yhteydessä. Nekin olivat kivaa seuraa.

Rollon päiväkirja, 27.6.2006

Totanoin... mulle kävi tänään Rajasaaressa vähän molosti. Suvereeriin tapaani riiviöin taas kaikkia muita, vaikka aivan kaikki eivät olisi, ihme ja kumma, välittäneetkään mun seurastani. Sitten yhtäkkiä joku pienehkö hämärillä kujilla oppinsa saanut kojootti sovelsi mun korvaani jotain tuntemaansa ala-arvoista temppua, ja hups, siinä oli snadi reikä!

Emmä siitä kyllä mitään piitannut, vähän kartoin jatkossa sitä kundia, ja Pappakin rauhoitteli Mammaa, että on aivan sama onko se korva nyt hetken ajan punainen, sininen tai vihreä. Mäkin jatkoin siitä mihin olin jäänyt.

Jos tuolla nyt vuoden tai niillä main vielä voisi käydä, niin ehkä ne koirapuistohommat sitten olisi siinä. Ne kärhämät kun usein käännetään meikäläisen näköisten kavereiden syyksi, vaikka toinen kuinka kaivelisi ensin verta nenustaan. Ja mitä sitä muutenkaan turhaan hankaluuksia kävisi hankkimassa ja rodulle huonoa nimeä, mutta nyt on kaikki vielä helppoa ja hauskaa. Muutaman luottofrendin meinaan hankkia ennen kuin tulen isoksi ja pelottavaksi, nythän mä olen kuulemma vielä pieni.

Papalla ainakaan ei musta olisi pahemmin varaa urputtaa snadeista venteistä ja arvista, jos sen omaa nahkaa zekkaa, eikä se kyllä alkanutkaan. Mammakin palautui aika pian kun sai hampurilaisen ja verensokeri nousi taas kohilleen. Pappa sanoi että se ei ole ainoa juttu mikä naisilla menee joskus vuoristorataa.

Rollon päiväkirja, 29.6.2006

Emmä mitään nartuista oikein vielä ymmärrä, tai niin Pappa ainakin väittää. Mitähän niistä sitten pitäisi muka ymmärtää? Eikös joku ihmisten etevänä pitämä kallonporaaja, Freud tai joku semmoinen ollut pohtinut: "Mitä naiset tahtovat? Taivaan tähden, mitä ne oikein tahtovat!"

Mä jatkoin päiväkirjaa nyt samalle sivulle, kun tässä oli tilaa eikä mulle oikein ole tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa pariin päivään.

Lähimetsissä on touhuttu,

mutta Pappa aina lopettaa kun mä vielä jatkaisin.

Muuten se on kyllä niin viisas mies, ettei pienen koiran järki aina riitä ymmärtämään mitä se tekee, tai miksi. Eikä aina Mammankaan...

Äsken oltiin taas koirapuistossa, aika nuijaa kun monasti jengi lähtee lämään kun mua huvittaisi leikkiä. Onneksi taas löytyi pari kamua.

On sit kyllä yks aika jännä juttu; mä meen ehkä piakkoin mun ekoille treffeille yhen Lotan kanssa. Ja me voitais saada niitten porukoilta lainaksi teltta sen tilalle, mistä tuli Jussina entinen. Mut silti, jos joku pystyy blisaan meille oman niin se ois jees, jos ei bungaa liikaa. Joku tolkku pitää nääs olla kerjätessäkin, sanoo Pappa.

Rollon päiväkirja, 2.7.2006

Mä kävin tänään Lotan kanssa meidän ekoilla treffeillä. Lotan vakihoito Rocky oli jotenkin saanut selville, että meillä voisi olla tulossa jotain säpinää, ja vihjaisi että kandeis pitää tassut irti sen friidusta. Ehkä mä saisin siltä nyt pataan jos törmättäis, ehkä en. Se ei kuitenkaan pelaa joka pelkää, ja mä tuumin että tuollaiselta aikuiselta daamilta, jolla on mistä ottaa kiinni voisi saada vähän paremmat kyydit kuin joiltain keskenkasvuisilta ritsapennuilta. Ja niinhän mä sitten sainkin.

Mä koitin seistä aika suorana, kun en ole kovin buli. Pappa neuvoi, ja se taisi toimia.

Lotta oli aika pian valmista kauraa, mä vielä vähän esittelin mun liikkuvuuttani.

Sitten päästiin painimaan.

Rypsipellossakin oli kivaa vaikken mä siellä paljon nähnytkään eteeni.

Vettä juotiin kaksivaiheisesti sekä säästösyistä että erityisesti intiimin tunnelman luomiseksi.

Sitten me nähtiin tosi isoja ja oudon hajuisia koiria.

En mä jännittänyt nimeksikään niitä kummia otuksia, Pappa nosti mut piruuksissaan syliin että näyttäisin kuvassa mamerolta.

Nyt on mukavan rento olo. Kyllä kesä on kiva!

Pappa höpisi jostain jutusta, joka "on kuin metsäpolku; paranee vaan mitä enemmän sitä tallaa". Mä en siitä asiasta kyllä ymmärtänyt yhtään mitään.

Mä voin mielelläni painia vielä vähän aikaa varmaan kenen kanssa vaan, sillä on myös sanonta jonka pienikin koira bonjaa: "Joka valkkaa, se painii keskenään".

Rollon päiväkirja, 5.7.2006

Aika paljon misuja liikenteessä, vai onkohan se ihan korrekti ilmaus koiraneideistä?

Mä painan taas duunia niska limassa jo kolmatta päivää, kun lomat tuli pidettyä. Maanantaina Pappa vähän kiroili kun ei olisi halunnut ruveta hommiin, mutta kyllä tää nyt taas jo alkaa sujua.

Päivällä mä olin Papan mukana kierroksella, olin hirmu tarkkaavainen että oppisin hommat nopeasti ja etenisin uralla.

Keikan jälkeen palattiin toimistolle, ja tehtiin lenkki Sörkan vankilaa reunustavalla vihreällä vyöhykkeellä.

Ihailtiin siellä puberteettien omaehtoista taideharrastusta. Ihan hanurista jos multa kysytään, mutta parempaa puuhaa kai sekin on kuin moni huonompi.

Alkuillasta käytiin Dinan isännän kanssa meidän skutsissa, gimma voisi tulla ehkä ensi kerralla messiin. Kun oli aikamme kohlotettu, mä epähuomiossa laattasin vast'ikään skruudaamani broilerivainaan lentotason. Sitten mä kyllä heitin sen uudestaan helttaan, sillä ruokaa ei kande laittaa hukkaan.

Vähän ällöä kuulemma mutta ihan hyvää. Kerran pitäisi vielä lähteä ulos ennen kuin pääsen Mamman ja Papan bunkkaan keräämään voimia huomiseen duunipäivään. Mutta torstai on toivoa täynnä...

Rollon päiväkirja 6.7.2006

Tuumin aamuyöstä TV:stä tutuin sanamuodoin: "Nyt on vielä vähän hiljaista mutta kyllä se tästä lähtee", ja väänsin hiljaksiin tortillat Mamman ja Papan sängyn viereen. Mamma astui siihen ylös noustessaan, ja johan tuli aamuun elämää sen turhan Hesarinrapistelun sijaan. Hyvän maun nimissä en poikkeuksellisesti julkaise kuvamateriaalia kyseisestä episodista.

Kohta syön ja lähden metsään, hyvää torstaita kollegoille ja heidän läheisilleen.

Rollon päiväkirja, 9.7.2006

Oltiin taas telttailemassa, kun saatiin lainaksi teltta sen tilalle, minkä Pappa pani Jussina päreiksi. Nyt se varoitteli muakin turaamasta hyttysverkon kanssa, vaikka olis luullut sen olevan suht' hiljaksiin niistä asioista.

Tavalliseen tapaan uitiin, dallattiin ja syötiin.

Kun mä löysin ihan itse skuugesta jotain suuhunpantavaa, eli rastaanpoikasen, niin Pappa omi sen heti itselleen.

Ja mä en siis saanut edes maistaa sitä!

Mua ei huvittanut koko ajan uida, ja jäin välillä vartioimaan leiriä, kun Mamma ja Pappa kävivät vedessä.

Ekana iltana mä jemmasin palan lampaankylkeä heinikkoon, mutta pupu oli yöllä tullut ja vienyt sen. Päätin laittaa luun sen verran varmaan fikkaan, ettei sama pääsisi toistumaan.

Pappa alkoi välillä viimeistelemään sitä murron jälkeistä auton oven korjausta. Aika pikkutarkkaa touhua mun mielestä, kyllä auto voi olla joillekin tärkeä! Onneksi se sentään älysi lopettaa, kun tussi ei oikein tarttunut kunnolla siihen roudarinteippiin.

Sitten päästiin jatkamaan kävelyä, ja me oltiinkin ihan kuin pellossa...

Oli aika kliffaa.

Tänään purettiin leiri ja tultiin kotikulmille, huomenna on taas duunipäivä. Voi elämän kevät!

Rollon päiväkirja, 15.7.2007

Heräsin tänäänkin jo kuudelta, mutta kun Pappa repi kledjut niskaan, niin mua ei huvittanutkaan nousta sen paikalta bunkasta. Olinhan mä jo vääntänyt komeat tortut partsille.

Puolenpäivän aikaan mentiin Nokalle treeneihin, mä kyllä etupäässä keskityin havaintojen tekoon ja sosiaaliseen elämään. Oli aika kliffaa kun heti tontille pölähdettyäni Lotta antoi mulle kostean pusun poskelle.

Isot koirat vetivät kettinkejä tai kärryjä, mua aluksi kummastutti se touhu, mutta pian se alkoi näyttää aika kiinnostavalta. Dina veti komeasti musta aika painavan näköistä kuormaa.

Jude kannusti Dinaa, ja mä koitin olla välittämättä tilanteen esteettisten asetelmien groteskiudesta.

Oltiin vaan Papan kanssa niin kuin ei mitään.

Sitten mä saalistin sellaista vikkelää karvaista otusta, joka pääsi aika usein haneen multa. Parantaa kuulemma koordinaatiota.

Dina & springpole.

Lottakin otti viehettä, ei mikään paha kanttura ikäisekseen, meinaan kun on kuitenkin tota massaakin vähän eri tavalla kuin vaikka meikäläisellä.

Sitten ajeltiin katsomaan mun tulevaa syyskuista hoitopaikkaa Bahin luona. Ensin mä funtsin että sillä on "ne päivät" varmaan tulossa, kun vastaanotto oli vähän äreänpuoleinen, mutta pianhan sekin gimma suli mun charmin edessä.

Sitten mä sain himassa luun, jota piti rouskuttaa safka-aikaan asti, ja kohta ne kiikuttaa mut taas skuugeen. Sitten mä varmaan tipahdan kuin torakka.

Rollon päiväkirja, 16.7.2006

Oltiin tänään aamulla aika fleguja, ja oli kiva yllätys kun puhelin soi ja Siru-sisko ilmoittautui vierailulle tänne päin. Mukana tulisivat Sirun frendi Evita, nuori dogoneiti, sekä mun Dina-täti. Mentiin meidän läheiseen koirapuistoon, jossa ei normaalisti käydä nurkkakuntaisten mulkeroitten (Papan ilmaus) takia, mutta nyt me saatiin olla siellä ihan rauhassa.

Systeri hymyili mulle valkoiset naskalihampaat loistaen, kun vaihdettiin kuulumisia. Veri on vettä sakeampaa.

Nätit leegot oli myös Evitalla, se on kiva kun nuoret tytöt pitää huolta hampaistaan.

Dina-täti otti välillä lapsenkaitsijan roolin, se on aina niin hellä ja huolehtivainen.

Siinä se tapaaminen menikin rehveltäessä, tässä taas Evitan kanssa.

Välillä oli kimppakivaakin,

ja sitten gimmat alkoi ottamaan aloitteet handuun, ja mä annoin niitten vähän dominoida; jotkut friidut diggaa semmoista.

Tunnelmaa ei latistanut edes se, että Siru oli pyörinyt selällään koiran skeidassa. Eihän se mulle kuulu mistä kukin kiksinsä saa, ja saattoihan se olla vahinkokin. Pisti vaan epäilyttämään, kun jompi kumpi pikkugimmoista oli pyyhkäissyt samaa luonnontuotetta meikäläiseenkin. Pappa kuitenkin teki sille pikafiksauksen, enkä joutunut suihkuun kun Mamma tuli himaan. Sillä on taas sellainen fiksaatio, että aina pitäisi pestä.

Äsken kun mä heräsin, mulle tuli mieleen se kun Pappa sanoi muutaman kerran meillä hoidossa olleelle vouhottavalle hoffille läähätykseen kyllästyttyään, että "mene nuolemaan pistorasioita". Mä jäin funtsimaan, oiskohan se sitten niin kivaa että muu hölmöily unohtuisi, ja päätin kokeilla. Meillä oli muuton jäljiltä (<3v sitten) jäänyt yksi vanha pistorasia teipillä peitetyksi, kun sopivaa kantta ei ollut löytynyt. No, mä kiskoin teipin irti, ja liitin oman töpselini verkkoon.

Auts, pakko oli vähän kiljahtaa! Sinne koloon oli ilmeisesti pesinyt kurre, joka heti nappasi mua nenästä oikein huolella. Vetäydyin keittiöön hautomaan kostoa, mutta sinne kurren kololle mä en taida enää mennä. Papasta se oli taas olevinaan hauskaa...

Rollon päiväkirja, 17.7.2006

Kun tultiin tänään aamulla duuniin, niin Pappa jupisi jotain ”lentävistä rotista” ja ”auton paskaajista”. Mä en oikein hiffannut mihin se liittyi, mutta kun mä menin kauneusunille, niin Pappa lupasi tarjota mulle työpaikkalounaan päivällä.

Jotain se oli väsännyt sillä aikaa kun mä lepuuttelin.

No, se lounas oli sitten, miten nyt sanoisin kauniisti, mielenkiintoisen näköistä ja hajuista. Enemmän mun teki mieli peuhata sen kanssa, vaikkei safkalla saisi leikkiä, ja vähän muristakin.

Sitten Pappa teki siitä jonkinlaisen sekoituksen kuiviksen kanssa, ja menihän sekin nassuun. Ei mitään kovin hääviä, mutta Pappa sanoi tietävänsä kyllä; oli kuulemma hurjina nuoruusvuosina jollain survival-reissuilla itsekin skruudannut noita. Sanoi maun muistuttavan härskissä kalanmaksaöljyssä liotettua nahkavyötä. Paha mennä sanomaan kun en ole maistanut sellaista nahkavyötä vielä.

Sitten mentiin taas eläinlääkäriin. Se ei johtunut siitä safkasta vaan menin saamaan toisen rokotuksen. Painoa mulla oli 16,2 kiloa, ja kaikki kondiksessa.

Rankan duunipäivän jälkeen mentiin läheiselle joutomaalle ulkoilemaan. Koska paikka on usein myös maksullisen lemmen näyttämönä, tarjoaa sen maasto pienelle koiralle mahdollisuuden mielenkiintoisiin löydöksiin.

Pappa meinasi just heittää kepillisen, kun palloilin polleana sen luokse poski pullollaan. Kun Pappa sitten oli saanut sormineen kaivettua mun suusta käytetyn tamppoonin, se päätti jostain syystä pitää katkarapunsa puntissa himaan saakka. Vitsi se on hyvä pidättämään, mä en varmaan pystyisi vaikka joskus yrittäisinkin.

Päivä oli siis gastronomisesti sangen antoisa, "fastfoodia" ja "makuja maailmalta" (ehkä Virosta). Illalla suuntaan kohti uusia seikkailuja.

------------------------------------------------------------------------------------

Iltalenkki tuli tehtyä, ja nyt ne "vatipäät" poimi mulle vielä mustikoita safkan päälle; ei taaskaan kuivista. No toisaalta, voi kai sitä syödä tälleen ihan väärin niin kauan kun voi hyvin ja pysyy terveenä. Niihin valkoisiin lentäviin rottiin en kumminkaan enää kajoa, ja Pappakin lupasi olla enää laittamatta niitä kummallekaan.

Rollon päiväkirja 5.8.2006

Tultiin just Stadiin viikon pöndereissulta, oli ihan semmoista perusettiä mitä nyt mökillä yleensäkin. Jemmailin mukaan otettuja lihoja alkuviikosta skuugeen pahan päivän varalta, mutta popsin ne sitten myöhemmin ihan muuten vaan, kun ei sitä pahaa päivää tullutkaan.

Sitten tietenkin saunottiin,

grillattiin

ja vähän treenattiinkin. Leegot lähti suusta mutta kivaa oli, ja Pappa sanoi että kohta mulle kasvaa ison pojan hampaat.

Kävin Papan kanssa viemässä katiskan järveen, mutta en voi väittää veneilykärpäsen mitenkään pahasti puraisseen. Jatkossa mä pidin vähän etäisyyttä kun porukat alkoi roudaamaan kamoja veneeseen. Kerran ne silti muilutti meikäläisen messiin, ja olihan siinä oma hohtonsa nähdä mistä se limainen ja suomuinen eväs oikein tulee.

Pappa sai virvelillä jonkinmoisen hauen, mä söin sitten niitä snadimpia pitkin viikkoa.

Sen isomman päästä tehtiin perinteinen seinäkoriste.

Pappa ylitti Imatrankosken vaijeria pitkin, mä olin vähän pelkäävinäni kun ne vedet alkoi tulemaan meitä sillalla olijoita kohti. Jengi otti mun esityksen ihan todesta.

Papalta meinasi välillä tulla ulkohuussissa värikäs haukotus, ja niinpä se kerran hoitikin ne asiat raikkaassa ulkoilmassa maastossa muka hyvässäkin jemmassa. Mä en taas saisi kirjoittaa tästä, enkä menekään yksityiskohtiin; totean vain, että Mamma pesi sitten mun suun ja naaman järven rannassa pihlajanlehvillä...

Tämmöinen viikko mulla oli tällä kertaa, maanantaina mun pitää taas mennä duuniin, vaikkei pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa pitäisi olla lapsityövoimaa. Kaikki väärinkäytökset ei vaan tule julkisuuteen...

Rollon päiväkirja, 6.8.2006

Hei, mä näin vartti sitten ekaa kertaa kyykäärmeen! Siitä tuli jännä sähinä kun se meni keskellä tietä mun ollessa vapaana, ja vaikka Pappa huusi mulle "ei" just ennen kuin se räppäsi mua nenään, niin pitihän mun haistaa sitä ennalta-arvattavin seurauksin. Kirsuun tuli vain yksi verta tihkuva hole, joten osuma ei ollut läheskään täydellinen mun ilmiömäisen reaktiokyvyn vuoksi.

Mamma lähti lylläämään himaan hakemaan Papan lompakosta kortisonitablettia (ukko jätti lompakon just tänään himaan kun se kuulemma hiersi näissä tietyissä housuissa sen pebaa), ja me dallattiin iisimpää vauhtia Papan kanssa, kun ei kuulemma kande hötkeltää jos on saanut hitin. No, kun ei mun kolvi alkanut turpoamaan eikä mitään muitakaan oireita tullut, Pappa sanoi ettei se snake saanut upotettua sitä hammasta tarpeeksi syvään, eikä myrkkyrauhanen tyhjentynyt. Ei me sitten vedetty sitä jyvääkään huiviin, ja se oli Papasta hyvä juttu.

Vaikka Pappa on yleensä pidättäytynyt turhasta luontokappaleiden surmaamisesta väittäen käärmeilläkin olevan paikkansa ekosysteemissä, niin tästä nimenomaisesta yksilöstä kyllä tuli vainaja alta aikayksikön. Se ottaa näköjään helposti pulttia jos mulle ryppyillään, luulee kai etten mä itse haldaisi tilanteita. Tavallaan ihan herkkää.

T. Rollo, pieni ja onnekas.

Voi fittipaldi, osui se suomuinen bratwursti mun pärstään kuitenkin ihan tarpeeksi, alkoi nimittäin meikäläisen yleensä niin ylväs profiili muistuttaa erehdyttävästi bullterrierin hieman koomista naamavärkkiä!

Mamma ei asian viihteellistä puolta oikein nähnyt, ja Pieneläinklinikan ohjeen mukaan heitettiin sitten lopulta se kortisonipilleri naamaan. Pitkän jonon vuoksi mentiin kuitenkin Hertsikan eläinlääkäriasemalle, jossa oli huomattu saatavan paremmat katteet nesteyttämisestä, kipulääkkeestä ja antibioottikuurista.

Kun Pappa teki aika selväksi, ettei kanyylia jätetä mun hihaan, eikä antibiootteja rouskita huvin vuoksi, päästiin viimein tiputuksen ja teemutötsin (Temgesic) jälkeen himaan. Pissan eritystä piti seurata, ja mä eritinkin sen heti pihalle. Nyt on vähän semmoinen olo kuin loman viimeisenä päivänä kai pitää ollakin, aamulla on varmaan vielä pärstä turvoksissa.

T. Rollo, pieni ja pallinaamainen

Rollon päiväkirja, 7.8.2006

Kiitokset vain parenemistoivotuksista. Kysymyksiin voinnista sanotaan vaikka niin että ainaski paljon paremmin kuin se kärmes...

Ei valittamista, lorvin päivän duunissa niin kuin me yleensäkin Papan kanssa maanantaisin tehdään, ja äsken oltiin vähän ulkona. Oli ihan kliffaa.

Naama ei näytä enää ihan kaksin käsin pestävältä, ja kokemusta rikkaampana suuntaan taas kohti uusia seikkailuja.

T. Rollo, uteliaan luumunenän omistaja

Rollon päiväkirja, 3.12.2006

Oltiin Papan ja mun uusimman hoidon, Bahin kanssa reissussa viikonloppuna. Mä en aina oikein tajunnut mikä oli kupletin juoni, mutta oli ihan nastaa.

Perjantaina ei ollut niin(kään) paljon hommia kuin tavallisesti, ja oltiin jo päivällä aika pitkään ulkona, vähän niin kuin eväsretkellä.

Ei me kyllä sitä evästä kokonaan syöty, kunhan hölmöiltiin että jaksettiin sitten istua autossa.

Lauantaina rytyyteltiin erilaisia metsäteitä pitkin heti aamusta, ja me oltiin vähän huuli pyöreänä että mihin me oikein mennään.

Sitten me pääteltiin omista ja muun porukan kledjuista, että varmaan pikkujouluihin.

Bahilla meinas tulla itku matkalla, se sanoi ettei se kehtaa lähteä mihinkään bileisiin siinä kauheassa mekossa. Mä sanoin ettei se munkaan kostyymi varmaan mikään Armani ole, mutta jos on boolia ja hyvää safkaa, niin mennään silti.

Ne bileet oli sitten ilmeisesti kuitenkin peruttu, koska me mentiinkin koko päiväksi metsään koheltamaan.

Meillä pidettiin ne hölmöt kuteet päällä, ja Pappa vielä irvaili, että mä muka näytän ihan joltain sarjakuvabulldogilta.

Kun tuli pimeää, lähdettiin kämpille. Auto haisi märiltä koirilta, mutta fiilis oli hyvä.

Illalla ja yöllä ukot turisivat niitä näitä aika myöhään, etupäässä jostain hirvistä. Mitähän ne on? Jotain syötävää ilmeisesti, koskapa sellaisen maksaa ja munuaisia kuuluivat nauttivan hiukopalaksi törinöittensä lomassa.

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena, ja joku tietäjä oli Papalle moneen kertaan sanonut, etteivät ne hirvet, mitä sitten ovatkin, kuulemma liiku ajossa sateella. Ukko vetikin sitten peittoa korville, ja me jäätiin sen kainaloon kuorsaamaan.

Muu pikkujouluporukka olikin sitten tavannut pari sellaista hirveä, ja nyt mekin hiffataan vähän paremmin, millaisia ne voivat olla.

Mutta nyt mua mietityttää, mikä mahtaa olla sellainen "vittuperkele", mistä Pappa moneen otteeseen puhui toisten tultua metsältä?

Rollon päiväkirja, 28.7.2007

Tänään nukuttiin aika pitkään, koska tänään käytiin aikaisin ulkona, klo.2:30. Silti mä järjestin Papalle kakkakepposen. Se ei löytänyt sitä sängyn päädystä heti, ja luuli että mä olin heittänyt vain leijan.

Heräiltiin siinä sitten rauhassa, ja lähdettiin rullaluistelemaan, tai mä kyllä vaan tassuttelin megessä. Pappa on tosi taitava tossakin hommassa. Musta jo luistelukin olisi varmaan vaikeaa, mutta Pappa veti siinä sivussa monta kertaa ihan suvereenisti sellaisia ”Saturday Night Fever” –leffasta tuttuja Travoltamaisia kuvioita, samalla kun kädet viuhahtivat salamannopeasti taaksepäin. Melkein tuli samanlainen ääni kuin ninjaleffoissa. Liikkuukohan ne sen handut yhtä nopeasti eteenpäin? Pitää kysyä vähän myöhemmin Jude-sedältä.

Matkalla soitettiin Siru-siskolle, ja tavattiin sitten Länsimäen koirapuistossa.

Sitten me juostiin.

Välillä multa unohtui toi lähisukulaisuus, mutta on systeri silti pihtari. Vanhaksipiiaksi jää tolla asenteella.

Pidä p.....

Sitten me lähdettiinkin meneen, Pappa esitteli taas niitä sen hienoja koreografioita. Vitsi mä olin ylpeä siitä.

Rollon päiväkirja, 8.8.2007

Töissä oli tänään aika tylsää, kunnes lähdettiin Papan kanssa ulos.

Oli sikahyvä ilma, ja oltiin aika kauan.

Tutusta maastosta löytyi tällä kertaa Subtv:n illan leffan (Caveman's Valentine) teemaan sopivasti uusi asumus.

Pappa kysyi, ollaanko siellä kotosalla, ja oltiinhan siellä. Sukulaiskansan edustaja oli kuulemma reilu kuukausi sitten tullut Suomeen työnhakuun, mutta kielitaidon puute ja ehkä myös ammattiala, polttopuiden pilkkominen olivat hidastaneet työllistymistä. Näin se oli Papalle jutellut sellaisella ulkomaankielellä, että mäkin melkein bonjasin. Saatiin kuvauslupa.

Musta oli kuitenkin aika nuijaa poseerata yksin...

...joten pyydettiin talon isäntä samaan kuvaan. Lupa kuvien julkaisemiseen saatiin samassa yhteydessä.

Viedään varmaan huomenna kaffetta, sokuria ja työnhakuun tai ainakin syksyn säihin paremmin soveltuvia kledjuja tuomisina.

Rollon päiväkirja, 26.8.2007

Käytiin pitkästä aikaa vetotreeneissä. Nyt Pappakin pääsi kunnialla paikalle, kun ei yrittänyt rullaluistimilla reppu täynnä konttikettinkiä, vaikka se Jude-sedän mukaan näyttääkin Wayne Gretskyltä eteenpäin mennessään.

Ensin treenattiin ketjulla.

Itse kärrynveto oli aika hakusessa.

Sitten reuhuttiin muuten.

Palattiin himaan kaupungin ja Sörnäisten metroaseman kautta. Siellä näytti olevan jokin kovaääninen härdelli (ei sinänsä kovin harvinaista), ja koska Pappa on sellainen rauhanrakentaja, niin se meni yksin tilanteessa olleelta pienikokoiselta vartijalta kysymään, voitaisiinko olla jotenkin avuksi. Kaveri toivoi, että voitaisiin seisoa kinastelevien osapuolten välissä, ja niinhän me sitten tehtiinkin.

Sitten kun ne oli huutaneet ja heiluttaneet käsiä tarpeeksi, ne lähti enemmän tai vähemmän lämpöisinä himaan tai hotlaan tai mihin nyt kukin meni. Mä pistin välillä pitkäkseni, kun Pappakin otti tapansa mukaan coolisti. Kontulan poikia, Pappa ja mä, Low River´s Eastside Forrest Troll.

Rollon päiväkirja, 29.8.2007

Rollon lukijoidensa toimesta Masaksi ristitty frendi oli kehitellyt asumuksensa lisäksi myös oivaa bisnesideaa. Kundi oli nikkaroinut kasaan taatusti kestävän kehityksen standardit täyttävän kulkuneuvon, josta tuskin tiukimmallakaan ituhipillä tai viherpipertäjällä on sanottavana moitteen sanaa. Kierrätysosien käytön, käsityön osuuden, customoidun satulan ja peräkärryn tarjoaman kuljetuskapasiteetin lisäksi erityistä tunnustusta uskoisin niissä piireissä annettavan ehdasta suomalaisesta klapista valmistetusta jykevän herkästä tukijalasta.

Rollo tutustui ajopeliin,

ja antoi sille hyväksyntänsä.

Tämän tuotekehittelyn prototyypin avulla "Masa" on ajatellut käynnistää pihojen ja puutarhojen kunnostuspalveluita tarjoavan pk-yrityksen (paperipuolesta ei ollut puhetta). Firma voisi esim. kerätä ja kuljettaa pois roskia, risuja, oksia, lehtiä, sekä suorittaa haravointia, karsintaa, polttopuiden pilkontaa ja mahdollisesti pienkorjauksia, jos vehkeet löytyvät kunnostuskohteesta.

Käynnistysvaiheen kuljetuskapasiteetin ollessa vielä melko pieni, ei esim. liesien, kylpyammeiden tai pesukoneiden kuljetus todennäköisesti tule kysymykseen. Kaatopaikkamaksut sisältynevät palvelun hintaan, mikä se sitten onkin, uskon "Masalla" olevan omat kanavansa, joiden kautta kuormien purku tulee yrittäjälle varsin edulliseksi.

Ja eikun syystöihin!

Rollon päiväkirja, 1.1.2008

Pitkin päivää oli jo kaikkea kivaa pauketta, mutta kaikkein kliffointa oli, kun mentiin vuoden vaihtuessa Kelkkapuistoon. Sinne oli kokoontunut paljon kilttejä ihmisiä, jotka tiesivät miten mä innostun kaikesta mikä pitää kovaa ääntä ja mistä tulee jänniä valoja, savua ja hajua. Pölynimurista mä en pidä, siinä koneessa täytyy olla jotain kieroa; Pappakin on aina naama ihan tiikerintortulla kun se sitä käyttää, mikä on kyllä onneksi tosi harvoin.

Papalla oli mua varten sellainen aika iso roomalainen kynttilä, mikä ampui kahdeksan laukausta, jotka sitten räjähtivät kauempana. Ainoa fitti juttu oli se, että Pappa sitoi mut tolppaan, enkä mä saanut yhtään niistä napattua kiinni. Mutta nastaa se oli.

Turhan äkkiä se kyllä sitten loppui.

Mutta sitten oli toki vielä niiden mukavien ihmisten mua varten tuomat moninaiset paukut ja värivalot. Mä olin ihan täpinöissä.

Lisäksi mä olen kuulemma GMF ja jengi venaa innolla jotain nahkamahaisia marsunaihioita, mitähän sekin kaikki meinaa? Nyt ei jaksa kelata, mä meen vetään zetaa.

Hyvää tätä vuotta koko bändille toivottaa Rollo

Rollon päiväkirja, 15.6.2008

No zabe taas. Mä olen pitänyt aika pitkään tarkoituksellisesti varsin matalaa profiilia, kun Papan perhekokoonpanoon tekemät muutokset alkoivat saamaan jo lähes tragikoomisia ilmenemismuotoja, ja mä en viitsinyt lisätä gasoa eldikseen, niin sanoakseni. Ei kande strittaa omaan kotsaan...

Me oltiin taas viikko pöndellä, sviddu että hermo lepäsi. Käytiin fisustamassa vaihtelevalla, keskimäärin kuitenkin hyvällä menestyksellä. Mamma hankki alkupalaksi simpukkaa kasvispedillä,

ja Pappa puolestaan hommasi uuden pyyntivälineen, iskukoukun.

Saatiin me kyllä perinteisempääkin saalista,

josta riitti kaikille.

Mamman hyvästä asenteesta huolimatta

miehekkäämpi eväs piti hankkia marketista.

Mä olin vähän nolona kun noi kaks koko ajan vaan hempeili

ja söpösteli.

Mulle iski jo välillä ihan sokerikooma.

Mutta siistiähän siellä oli, mäkin osasin nyt jo relata botskissa, vaikka joskus nuorempana ehkä tuli vähän mouhotettua.

Lähtöpäivänä noi ihmiset halusi vähän seikkailla, silleen turvallisesti (kun Pappakin on "muuttunut mies").

Mamma meni Imatran kosken yli,

Pappa leikki tolppa-apinaa.

Sitten se yritti kiivetä Imatrankosken sillalle,

mutta ei siitä tullut mitn.

Sitten takaisintulomatkalla me poikettiin Porvoossa. Siellä vierasvenesatamassa Mamma kikatteli jotain, mä en bonjaa mitä.

Mä olin aika relaksoitunut kun päästiin reissusta himaan. Ehdittiin vetää muutama tunti zetaa ennen tänpäiväistä RotuRacea, missä mä kävin parantamassa viimekesäistä aikaani. Silloin mä olin vielä puberteetti. Nyt 80 metriä meni aikaan 6,85 sekkaa, ei paha musta kun mä en ole kumminkaan ihan mikään vipetti kropaltani.

Rollon päiväkirja 14.7.2008: APA SummerHeat Pull 2008

Vaikka mun taakanvetoura ei lähtenyt nousuun, mentiin hengailemaan Huittisiin, tapaamaan frendejä ja osallistumaan oheiskilpailuihin. Meidät kasteltiin ennen skaboja, mutta mulle tuli silti välillä aika kuuma, ja mä viilentelin kukkaistutuksissa.

Mamma suojautui lippiksen alle.

Toiset olivat mieltyneet tuollaiseen Woodstock-malliseen karvaiseen vieheeseen,

toisten, kuten mm. mun (ja Papan) suussa sileä malli tuntuu mukavammalta. Papalla oli taas verenpaineet kohdillaan.

Ire-mummo oli taas kovassa iskussa.

Pientä sievää Dustya tarvittiin kaksi raavasta ukkoa vetämään puuhun.

Dustyn balettitossut oli hävinneet, mutta koreografia oli kyllä hallussa.

Kelly ja Tiina katosivat välillä johonkin. Mä en hiffannut mitä ne puhui reisille menemisestä. Musta kaikki meni koko päivän kuin ns. vanhaan lajitoveriin, ja trust me, I know what I´m talking about...

Sitten alkoi köydenveto. Mä sain kepitettyä Dustyn nopeudella ja suunnattomalla munkilla. Pappa on aina teroittanut mulle, että maailma on pienten ja vikkelien. Loppua mä en siitä jutusta muista.

Kelatkaa ite, miten mä muuten olisin tota mastodonttia vetänyt mihinkään?

Mä voitin Hang-Timen ja isojen luokan (83 LBS & over) köydenvedon (Tug-o-War).

Kiitos taas kaikille osallistujille ja erityisesti järjestäjille. Papalta erityismaininta grillatusta pekonista, vaikka mä en ihan saletti olekaan sen sopivuudesta Papan vartalonmalliin. Mutta hyvä ruoka, parempi mieli.

Rollon päiväkirja, 22.10.2008

Tää oli taas ihan ihme päivä. Mamma oli aamusta alkaen kuin kiukaan ja hyrrän yhdistelmä, sähisi ja pyöri ympyrää pääsemättä oikein mihinkään ja kävi muutenkin höyryllä.

Sitten kun se oli juonut kahvia, saanut otsatukan ja naaman mieleisikseen ja vaatteet oikein päin päälle se rauhoittui – vähän ja vähäksi aikaa. Se oli nimittäin pistänyt sen sukkahousut siinä säätäessään säpäleiksi, ja kun Pappa ei lämmennyt farkkuidealle, niin Pappa joutui seuraavaksi vuorossa olevan taksimatkan aikana poikkeamaan Stockmannilla ostoksilla. Pappa kysyi myyjältä sukkahousujen sijaintia, ja myyjä varmisti ettäkö naisten. Pappa oli tuuminut ”eikun itselle ajattelin”, ja myyjä oli valistanut että kyllä niitä on miehillekin. Voi elämän kevät…

Sen jälkeen me mentiin johonkin virastoon ja mä jo ajattelin että tää on joku Papan duunijuttu, mutta ei se ilmeisesti ollut. Mäkään en saanut mitään safkaa niin kuin duunissa yleensä, vaan mun hihna työnnettiin Jude-sedän käteen ja käskettiin olla hiljaa. Melkein ainahan mä olen muutenkin, toisin kuin esimerkiksi Jude-setä.

Ensin meille väitettiin, että meidän aika on peruttu, sitten varauksessa oli jotkut ihan muut nimet, ja lopuksi jotkut paperit hukassa. Pappa kysyi siltä tädiltä mitä …tua se sählää.

Sitten me kuitenkin päästiin aika pian toiseen huoneeseen, missä vietettiin kai Joulua, kun siellä paloi kynttilät.

Joku mies puhui Papalle ja Mammalle jotain perheen perustamisesta ja instituutiosta. Nyt mä ymmärsin täydellisesti, mikä on aika harvinaista; se perhe ollaan me, ja se vaikeampi sana on sitä mitä tehdään siinä meidän duunin kulmilla Aleksis Kiven kadulla. Sitä mä en snaijaa mistä se ukko tiesi sen missä mä arkipäivisin ulkoilen.

Se ei onneksi kuitenkaan puhunut pitkään. Se käytti Mammasta jotain kummallista nimeä, ja mä näin että se oli Papan mielestä aika hauskasti sanottu. Sitten ne laittoi jotkut uudet renkaat sormiin ja otti vielä lisää valokuvia.

Pappa kertoi mulle luottamuksellisesti, että jos säät olisivat sallineet, niin Mammalle yllätykseksi ovella olisi ollut auto, joka olisi vienyt meidät suoraan jonnekin skuugeen josta olisi lähdetty kuumailmapallolla takaisin kotia kohti, mä olisin päässyt megeen. Mamma kun on vähän sellainen akrofoobikko, eli tykkää just lentämisestä ja korkeista paikoista, niin se olisi varmasti ollut siitä tosi kliffaa.

Säät eivät nyt kuitenkaan suosineet, ja kun oli käyty frendien kanssa kahvilla tultiin himaan.

Rollon päiväkirja, 2.11.2008

Me käytiin eilen Rajasaaressa. Sattui kiva ilma, kun muuten on pitemmän aikaa stikannut vodaa ihan riittävästi.

Ihan perussettiä mä siellä vaan taas vedin, haukuin oksaa

kuikuilin

tein raksahommia

ja vonkasin.

Ai siis "ei"?

No ei sit.

Mulla on jonkun aikaa kutissut paikat ja karvaa lähtenyt, ja mä kuulin Papan puhuvan mun lekurin kanssa, että mulla olisi muka joku Karva-Mupen tulehdus. Miten vois muka olla, kun en mä ole mikään Muppe, enkä edes kovin karvainen?

Silti Pappa alkoi syöttämään mulle jotain sairaan pahan makuisia pillereitä. Ekaksi ne meni safkaan jauhettuina, maksamakkaran sisällä tai jotenkin muuten jekuttamalla. Sitten kun mä olin pari viikkoa nokkinut niitä, niin mä en kyllä enää saletisti syönyt mitään mikä edes etäisesti döfas siltä tropilta, ja Pappa sulloi niitä mun naamariin paljaaltaan. Ei hyvä.

Mä funtsin että mä voisin hakea takaisin sen mun talviturkin, minkä mä keväällä jätin tonne Rajasaaren rantaan narikkaan, että Pappa olisi tyytyväinen ja rauhoittuisi niitten jyvien kanssa. Siis silleen ettei syöttäisi niitä mulle...

Kelatkaa miten fittiä jengiä sielläkin liikkuu, ei ollut mun talvipomppaa enää missään!

Ei mitn.

Reuhuttiin sitten Mamman kanssa ettei tulis galsa.

Ja illalla mä jouduin taas joidenkin epärehellisten tyyppien takia syömään niitä lemmon pillereitä...

Rollon päiväkirja 21.11.2008

"Kun syö niin alkaa ramaseen, ja kun herää, niin hiukoo".

Maksa kermakastikkeessa muusin kera meinasi viedä kielen mennessään ja kolahti kuin koivuhalko.

Nyt lähdetään McDonaldsin kautta kohti Rajasaarta. Mukavaa viikonloppua itse kullekin.

Rollon päiväkirja 31.12.2008

Tänään oli jotenkin sähköä ilmassa, ja mulla virtaa vähintäänkin riittävästi. Päivällä käytiin jo riehkaamassa puistossa ja pelaamassa palloa, Papan mielestä olisi ollut vaan hyvä jos mä olisin vähän väsyttänyt itseäni. Mutta miten voi muka pelata, jos boltsi on jumitettu kiinni johonkin tolppaan?

Lähti se sentään sitten lopulta irti ja meikäläinen vauhtiin.

Kirjoitin sitten samalla frendeille Uuden Vuoden toivotukset ilmoitustaululle.

Kuulinko mä pauketta?

Illemmalla me mentiin uudestaan ulos, ja pauke oli jo lisääntynyt sellaisiin mittoihin, että tällä kertaa mut sidottiin pallon sijasta puuhun; mähän muuten yritän ottaa kiinni kaiken kovaa ääntä pitävän, sähisevän, säkenöivän tai kauniin näköisen lähistöllä leijuvan ilmestyksen, ja olen mä joskus onnistunutkin. Papalla on siitä todisteena ne sormukset vasemmassa nimettömässä ja oikean käden koittosormessa.

Pappa piti nuorisolle myös koulutusta turvallisista ilotulitteiden käyttötavoista.

"Ei näin".

"Vaan näin".

Välillä tultiin himaan lämmittelemään ja skruudaamaan, että jaksettais vielä käydä zekkaamassa vuoden vaihtuminen. Mulle tuli kyllä jostain syystä vähän jouluinen olo.

Se loppuilta ja vuoden vaihtuminen sujui normaaliin itä-helsinkiläiseen tapaan iloisissa ja rauhallisissa tunnelmissa.

Viimevuotinen kinkunjämä mahassa -ne ei ole tänä vuonna antaneet mulle edes ruokaa- on hyvä käydä yöpuulle ja toivottaa kaikille kollegoille ja heidän ihmisilleen hyvää tätä vuotta.

Rollon päiväkirja 27.3.2009

Hyvää syntymäpäivää toivottaa 3-vuotias Rollo kaikille Low River´sin E-pentueen sisaruksille.

Rollon päiväkirja 11.4.2009

Aamulla oli tosi keväinen ilma, ja me lähettiin Papan kanssa vaan haahuilemaan pitkin poikin ja ajateltiin katsoa mihin joudutaan.

Ekaks me mentiin hölmöilemään skeittipuistoon, koska finninaamat oli vielä koisaamassa. Onneks ne ei ollu rikkonu mitään teinilonkeroflindoja sinne, munkin oli kliffaa ja turvallista tassutella.

Sitten me mentiin Kauppatorille borkalle ja lihikselle, mä sain siitä viimeisen palan niin kuin aina jos mä en mouhota.

Pappaa hiukoi vielä, ja se osti vähän savusilakoita, joista mä sain sitten syödä mädin. Se on jotain sen kevätrituaaleja.

Sitten me mentiin lautalla Suokkiin.

Siellä oli kaikenlaisia kliffoja mestoja.

Sekä pupuvainajan maallinen tomumaja (rauha ja kunnia olkoon hänen kanssaan).

Vesi oli sikagalsaa.

Meidän lähellä käveli yksi kansallispukua käyttävä perhe, ja mä kuulin kun niitten faija kertoi skloddeille, että "tos oli miun työpaikka". Niitten mutsikin herkisty ja muisteli kaikkia isoja ruokakasseja, joita se oli uutteralle työmiehelle sinne duuniin kantanut, perunoista lähtien. Skidit kuunteli varmaan ihan huuli pyöreenä et "hä, meidän faija duunis"?

Niillä oli varmaan lisää kovia duunareita suvussa, kerta ne meni tsittaan sinne niitten duunimestaan ja antaan psyykkistä tukee.

Oli ihan nasta päivä

mutta mua alko jo iltapäivästä ramaseen ja musta oli ihan nuijaa että Pappa pyysi mua posettamaan jonkun kanuunan vieressä. Vaikka teinhän mä sen kuitenkin sen mieliksi.

Nyt mä olen jo himassa aika lailla katollaan ja pedaalit sekaisin. Matkalla joku kyselikin onko koira ja isäntä jotenkin samanlaisia. Emmätiä, kai ne voi ollakin?

Rollon päiväkirja 7.6.2009

Kontulan skutsissa

Metsätöitä

Jos metsään haluat mennä nyt näät sammaleet myllätyt

Hyvää

"Hyvät lihat, parempi mieli" myhäilee Pappa suojaisessa montussa.

Rollon päiväkirja 8.6.2009

Ettei Pappaa aina vain syytettäisi vieraiden kulttuureiden nuivimisesta ja ties mistä, niin se päätti hartaana kulinarististen nautintojen (muiden muassa) ystävänä tällä kerralla tutustua Punaisten Khmerien aikana Kambodzassa kehitettyyn perinneherkkuun, paistettuun tarantellahämähäkkiin.

"A unique delicacy of Cambodia. Black, hairy and originally eaten out of necessity during the Khmer Rouge period. Since then they have become a national delicacy".

"Kulttuureiden kohtaamista hyvässä hengessä"

"Näyttää vähän tippaleivältä, sopii varmaan siman kanssa"

"Ja eikun syömään"

"Maailmankansalaisena on hauska olla"

Rollon päiväkirja 9.6.2009

Pappa innostui eksoottisista kokeiluista enemmänkin:

2009 Jolokia "Ghost" Pepper Edition
Return of the Ghost - Vuoden 2009 Dave on höystetty vieläkin tulisemmalla Naga Jolokia Chilillä jonka Scoville luokitus on yli miljoona SHU ja näin ollen melkein tuplasti tulisempaa kuin vanha ennätyksen haltija Red Savina.

"Tämän pitäisi olla tykimpää kuin saman valmistajan tyttöjen kastike, Dave´s Ultimate Insanity Hot Sauce".

"Sekoitetaan hyvin".

"Ohjeen mukaan pojat aloittaa yhdestä tipasta lisäten annostusta maun mukaan".

"Tippa".

"Mmm...".

"Vedetään kaikki, ei tää tunnu missään".

"Slurps".

"Tää on hyvää".

"Lämmittää aika kivasti".

"Hikee puskee".

"Otsanahka saisi mateenkin kateelliseksi".

"Lärvi on kuin joskus maanantaina vaikka on jo tiistai".

"Se oli siinä".

"Ultimate Insanity Hot Sauce for girls, Private Reserve for boys. Delicious"!

Rollon päiväkirja 17.1.2010

Papalla oli tänään syntymäpäivä, ja se lupasi sen kunniaksi viedä Mamman ulos syömään. Mä pääsin megeen, vaikka kuten sittemmin osoittautui, mä en saanut mitään skruudattavaa.

"Oisko thaimaalaista vai mihin mennään"?

"Mäkki edes"?

Ei, Pappa aikoikin kokata jotain gourmettia ihan itse!

Sitä odotellessa mulla oli omaa kivaa.

Mut sit kelatkaa, ne veti kaiken sen herkkusafkan ihan keskenään! Kivat niille!

Himaan lähdettäessä Mamma vielä taiteili kuvia hankeen. Yleensä se tekee istuallaan tosi hienoja perhosia samalla puolelta toiselle kuikuillen, nyt se teki noi ihan seisaallaan grillibriketeistä ja jäähtyneestä kahvista.

Rollon päiväkirja 2.2.2010

Pappaa vähän lapsetti tänään, sillä jos se olisi koira niin se olisi jotain 6 ja 1/2 -vuotias, ja sen ikäiset ihmiset on aika snadeja, mä luulen. No, se sanoi kuitenkin nähneensä jonkun Jim Rosen Side Circuksessa sellaisen tempun minkä se halusi näyttää Mammalle. Se liittyi joihinkin vanhoihin pakastepusseihin joita Pappa oli löytänyt laatikoitaan penkoessaan, ja joille ei kuulemma ollut enää pitkään aikaan ollut käyttöä.

Se on joskus sanonut että alkaa olla kupla otsassa mutta en mä ole ennen nähnyt.

Pappa osaa kyllä melkein mitä vaan, mitähän siitäkin vielä isona tulee?

Mä luulen että sille vain taivas on rajana. Ehkä se sopisi johonkin pienjyrsijöiden puolueeseen?

Mammaa nauratti aika tavalla niin kuin usein kun se on väsynyt tai jotain, ja sen piti käydä tupakalla ennen kuin se tuli taas normaaliksi. Se parhaiten nauraa jolla on vahvin lääkitys.

Rollon päiväkirja 28.2.2010

Pappa oli jo aikaisemmin päättänyt viettää sunnuntaina hermoja lepuuttavan iltapäivän notskilla, eikä se antanut pienen tihkusateen muuttaa sen suunnitelmia.

Ekaks me mentiin Kelkkiksen kautta. Mä ihmettelin mitä lumivirityksiä suojasää oli nostanut lumesta pydeen.

Se olikin kuulemma Mamman ja Veetin eilen duunaama Pallosauruslumilinna.

"Tosi magee mut pistetään vielä tollaset valtakunnanjohtaja-malliset viikset".

"Valmis".

Sitten me mentiin kaupan kautta skutsiin, reitti olikin jo tuttu. Ton kyltin idistä mä en hiffannut, tää koko mestahan on yhtä veskiä.

"Hanaa"!

"Mihin sä jäit"?

Tonttu toivotti meidät tervetulleiksi, sen sormi döfas fisulta.

Meidän eväät. Melkein Mamman reseptillä tehtyä ja Papan itse parantelemaa sinappia piti olla.

Eldis.

Hanuri meinas jäätyä venatessa.

Verannalla oli parempi zitata.

Pappa sanoi ettei värillä ole väliä, vaan se on tärkeintä mitä on inessä. Ja sekin meinaa paljon, missä ja miten on duunattu valmiiks sitten kun on tullut rööristä ulos.

"Kaikilla mausteilla? Nej tack".

"Kuumaa"! Tonttu kuittailee taas taustalla. Mun tassu punottaa kuumuuden sijaan siksi, että mä järsin sitä haljenneen kynnen takia pari päivää ennen kuin Pappa teki mulle tänä aamuna Leathermanilla manikyyrin, eli nykäisi haljenneen kynnen veks. Sen toiseen tassuun Araldiitilla duunaama rakennekynsi on kestänyt hyvin.

"Mähän skruudaan tän vaikka olis mikä, mulle ei tontut vittuile"!

Rollon päiväkirja 3.3.2010:

Meitsist tuli vaari, funtsikaa! Meikäläisen skloddi, Obelix hengaili pari kuukautta sitten yhen friidun, Baman kanssa. No, se giltsi oli sitten ns. juossut paljaaseen ja pyöräytti just 8 nahkamarsua, 5 gimmaa ja 3 kundia.

Miniä sniffaa uutta tulokasta.

Vaarin pieni

Odotas likkaparka 6-7 viikkoa niin on suu vielä enemmän korvissa.

Tämmönen isovanhemmuus pistää jotenkin elämänarvot uuteen järjestykseen, sitä seestyy ja tasoittuu kantamaan vanhemman sukupolven vastuuta uudella tavalla, niin kuin Papallekin on käynyt ihan muuten vaan. Eli kyllä munkin tekis mieli sitä piparia useemmin kuin kerran. Ei se tarvi olla mikään iso, ihan snadikin välttää.

Soita mulle (tai Papalle...) 0700 xxx xxx

Rollon päiväkirja 7.3.2010:

Tällä kerralla me saatiin Mamma mukaan tulille, kun luvattiin siivota sen kanssa sen jälkeen. Lisäksi se halusi Hakaniemen markkinoille syömään muikkuja, joten otettiin eväät megeen ja napattiin kaksi kärpästä samalla kertaa.

Pappa pilkkoi jo himassa vanhan koivuisen vierasvarana olleen pöydänjalan sytykkeiksi, sen pallo oli ihan punainen kun se kihnutti sitä poikki rautasahalla (Mamma oli piilottanut tavallisen sahan niin ettei kukaan enää löytänyt sitä). Pöydänjalka jouti mennä, kun Pappa oli saanut sen sijaan oikein hienon alumiinisen baseballmailan.

Eldis lähti iloisesti.

Mamma otti sillä välin luontokuvia.

Voitaisiin tehdä jäniksenjälkikeittoa jälkkäriksi jos jäisi vielä nälkä.

Mamma nautti kahvin tuomasta lämmöstä.

Ja kaulaliinan.

Silti sen oli kylmä, se lämmitteli nuotiossa pebaa.

Ja, no olkoon sanomatta ettei tule mitään tilannetta täällä himpussa.

Papan ostama uusi sinappi oli kuulemma tosi hyvää.

Joskin myös aika vahvaa.

Toi ilme tarkoittaa sitä, että kamera laitetaan pois.

Nyt me lähdetään siivoomaan tai jotain, heippa!

Väliaikatietoja

2009-12-27T18:41:00.000+02:00

Muutos 2011 tuli Tampereelle 21.11.2009. Istuin muodollisesti vielä hallituksen jäsenenä yleisön joukossa, hallitus myönsi minulle eron tilaisuuden jälkeen pidetyssä hallituksen kokouksessa. Varattu tila tuli täyteen yleisöä, ja keskustelu oli vilkasta.

Harri ”Imagohaitta” Eerikäinen

Puheenjohtaja Juha Mäki-Ketelä

Sihteeri Tapio Äyräväinen

Hallituksen jäsenet Eveliina Stam, Jari Leino ja varapuheenjohtaja Jiri Keronen

Hallituksen kokous

Puheenjohtaja mietteliäänä

Seuraava Muutos 2011:n tiedotustilaisuus oli 13.12.2009 Helsingin Itäkeskuksessa. Käytettävissä oli nyt erittäin laadukasta materiaalia. Tilaisuus meni yleisömenestyksen ja keskustelun vilkkauden suhteen edellisen kaltaisena, eikä ennakkotiedoista poiketen mitään provokaatiota, vastamielenosoitusta tai muutakaan ikävää tapahtunut. Päinvastaisessakaan tapauksessa Muutos tuskin olisi käynyt pokkaamassa hopeamitalia, josta kiitos heille joille kiitos kuuluu. Asianomaiset tunnistavat itsensä kyllä.

Mäki-Ketelä

Keronen

Äyräväinen

Leino

Eerikäinen

Espoon Sellon maisemissa on käyty pari kertaa keräämässä kannattajakortteja, 20.12.2009 ”Rankan” ja ”Mökön” kanssa, 27.12.2009 ”Mökön” sijaan astui Muutos 2011:n sihteeri Tapio Äyräväinen.

Kortteja tulee tasaiseen tahtiin, mutta käytämme mielellämme sinunkin panostasi Suomen tulevaisuuden hyväksi. Tervetuloa mukaan hyvähenkiseen porukkaan, tai tulosta vaikka itsellesi ja kavereillesi kannattajakortteja täältä: http://muutos2011.fi/tulosta-kannattajakortti

Sopivuuteni julkiseen tehtävään, 15.11.2009

2009-12-03T21:55:00.000+02:00

Moni on kyseenalaistanut sopivuuteni julkiseen, joskus ylipäätään mihinkään tehtävään, ei siksi että epäilisi kykyjäni, tahtoani tai motiiveitani, vaan siksi, ettei menneisyyteni ole läheskään tahraton. Ja ”mitä ennen on ollut, sitä on vastakin oleva”… Elämässä ei yleensäkään saa takuita kuin toisarvoisiin asioihin, ei koskaan niihin tärkeimpiin. Tuskin tulevaisuutenikaan tulee olemaan tahraton.

Sitä ehkä kannattaa kuitenkin miettiä, miten tällaiseen tosiseikkaan suhtautuu. Jos olisin pätevä mekaanikko tai LVI-ammattilainen, moniko pitäisi minua esteellisenä korjaamaan autonsa tai viemäröintinsä, varsinkin jos olisi hätä eikä se oma suosikkijulkkis olisi juuri tulossa hoitamaan asiaa? Joku varmaan pitäisi. OK, tämä asia koskisi vain yhtä ihmistä tai perhettä.

Ehkä voisin toimia myös taloyhtiön hallituksessa tai talotoimikunnassa ja vaikuttaa piha-alueiden kunnostukseen tai ikkunaremontista päättämiseen, vaikka kaikki eivät minua taloyhtiössäni tervehdi. Suurin osa kuitenkin tervehtii.

Töissäkään en ole kaikkien mielestä sopiva niin tavattoman arvokkaaseen tehtävään kuin työpäällikön homma Helsingin kaupungin sosiaalivirastolla pienellä liksalla on. Enemmistön mielestä olen, ellen sopiva, niin pätevä, ja se on saanut rationaalisesti ajattelevien ihmisten mielestä riittää. Kun tämän vuoden alussa oma linjajohto sosiaalijohtajaan saakka yhdessä Kaupunginkanslian ja Henkilöstökeskuksen kanssa oli päättänyt, että eräs johtamani hanke saa loppua ja siirtyä heidän strategiaansa paremmin sopivan sosiaalisen yrityksen hoidettavaksi, oli taas hätä. Ainakin niillä kymmenellä (minun lisäkseni) projektissa vastuutehtävissä toimivalla, ja noin 80:lla toiminnassa muuten mukana olevalla, kotihoidon työntekijöillä ja heidän asiakkaillaan, vanhuksilla ja pitkäaikaissairailla, joita olemme voineet auttaa yli 14 000:lla suoritetulla työtehtävällä. Vanhustenhuollon tilasta en aio revitellä, kun se pitäisi kaikilla jo olla tiedossa, samoin kuin pitkäaikaistyöttömien näköalaton tulevaisuus lisääntyvän turvapaikkaturismin jaloissa. Tehtyäni kahdeksan kuukautta töitä asian eteen itseni ja perheeni toimeentulon riskeeraten, ollaan alas ajettavaksi jo tuomittua toimintaa ensi vuonna laajentamassa yli 50%. Tulos kelpaa kaikille siitä hyötyville hyvin, vaikka sopimattoman miehen aikaansaamanakin. No, tämäkin nyt tietysti koskee vain muutamaa sataa, ehkä korkeintaan tuhatta ihmistä.

Mutta entä sitten kun hätä on kädessä koko kansalla? Meneekö se jotenkin näin?

”Nythän kyseessä on aivan eri luokan asia kuin tukkeutunut paskakaivo, joidenkin satojen kotonaan ilman riittäviä palveluita kärsivän vanhuksen auttaminen, sosiaaliviraston työllisyyden hoitoon vaikuttaminen tai kymmenkunta työpaikkaa. Näitä voi vielä hammasta purren hyväksyä hoitamaan tatuoidun kundin, joka on dokannut, vetänyt, huorannut ja lusinut, mutta nyt saa riittää. Kyllä se on jostain kaivettava uskottava ja tehtävään sopiva henkilö”…

Minun mielestäni asia voi olla päinvastoinkin. Jos jollekin on merkityksellistä, että hädän hetkellä ikäviä, työläitä, leimaavia, vaarallisia tai erityisosaamista vaativia asioita hoitaa samanlaisen taustan, elämänkatsomuksen tai seksuaalisen suuntautuneisuuden jakava tai muuten vain mukava ihminen, niin luulisi että sen ylitse tulvivan vessanpöntön kohdalla olisi enemmän varaa hienostella kuin isommissa kysymyksissä.

Mielekäs kysymyksenasettelu minun kohdallani on mielestäni eniten se, tuonko vai vienkö enemmän Muutos 2011:n kannatusta. Persoonani aiheuttaa varmasti molempia, enkä osaa arvioida kumpaa enemmän. Sen kuitenkin tiedän, että haluan toimia Muutos 2011:ssä ensisijaisesti oman ja perheeni tulevaisuuden vuoksi, sitten sukulaisten, ystävien ja tuttavien vuoksi, sitten muiden Suomen kansalaisten, riippumatta siitä pitävätkö he minusta vai eivät. Se ei ole minun ongelmani, että joku ei pidä minusta eikä siksi katso voivansa ajaa omaa asiaansa sillä tavalla minkä minä tällä hetkellä ymmärrän parhaimmaksi vaihtoehdoksi, Muutos 2011:n kautta. Se ei välttämättä ole tuon toisenkaan ongelma, sillä sivuun jättäytymällä hän vain valitsee sen, ettei hän ole itse osa ratkaisua, vaan luottaa taas siihen, että vapaamatkustajanakin hänen asiansa tulevat hoidetuiksi hyvin. Ja tulevathan ne. Kun joku hoitaa.

Vituttaa niin ettei veri kierrä

2009-11-19T21:30:00.001+02:00

Pyysin eroa Muutos 2011:n hallitustehtävistä. Kyseessä on omaan harkintaani perustuva päätös, johon minua ei ole mitenkään painostettu muiden hallituksen jäsenten taholta. Olen saanut heiltä täyden tuen etsiessäni mielestäni viisainta ratkaisua riippumatta siitä, mihin ratkaisuun päädyn.

Blogitekstini, jotka joitain lukijoita ovat häirinneet, on ajallisesti kirjoitettu elämäni synkimmän jakson aikana alkuvuodesta 2004, jolloin odottelin linnareissua ja jolloin moni muukin asia tuntui kaatuvan päälle. Kirjoittelin siihenastisen elämäni tilinpäätöstä lähinnä itselleni pohtien, mitkä kaikki elämäni tapahtumat, käänteet ja valinnat olivat johtaneet siihen missä silloin olin. Kaivoin kaivamalla esiin kaiken, joka tuntui sopivan noista lähtökohdista tuotettuihin muistelmiin. Hirtehinen huumori jota tekstiin väkisin hain ei tullut sydämestä.

Heinäkuussa 2009, eli viisi ja puoli vuotta myöhemmin, aivan eri miehenä, laitoin nuo tekstit blogiini, koska näytti siltä että tulen toimimaan sellaisissa yhteiskunnallisissa hankkeissa (kuten Muutos 2011), joiden yhteydessä näillä asioilla katsotaan olevan merkitystä, tai niitä tullaan joka tapauksessa kaivamaan esiin. Tekstejä oli ja on edelleen sekä sähköisessä että painetussa muodossa hallussa henkilöillä, jotka jo antamiensa näyttöjen valossa eivät toivoneet minulle mitään hyvää. En halunnut missään tapauksessa kenenkään pääsevän puukottamaan Muutos 2011:tä selkään minun menneisyyteni ja sen aiemman dokumentoinnin vuoksi, joten päätös tekstien julkaisemisesta oli minulle itsestään selvä.

Jos en olisi halunnut alusta asti palavasti viedä eteenpäin Muutoksen ajamia asioita, olisin kieltäytynyt Mäki-Ketelän kysyessä minua sen hallitukseen. Olen mukavuudenhaluinen kuten useimmat ihmiset, enkä mitenkään nauti itseni psyykkisestä paljastelusta, vaikka joku voi näinkin erheellisesti luulla. Vetäytymiseni tässä vaiheessa on minulle vaikeaa. Kun joku asia aiemmin yksityiselämässä on mennyt "periaatekysymykseksi", niin minun on ollut äärimmäisen vaikea perääntyä, vaikka tulisi turpaan tai linnaa, tai vaikka lähtisi henki. Tämäkin asia olisi ollut helpompi katsoa loppuun asti vanhan kaavan mukaan, tuli mitä tuli. Muutos 2011 -hanketta en kuitenkaan suin surminkaan ole valmis vetämään päin seinää, vaikka tuntuisi miltä. En lähtenyt mukaan siksi, että voisin vaalia omaa itsetuntoani, vaan aivan muista syistä. Ehkä olen myös hieman muuttunut ja viisastunut.

Katson toimineeni tekstieni julkaisemisessa ainoalla minulle mahdollisella tavalla, samoin nyt tehdessäni päätöksen hallituspaikasta luopumisesta. Nojaan vain omaan harkintaani arvioidessani, ettei puolueeksi rekisteröitymään pyrkivä yhdistys tässä vaiheessa toimintaansa tarvitse minun hallituspaikkani tuomaa ylimääräistä painolastia, kun muitakin voitettavia vastuksia on aivan tarpeeksi. Tulen toimimaan jatkossa Muutos 2011:n tavoitteiden eteenpäin viemisessä kaikin muin mielekkäin keinoin.

Somalien asuntohuolista

2009-11-17T22:20:00.000+02:00

Helsingin Sanomat 16.11.2009 kertoo Helsingin vaikeuksista löytää asuntoja isoille somaliperheille. Kaupunginhallitus on vasta 9.11.2009 määrännyt kaupungin maankäyttö- ja asuntosuunnittelusta vastaavat virkamiehet laatimaan maahanmuuttajien asunto-oloja pohtivan toimenpideohjelman. Asialla on kiire, koska perheiden yhdistämiset voivat moninkertaistaa tulijoiden määrän. Tänä vuonna somalialaisia turvapaikanhakijoita on tullut maahan yli tuhat, heistä vajaat 200 yksintulleita, alaikäisiä ns. ankkurilapsia. Lähes jokainen turvapaikan saanut anoo nytkin perheenyhdistämistä. Eri puolilla maailmaa odottaa tällä hetkellä jo pari tuhatta henkeä pääsyä Suomeen. Koska perheet voivat olla jopa 10-15:n hengen suuruisia, ei sopivia asuntoja ole tarpeeksi.

17.11.2009 HS kertoo aiheesta lisää: Suurperheiden, etenkin somaliperheiden, asunto-ongelmat ovat vaikeutumassa Helsingissä. Asuntojonossa on jo nyt 530 suurperhettä, joissa on yhteensä noin 3 000 perheenjäsentä.

"Asuntoa hakevien joukossa on 18 hengenkin perheitä, ja nehän tarvitsisivat jopa kymmenen huoneen asuntoja. Suurperheet ovat etupäässä Afrikasta lähtöisin", kertoo osastopäällikkö Mikko Luukkonen Helsingin kiinteistöviraston asuntoasiainosastolta.

Nämä kylmät faktat herättävät minussa monenlaisia kysymyksiä. Olen perustanut perheen ja opiskellut aikoina, jolloin valtion ja kuntien taloutta rasittamassa ei ollut merkittävää työttömyyttä eikä tukien varassa elävien maahanmuuttajien alati kasvavaa joukkoa, ja tiedän mitä vuokra-asunnon hankkiminen oli jo silloin. Oli otettava se mitä tarjottiin, sillä palkkioksi nirsoilusta ei ollut luvassa virkamiestyöryhmää pohtimaan hakijaa miellyttävien vaihtoehtojen puutetta ja sen pikaista korjaamista, vaan seuraavan tarjouksen lykkääntymistä hamaan tulevaisuuteen; ei voi olla hätä jos ei tarjottu asunto kelpaa. Samoin on edelleen, meillä enemmistöllä. Tätä olen päässyt seuraamaan aitiopaikalta työssäni eri tavoin syrjäytyneiden helsinkiläisten kanssa jo 20:n vuoden ajan.

Jos ihmisen elämä kriisiintyy Suomen rajojen sisäpuolella eikä toisessa maanosassa, maallinen omaisuus on jätesäkeissä tuttavien kellareissa ja vinteillä eikä ole työtä eikä rahaa pankissa, alkaa asuttamispolku asuntolasta eikä hotellista kustomoidussa täyden palvelun vastaanottokodista. Sieltä polku voi suotuisissa olosuhteissa (asutettava tekee niin kuin sanotaan) edetä soluasuntoon, jossa asukit jakavat keittiön ja sosiaalitilat, eli päästään jo vastaanottokeskuksen tasoon. Sieltä on mahdollisuus pitkähkön ajan kuluttua päästä omaan asuntoon sinne, mistä asunto sattuu vapautumaan, jos asuminen siihen asti on sujunut moitteettomasti. Epätyydyttävän asunnon tuhoaminen ei johda toivotun asunnon tarjoamiseen, vaan palaamiseen lähtöruutuun.

Pääkaupunkiseudulla on tällä hetkellä noin 4000 asunnotonta suomalaista. Helsingin kaupungin asuntojonossa on tällä hetkellä yli 19 000 ihmistä, joiden ohitse Suomeen maapallon toiselta puolelta kansan enemmistön tahdon vastaisesti tuotetut vieraat menevät. Tämä sotii ymmärrettävästi kansan oikeustajua vastaan, kärjistää asenteita eikä varmasti edesauta kenenkään kotoutumista. Joskus herää vahva epäilys, ettei se voi olla nykyisen maahanmuuttopolitiikan tarkoituskaan, niin päätöntä se on viimeiset vuodet ollut.

Edelleen kadunmies ja –nainen voivat esittää aiheellisen kysymyksen, miksei samalla rahalla auteta monikymmen- ellei satakertaista joukkoa omissa maissaan tai niiden lähialueilla, tai miksi pääosa turvapaikanhakijoista sijoitetaan pääkaupunkiseudulle. Luku- ja kirjoitustaidottomat ja suomea puhumattomat ja ymmärtämättömät vieraamme eivät voi olla sellaista kuvitteelliseen työvoimapulaan helpotusta tuovaa reserviä, jonka sijoittaminen työpaikkojen keskittymään olisi perusteltua samaan aikaan kun opiskelijoille tai nuorille perheille ei löydy toimivaa asumisratkaisua.

Jipii ja hiphurraa!

2009-10-18T20:21:00.000+03:00

Kaikki kaupungin palkollisethan tietävät, miten kaupunki palkitsee hyvin tehdystä työstä? Tietenkin antamalla lisää työtä.

Saatuani 13.3.2009 tiedokseni minua koskevan, vääränä pitämäni varoitusmenettelyn käynnistämisen (siihen odottelen Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisua), totesin mielessäni että nyt meni kuppi nurin, ja aloin ajamaan myös työni sisältöön liittyvää asiaa tavoilla, joita en olisi voinut kaupungin linjaorganisaatiossa muutoin toteuttaa ottamatta erittäin suurta riskiä irtisanomisesta. Tuona alkukeväänä minulla oli nimittäin varma tieto siitä, että johtamani "Kotihoidon tukiryhmät" -hanke oli loppumassa tämän vuoden lopulla sen erinomaisista tuloksista, kaupungin surkeasta työllisyyden hoidosta ja ensi vuonna huimasti lisääntyvästä aktiivitoimenpiteiden tarpeesta huolimatta. Olen kertonut tästä aiemmissa blogikirjoituksissani.

Nyt sitten viime viikolla 13.10 teimme esimieheni kanssa suunnitelmat siitä, miten toiminta kuitenkin voisi jatkua resursseja toisaalta toiminnastamme siirtämällä, kun lopettamisesta näytti tulevan sosiaalivirastolle liian paljon selitettävää liian vaikutusvaltaisille ja kuuluville tahoille. 14.10 oli sitten "palokunnan vintillä", kuten on tapana sanoa, suunniteltu lisärahaa työllisyyden hoitoon ensi vuodelle kolmen miljoonan verran, ilmeisesti ainakin henkilöstöjohtaja Tapio Korhosen ja kaupunginjohtaja Jussi Pajusen voimin. Tämän jälkeen sain sitten perjantaina 16.10 kuulla, että toimintaa pitäisi jopa laajentaa, ja kuinkas muuten, määräaikaista henkilöstöä lisäämällä. Sisäisillä siirroilla voisimme saada kolme vakinaista paikkaa hankkeen kenttätyöntekijöille, joita nyt on ollut seitsemän, ja lisäksi kahdeksan määräaikaista työntekijää.

Toiminnan organisoinnin ongelmat ovat koko neljän vuoden ajan liittyneet asiakasohjauksen puutteellisuuteen (tähän olisi riittänyt aikuispalvelujohtaja Helinä Hulkkosen käsky Työvoiman palvelukeskuksen Duurin esimiehen esimiehenä hoitaa asia kunnolla), ja avainhenkilöiden työsuhteiden määräaikaisuuteen, joka on tehnyt käytännössä mahdottomaksi toiminnan pitkäjänteisen suunnittelun pakottaen sen sijaan vain nopeasti kerran toisensa jälkeen reagoimaan niihin tempoileviin ratkaisuihin, joita sosiaaliviraston työllistämisasioista vastaavat päättäjät eteen ovat heittäneet. Hyvät työntekijät eivät enää ole jaksaneet sitoutua hankkeeseen, osa on lopettanut, osa oireilee muuten, ja nyt toimintaa siis olisi tarkoitus laajentaa ja kehittää lisäämällä sitä, mikä on ollut suurin ongelma - määräaikaisuutta. Ja samaan aikaan viime vuodet kaupungin Henkilöstökeskus on ollut kimpussamme sen vuoksi, että toimintaamme on pyöritetty määräaikaisten työsopimusten varassa. Nyt se tarjoaa meille samaa ratkaisuksi ongelmaan, jota on itse ollut keskeisimpänä toimijana luomassa. Nyt kun pupu meni pöksyyn yhden rivityöpäällikön säätämisten takia, lähdetään kuitenkin siitä että kaikki koetellut epäonnistumisen ainekset kasataan kokoon, mutta samalla voidaan sanoa että annettiin kyllä mahdollisuus. Ja jos kaikki menee putkeen ja kiitosta tulee, niin hyvillä tuloksilla on tunnetusti monta isää ja äitiä...

Miksi en nyt oikein osaa heittää riemusta kärrynpyörää kun tällainen onnenpotku kohtasi?

(19.10.2009 Kysyin tänään lähimmältä esimieheltäni Leena Luhtaselalta mahdollisuutta siirtyä organisaatiomuutosten ja toimistomme kehittämisen myötä joihinkin toisiin tehtäviin, palaamme asiaan myöhemmin. Jos mä jotain johdan, niin johdan sitten myös, hyvässä ja pahassa, syteen tai saveen. Omista ratkaisuistani kannan vastuun mutta en mielelläni toisten. Saisin Koti-ja laitospalveluista jo kauan pyytämilläni resursseilla ja valtuuksilla alayksikön, josta tultaisiin ottamaan oppia kauempaakin. Olen nyt tehnyt väkisin hyvää työtä kohta neljä vuotta, joku muu voi näillä eväillä jo jatkaa. Liksaa ei ole varaa tiputtaa senttiäkään, vaan sitä pitää nostaa, mutta sen en jaksa uskoa olevan kynnyskysymys jos viraston johdolla nyt tällä kerralla on halua hoitaa asia viisaasti. Viimeksihän tuota halua ei löytynyt, vaikka kysyin Voutilaiselta asti.

Jos saan rauhallisen pysyvän duunin kohtuupalkalla ilman että työnteon edellytyksiltä jatkuvasti viedään pohjaa, keskityn jatkossa työhöni, yhteiskunnallisiin asioihin ja perheeseeni sekoittamatta niitä keskenään. Sosiaalivirasto voi sen jälkeen minun puolestani hoitaa niin työllistämis- kuin muutkin asiansa niin kuin ennenkin; ainoastaan sananvapauteen liittyvän oikeusasiamiehen ratkaisun enää tulen julkaisemaan sen jälkeen).

2009-10-12 helsingin kaupungin intra: Maahanmuuttajista kaupungin työntekijöitä

2009-10-12T09:45:00.000+03:00

Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen mielestä on aika lopettaa keskustelu vastaan otettavien maahanmuuttajien määristä, ja alkaa miettimään keinoja, miten kaikkia kohdeltaisiin helsinkiläisinä. Fazer, Paulig, Sinebrychoff ja Stockmann on mainittu Helsingin osaksi tulleen ja jatkossakin tulevien suurten mahdollisuuksien ja resurssien alleviivaamiseksi.

Minusta nyt olisi korkea aika aloittaa vakavat keskustelut Suomen maahanmuuttopolitiikasta ja erityisesti vastaan otettavista määristä. Helsinkiläisiä ovat Helsingissä asuvat Suomen kansalaiset, joilla kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet. Muut eivät ole helsinkiläisiä tai suomalaisia, ja heillä ei ole samoja oikeuksia.

Maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander toteaa ettei maahanmuuttajille tarvita raskasta erillistä palvelujärjestelmää vaan "valtavirtaistamista". Tarpeiden mukaan pitää kuitenkin kutakin kohdella.

Henkilöstöjohtaja Hannu Tulensalon tavoitteena on maahanmuuttajien osuuden kasvattaminen kymmeneen prosenttiin kaupungin henkilöstössä. Kiva. Kun olen yli 20 vuotta työskennellyt erilaisten työikäisten, monenlaisia työllistymisen esteitä omaavien ryhmien kanssa miettien, ideoiden, suunnitellen, kokeillen ja kehittäen erilaisia mahdollisuuksia työelämään osallistumiseen ja lisäansioiden hankkimiseen, ei ole mieleeni tullut noin ilmiselvä ratkaisu. Että oikein kaupungille töihin...

Tätä kannattaisi soveltaa myös muihin erityisryhmiin heidän suhteellisen väestössä esiintymisensä mukaisesti; eriasteisesti halvaantuneilla, näkörajoitteisilla, mielenterveyskuntoutujilla, päihdesairailla ja heikkolahjaisilla suomalaisilla luulisi olevan vähintään samat oikeudet avustettuun työllistymiseen Helsingin kaupungille kuin tänne muista maanosista tuotetuilla.

Henkilöstövoimavaraosaston osastopäällikkö Eija Hannin Tsemppari- ja Tulevaisuustiski-projekteja en tunne. Kaikentaustaisten nuorten tukeminen ennen syrjäytymiskierteen syvenemistä on tietenkin erittäin järkevä tavoite. Kaupungin työllisyysmäärärahoja onkin sijoitettu perinteisesti siihen melko järkähtämättömästi tuloksista piittaamatta, ja muunikäisten, elämäntilanteessaan tuesta ehkä enemmän irti saavien kustannuksella. Henkilöstökeskus ei halua kuulla kentän ääntä, ja sen linjaukset ovat usein paitsi tempoilevia, myös irti kentän todellisuudesta.

Elinkeinojohtaja Eero Holstila sentään kaipaa, apulaiskaupunginjohtajasta poiketen, myös uhkista puhumista, ja näkee sen onnistumisen edellytyksenä.

Projektikoordinaattori Mani Tjurin tuo esiin sosiaalisten ja yhteiskunnallisten yritysten perustamisen yhtenä keinona madaltaa maahanmuuttajien työllistymiskynnystä. Sana "yritys" ei sinänsä tuo mitään uutta viisastenkiveä palvelujärjestelmiin, jotka jo ovat olevassa. Vajaakuntoisella työvoimalla ei luoda itsekannattavaa bisnestä ilman järjestelmään ulkopuolelta pumpattavaa rahaa, se on varma sanotaanpa ko. yritysten perustamissuunnitelmissa mitä tahansa. Osana välityömarkkinoita ne voivat silti olla hyvinkin käyttökelpoisia, jos koko välityömarkkinoiden toiminta olisi keskitetysti johdettua, ja prosessit peräkkäisiä, eivätkä päällekkäisiä kuten nyt. Tästähän kirjoitin kaupunginjohtaja Jussi Pajuselle 23.9.2009:

"Tällä hetkellä kaupungilla toimii useita työllistämisasioiden ohjaamisesta vastaavia organisaatioita, (Työhönkuntoutus, Työvoiman palvelukeskus Duuri, päällikölleen eläkevirkana pystyssä pidetty Työhönohjaus, sosiaaliasemilla harjoitettava pienimuotoinen suora ohjaus ja Henkilöstökeskuksen Henkilöstön liikkuvuus -osasto), joiden yhteistyössä on vakavia puutteita ja paljon korjaamistarvetta. Ohjaus toimintaa järjestäviin yksiköihin kangertelee tai sujuu osin pärstäongelmien ja/tai poliittisten linjausten mukaan (esim. sosiaalinen yritys PosiVire, joka pistettiin pystyyn täysin päällekkäisenä jo olemassa olevalle toiminnalle, joka lisäksi oli tarkoitus ajaa alas). Kuntoutuvat asiakkaat siirretään toiminnosta toiseen niin että siirrot palvelevat tilastointia, mutta eivät asiakasta, ja usein vuoden tai kahden mittainen kuntoutumisjakso katkaistaan jatkopolun puuttuessa siirtämällä ihminen takaisin joutilaisuuteen kotiinsa ja kaduille".

"Suurin ongelmahan on edelleen, että hommaa ei johda oikeasti kukaan järkevänä kokonaisuutena. Eli edelleen jatkuu eri intressiryhmien välinen ristiriita ja pallottelu asiakkaiden vahingoksi ja vahinkona samoin laskun maksajalle eli kaupungille. Suorastaan järkyttävää on edelleen tuo heikko yhteys sosiaaliasemiin. Sen puolen johdossa on kyllä pahasti vikaa, jota voi vain ihmetellä, kun johtoryhmä istuu viikosta toiseen Leila Palviaisen johdolla".

"Kuntouttavan työtoiminnan laajeneminen ensi vuonna kaikkiin pakollisena eli myös yli kaksikymmentäviisivuotiaisiin laittaa pelipöydän uusiksi, ja näkymät siinä mielessä toiminnan kehittämiselle ja laajentamiselle koko Työhönkuntoutuksessa ja vielä Koti- ja laitospalveluissa erikseen ovat todella hyvät. Kuvaavaa vain työllisyysasioiden hoidolle sosiaalivirastolla on se, että tässä tilanteessa, jossa sekä aktiivitoimenpiteitä tarvitsevien kuntoutujien että kotihoidon avuntarvitsijoiden määrä on räjähtämässä käsiin, ratkaisuksi on näihin päiviin asti haluttu nähdä toimintojen laajamittainen alasajo".

"Tällaisille välityömarkkinoille on huutava tarve, niin toiminnan järkiperäisen organisoinnin kuin kuntoutujien arjenkin mielekkään järjestämisen kannalta. Nythän "työllistämispolkuja" leimaavat katteettomat lupaukset ja loputon, mihinkään pysyvään johtamaton luukulta luukulle samoilu. Välityömarkkinat voisi olla se termi, jonka alle tuo yhteinen organisaatio koottaisiin, myös kehitysvammaisten työt, kun ne muutenkin ovat nyt tulossa lainsäädännöllisesti yhteiseksi asiaksi".

"Välityömarkkinat sopisivat erinomaisesti toisaalta ylläpitävänä toimintana ja toisaalta työuralla eteenpäin ohjaavana toimintana Työhönkuntoutuksen palveluihin. Ylläpitävää kuntouttavaa työtoimintaa ei tähän mennessä ole ollut, vaikka sille on ehdottomasti tarvetta. Sen sijaan koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille soveltumaton henkilö on heitetty kylmästi järjestelmästä ulos. Välityömarkkinat pitäisivät sisällään siis kaiken työtoiminnan, suojatyön, työkyvyn arvioinnin, erilaiset valmennukset ja tietysti tuetut työsuhteiset ratkaisut kuten palkkatukityön. Eli kuntoutuksellisuus olisi edelleen kaiken toiminnan tavoite ja työnteko olisi toiminta-alusta. Kaupungilla eli sosiaalivirastolla tulisi olla välityömarkkinat-toimintayksikkö (tai -osasto), johon kaikki yksiköt Duurista lähtien ja tietysti työllistämisasiat Henkilöstökeskuksestakin tulisi kuulua".

Kaupunginjohtaja Pajunen ei ole vastannut viestiini.

Tavoitteena maahanmuuttajien helsinkiläistäminen

Maahanmuuttajien osuus kaupungin työntekijöistä on nostettava vastaamaan heidän osuuttaan kaupungin väestöstä. Tallinnan ja Helsingin välille on luotava yhteinen työssäkäyntialue. On estettävä maahanmuuttajien kasautuminen vain tietyille asuinalueille. Nämä linjaukset sisältyvät strategiaohjelman maahanmuuttoon liittyvään toimeenpanosuunnitelmaan, joka julkistettiin torstaina.
Runsas 60 eri virastojen edustajaa pohti yhdessä maahanmuuton kaupungille tarjoamia mahdollisuuksia ja haasteita henkilöstökeskuksessa. Tilaisuuden avannut apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen muistutti, että muunkielistä väestöä on aina asunut Helsingissä. Sata vuotta sitten heitä oli lähes sama 10 prosenttia kuin nyt. Monet merkittävät yhä toimivat yritykset ovat saaneet alkunsa maahanmuuttajien yritteliäisyydestä; esimerkiksi Fazer, Paulig, Sinebrychoff ja Stockmann.

Neuvostoliiton hajoaminen ja pääomaliikkeiden vapauttaminen vauhdittivat 90-luvun alussa globaalia murrosta. Kahteen prosenttiin pudonnut maahanmuuttajien osuus helsinkiläisistä lähti ripeään nousuun. "Eräissä ennusteissa arvioidaan, että muunkielisten osuus kasvaa Helsingissä neljännekseen vuoteen 2025 mennessä. On siis aika lopettaa keskustelu siitä, montako maahanmuuttajaa mahdollisesti "suvaitaan" ja siirtyä pohtimaan miten kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia kehitetään ja miten jokaista maahanmuuttajaa lähtökohdistaan riippumatta kohdellaan helsinkiläisenä", linjasi Haatainen.

Erillispalvelut kohdennetaan alkuun

Maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander kertoi kaupungin perehtyneen muiden eurooppalaisten kaupunkien tapaan järjestää maahanmuuttoasioiden koordinointi. Kaupungin maahanmuutto-osasto perustettiin vuonna 2007, ja sen toimintalinjauksena oli alusta lähtien, ettei kohteena ole vain maahanmuuttajat, vaan kaikki helsinkiläiset.

Ohjelman lähtökohtana on, ettei tarvita erillistä raskasta maahanmuuttajapalveluiden järjestelmää, vaan valtavirtaistamista, jossa kaikki helsinkiläiset ovat saman peruspalvelujärjestelmän piirissä. Yhdenvertaisuus ei saa kuitenkaan tarkoittaa samaa kaikille, vaan tarpeiden mukaista kohtelua. "Monet maahanmuuttajien muun muassa työllistymiseen ja asumiseen liittyvät ongelmat keskittyvät maassaolon alkuvaiheeseen, ja siksi erityisryhmäpalvelut maahanmuuttajille tuleekin kohdistaa tähän alkuun", sanoi Forsander.

Tieto, taito ja tsarmi

Henkilöstöjohtaja Hannu Tulensalo muistutti, että jo nyt monet kaupungin palvelut nojaavat vahvasti maahanmuuttajien työpanokseen. Bussit jäisivät varikolle ja terveyspalvelut ontuisivat ilman maahanmuuttajien työtä.
Kaupunki panostaa maahanmuuttajien työntekijäosuuden lisäämiseen erityisesti koulutuksen avulla. Kaupungin oppisopimuskoulutuksessa maahanmuuttajien osuus oli viime vuonna noin 30 prosenttia ja kohdennetussa rekrykoulutuksessa lähes puolet.

"Maahanmuuttajien osuuden kasvattaminen kymmeneen prosenttiin kaupungin henkilöstössä on haasteellinen tavoite. Tavoitteet kuitenkin toteutuvat, jos ne toteutetaan. Apuna meillä on kolme teetä: tieto, taito ja tsarmi", sanoi Tulensalo.

Henkilöstövoimavaraosaston osastopäällikkö Eija Hanni kertoi kaupungin kohdentavan monet toimistaan nuoriin maahanmuuttajiin: mahdollisiin koulupudokkaisiin ja nivelvaiheessa oleviin. Tsemppari-projekti aloitti syyskuussa 2008 työn koulupudokkuuden ehkäisemiseksi ja Tulevaisuustiski-projekti on tarjonnut joulukuusta 2008 alkaen tukea ilman koulutuspaikkaa jääneille. "Nämä nuoret eivät ole työkkärin tai sosiaaliviraston piirissä, eikä heidän tule ollakaan. Yksilöllisesti nuoren kanssa voidaan löytää hänelle sopiva paikka koulutuksessa tai työmarkkinoilla", sanoi Hanni.

Tiekartta tekemiselle

Elinkeinojohtaja Eero Holstila kuvasi toimeenpanosuunnitelmaa "tiekartaksi tekemiselle". Hänen mielestään suvaitsevaisuus on ollut Helsingille merkittävä kilpailuvaltti kilpailtaessa osaavista maahanmuuttajista. "Peruutusvaihdetta maahanmuutolle ei ole, niinpä onnistuminen tulevaisuudessa vaatii myös uhkista puhumista. Ilman sosiaalista koheesiota ei strategiaohjelman linjaus muunkielisen väestön tasaisemmasta sijoittumisesta eri kaupunginosiin ja hallintamuodoltaan erilaisiin asuntoihin toteudu", arvioi Holstila.

Projektikoordinaattori Mani Tjurin arvioi kumppanuuskäsitteen arkipäiväistyneen maahanmuuttajatyössä. Ylhäältä alaspäin toimiva vertikaalinen ohjaus kevenee ja horisontaalinen kumppanuus vahvistuu.

Yhtenä esimerkkinä tästä Tjurin piti Moniheli-palveluverkostoa, jonka puitteissa 50 maahanmuuttajataustaista yhteisöä toimii. Verkoston piirissä kaavaillaan sosiaalisten ja yhteiskunnallisten yritysten perustamista madaltamaan maahanmuuttajien työllistymiskynnystä.

Tilaisuuden lopuksi Annika Forsander kertoi toimeenpanosuunnitelman toteutumisen seurannasta ja arvioinnista. Virastojen osastopäälliköistä muodostettava ohjausryhmä toimii apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen johdolla ja seuraa kärkihankkeiden toteutumista. Tietoa maahanmuuttoon, maahanmuuttajiin ja etniseen monimuotoisuuteen liittyvien kaupungin vuosille 2009 - 2012 laatimien linjausten toteutumisesta kerää keskitetysti henkilöstökeskuksen maahanmuutto-osasto.

teksti Timo Saari, kuvat Kimmo Brandt

http://heli.hel.fi/

Palveluita vai bisnestä?

2009-10-06T13:17:00.000+03:00

YLE Mobiiliuutiset

Vanhukset nälissään Helsingissä
06.10.2009, klo 06.08 (päivitetty 06.10.2009 klo 07.00)

Helsingin kaupungin vanhusten ateriapalvelu ei toimi. Sadat vanhukset valittavat päivittäin siitä, että ovat jääneet ilman ruokaa. Muissa maan suurissa kaupungeissa ateriapalvelut toimivat ainakin kohtuullisesti.

Vanhusten viikon karua asiaa on se, että maan pääkaupungissa ikäihmiset eivät saa ruokaa. Helsingin kaupungin kotiateriapalveluista huolehtiva liikelaitos Palmia ei pysy tehtäviensä tasalla. Pahimmillaan vanhukset ovat jääneet päiväkausiksi ilman aterioita.

- Olin monta päivää ilman ruokaa ja sanoin puhelimessa, että kuolen kohta nälkään, ruokaa ei vain tullut, kertoo ruokapalvelun asiakas rouva Raija Salonen Helsingin Kontulasta.
Tiedonkulku kangertaa

Ruokapalvelun tilaaja on Helsingin terveyskeskus, mutta Palmian mukaan terveyskeskuksesta ei toimiteta ajantasaisia tietoja Palmialle.

- Emme saa asiakastietoja. Tiedot joko puuttuvat kokonaan tai sitten ne ovat vanhentuneita, kertoo ruokapalvelupäällikkö Leila Korhonen Palmiasta.
Muualla ei vastaavia ongelmia

Oulussa vanhukset solmivat ateriapalvelun oman alueen kotihoidon kanssa.

- Meillä ruokahuollon kuljettajat kertovat, jos on ongelmia. Esimerkiksi jos vanhus jättää syömättä tai jos on jotain poikkeavaa, he kertovat asiasta meille, kertoo vanhuspalveluiden palvelujohtaja Riitta Oinas.

Turussa ja Tampereella vanhuksille toimitetaan ruokaa viisi kertaa viikossa, ruokaa on silti jokaiselle päivälle.

- Meillä monet vanhukset ovat hankkineet mikroaaltouuneja ja lämmittävät ruokansa itse. Jos vanhus ei kykene siihen, tulee kotipalvelu apuun, sanoo Turun vanhuspalvelun tulosaluejohtaja Sari Ahonen.
Ruokaa sadan kilometrin päähän

Pinta-alallisesti maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Rovaniemellä puolestaan toimitetaan lämmin ruoka äärialueillekin, sadan kilometrin päähän kaksi - kolme kertaa viikossa.

- Emme pysty toimittamaan lämmintä ruokaa joka päivä, koska matkat ovat niin pitkät, silti vanhukset eivät jää yhtenäkään päivänä ilman ruokaa, vakuuttaa kotihoidon esimies Marja-Terttu Norokorpi.

Rovaniemellä vanhuksille tuodaan kahden tai kolmen päivän ruoka kerrallaan.

- Vanhus joko lämmittää ruoan itse tai kotipalvelusta tullaan lämmittämään se ja katsomaan, että vanhus saa syötyä.

YLE Uutiset / Maria Tolppanen

Jos vanhus on ollut monta päivää syömättä, eikä hän ole osannut hankkia itselleen apua, niin varmaankin Kotihoidon kanssa tehtävä palvelutarpeen kartoitus on jäänyt päivittämättä. Ottamatta kantaa siihen, onko tiedonkulun katkos yksittäisen vanhuksen ruoka-asiassa ollut Kotihoidon vai Palmian aiheuttamaa, tai siihen, ettei vanhuksella ole yhtään omaista tai ystävää, joiden puoleen kääntyä hädässään, heitän peliin arvelun, että vanhuksen toimintakyvyssä on tapahtunut äkillinen muutos. Näin voi käydä monista eri syistä.

Hän on selvästikin ollut Kotihoidon asiakas, koskapa hänelle on ateriapalvelu järjestetty. Syystä tai toisesta vanhus ei sitten ole osannut ruokatoimitusten toimimattomuudesta olla yhteydessä sellaisiin tahoihin, joista ratkaisu olisi löytynyt. Uutisesta ei käy ilmi, minne haastateltu vanhus oli yhteydessä. Palmian oli voinut olettaa joko toimittavan ruoan ensi tilassa ilmoituksen vanhukselta saatuaan, tai saattavan tämän ahdingon välittömästi Kotihoidon tai vaikka sosiaalipäivystyksen tietoon.

Se, että näitä vanhuksia on satoja, kertoo jostain muusta kuin inhimillisestä erehdyksestä. Se kertoo siitä, että liikelaitoksiksi eriytetyt kaupungin toiminnot ja osa-alueet (kuten Palmia) eivät enää palvele kuntalaisia, vaan tulostavoitteita. Tämä on täysin perseestä. Tehokkuuden tavoittelu tällä tavalla ampuu jalkaan varsinaista tarkoitusta. Tehokkuutta palvelujen järjestämisessä olisi tehdä niin paljon hyvää käytettävissä olevilla resurseilla kuin mahdollista niin että kaikki menee, ei "voiton" tavoittelu. Taloudellista tulosta tavoiteltaessa on ymmärrettävääkin ettei haluta nostaa käsiä pystyyn ja sanoa "emme selviä tästä", sehän saattaisi vaarantaa tilauskannan ja bisnekset.

Näitä ei saisi tapahtua, kuten ei hoitovirheitä, potilasvahinkoja tai työtapaturmiakaan, ja silti niitä tapahtuu. Näissä vanhusten tapauksissa paljon voitaisiin ennaltaehkäistä sillä, että vanhuksen luokse olisi lähettää riittävän usein ihmisiä, vaikkapa ei-ammatilaisiakin, paitsi inhimilliseen vuorovaikutukseen ja avustajaksi arjen toimissa, myös ammattihenkilöstön silmiksi ja korviksi heidän työnsä tarkoituksenmukaiseksi ja nopeaksi kohdentamiseksi.

Maahanmuuttajien asuttaminen ja työllistäminen

2009-10-04T18:23:00.000+03:00

2009-09-28 HS Mitä maahanmuuttajien asuttamisessa ja työllistämisessä pitää tehdä?

Helsingissä valmistellaan toimia, joilla maahanmuuttajia pyritään sijoittamaan tasaisemmin eri kaupunginosiin. Asiaa käsitellään lokakuun alussa. HS pyysi Helsingin valtuustoryhmiä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:

1. Pitäisikö positiivista diskriminointia lisätä päiväkodeissa ja kouluissa? Eli lisää lastenhoitajia ja opettajia kouluihin, joissa on paljon maahanmuuttajia?

2. Pitäisikö maahanmuuttajien työllistymistä tukea nykyistä tehokkaammilla keinoilla?

3. Pitäisikö kaupungin vuokra-asuntojen jaossa ottaa huomioon nykyistä enemmän se, jos kaupunginosaan on syntymässä poikkeavan suuri ulkomaalaisvähemmistö?

Laura Räty (kok)

1. Positiivinen diskriminaatio on kannatettava keino ehkäistä syrjäytymistä. Lisäresursointi on tarpeen esimerkiksi maahanmuuttajien opettajien työtaakan vähentämiseksi.

2. Maahanmuuttajia pitäisi ohjata ammatilliseen koulutukseen, joka vastaa heidän kiinnostustaan ja työelämän tarpeita. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneita maahanmuuttajia tulisi ohjata vaikkapa hoitoalalle.

3. Vierastan ajatusta, että kaupunki alkaisi valikoida asukkaita ihonvärin tai etnisen taustan mukaan. Joskus maahanmuuttajat samoilta seuduilta haluavat asua samoissa kaupunginosissa.

Mari Puoskari (vihr)

1. Kyllä, maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret tarvitsevat enemmän tukea.

2. Kyllä. Hyvä alku on valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien aiesopimus maahanmuuttajien kotouttamisesta, jolle on valtion rahoitusta vuoden 2010 alusta. Näillä varoilla Helsinki pystyy työllistämään nykyistä enemmän maahanmuuttajia.

3. Maahanmuuttajien on hyvä sijoittua tasaisesti. Tämä on tutkimuksen mukaan myös heidän toiveensa. Vastaanottokeskusten ja sosiaalisen asuntotuotannon sijoittaminen eri kaupunginosiin tukee tavoitetta.

Osku Pajamäki (sd)

1. Kyllä. Tämä on keskeinen positiivisen erityiskohtelun peruste.

2. Kyllä. Ongelmat ovat kielitaito ja se, että kotimaassa hankittuja tutkintoja ei pidetä pätevinä. Helsingin kaupunki on valmis sijoittamaan 2,5 miljoonaa työllistämiseen, mutta valtion rahoitus on jäänyt lupaukseksi.

3. Maahanmuuttajat eivät tutkimusten mukaan hakeudu tietoisesti samoille asuinalueille. On korostettava vuokra-asuntojen sijoittamista tasaisesti eri puolille Helsinkiä.

Pekka Saarnio (vas)

1. Tarvitaan lisää käsiä päiväkoteihin ja kouluihin.

2. Erityistä painoa tulee panna kielikoulutuksen turvaamiseen. Työnantajat eivät saa kielivaatimuksilla keinotekoisesti vaikeuttaa maahanmuuttajien työllistymistä.

3. Nykyinen asuntojen jakopolitiikka, jossa vältetään eräissä ulkomaisissa suurkaupungeissa tapahtuneet maahanmuuttajien keskittymät, on oikea.

Nils Torwalds (r)

1. Opettajan työ ryhmässä, jossa on kirjava etninen ja sosiaalinen tausta, edellyttää lisäresursseja.

2. Kertomukset maahanmuuttajien työllistymisestä tukevat tällaista lähestymistapaa. Toisaalta tiedämme, että yleinen työllisyystilanne tulee olemaan erittäin haastava.

3. Maahanmuuttajat tarvitsevat sitä turvallisuutta, mitä tiiviit ulkomaalaisvähemmistöt luovat. Samaan aikaan ghetot ovat sosiaalisesti vaarallisia. Pitäisi houkutella maahanmuuttajia asuntosäästämiseen.

KOONNEET MARJA SALMELA / HS VILLE SEURI / HS

Omat nopeat vastaukseni samalta päivältä:

1. Pitäisikö positiivista diskriminointia lisätä päiväkodeissa ja kouluissa? Eli lisää lastenhoitajia ja opettajia kouluihin, joissa on paljon maahanmuuttajia?

- Positiivinen diskriminointi kansalaisuuden, kulttuurin tms. seikan perusteella on rasismia, ja se on kiellettyä. Lisää lastenhoitajia ja opettajia tarvitaan päiväkoteihin ja kouluihin, joissa lapsilla on puuttumista vaativia ongelmia.

2. Pitäisikö maahanmuuttajien työllistymistä tukea nykyistä tehokkaammilla keinoilla?

- Kyllä. Erilaisten etuuksien ja palveluiden saanti pitäisi sitoa suomenkielen oppimiseen, koska kielitaidon puute on suurimpia maahanmuuttajien työllistymistä estäviä asioita. Kansalaisuuden saamisen edellytyksenä tulisi olla se, etteivät erilaiset sosiaalietuudet ole hakijan merkittävin toimeentulon lähde.

3. Pitäisikö kaupungin vuokra-asuntojen jaossa ottaa huomioon nykyistä enemmän se, jos kaupunginosaan on syntymässä poikkeavan suuri ulkomaalaisvähemmistö?

- Maahanmuuttajille tulisi pääsääntöisesti tarjota vuokra-asuntoja samoilla periaatteilla kuin kansalaisuuden omaavillekin; toiveen asunnon sijaintipaikasta voi toki esittää. Jos haettu alue on suppea, siltä vapautuvat asunnot jaetaan ilman "positiivista diskriminaatiota", ja asunnon löytyminen kestää kauemmin kuin laajemmalla haulla. Jos tarjottu asunto ei kelpaa, hakemus "siirtyy pinon pohjalle" kuten muillakin hakijoilla, eli seuraavaa vaihtoehtoa ei varsin nopeasti tarjota. Sama käytäntö myös silloin, jos vuokrat jäävät rästiin tai asuntoa on vahingoitettu.

Suomen kansalaisia koskevaa oikeutta valita asuinpaikkansa ei kuitenkaan ole välttämättä sovellettava maahanmuuttajiin silloin, kun yhteiskunnalliset, turvallisuuspoliittiset tms. syyt edellyttävät muuta.

Tuttu juttu

2009-10-04T18:11:00.000+03:00

Ylen uutisia tänään:

TE- keskukset eivät ole käyttäneet kaikkia työllisyysrahoja, vaikka maassa on 200 000 työtöntä. Akuuttiin työllisyyden hoitoon olisi mahdollista käyttää 60 miljoonaa euroa vaikka heti.

TE-keskukset ovat saaneet Euroopan Sosiaalirahastolta ESR:ltä yli 300 miljoonan euron potin käytettäväkseen, rahaa on kuitenkin käytetty vain vajaa 200 miljoonaa euroa.

Maan hallitus teki jo viime keväänä periaatepäätöksen siitä, että ESR:n rahoista käytetään 60 miljoonaa euroa akuutin työttömyyden hoitoon. Nämä rahat ovat toistaiseksi jääneet likipitäen käyttämättä.

Työ- ja elinkeinoministeriön aluekehitysjohtaja Jussi Ylilahti suomiikin kovin sanoin TE-keskuksia.

- Meillä on selvästikin kotitekoista byrokratiaa, joka estää joissakin TE-keskuksissa rahojen käytön ja kohdentamisen tarvitsijoille.

- Osa TE-keskuksista on hitaita, tehottomia ja kyvyttömiä tekemään työllisyystilanteen vaatimia nopeita toimia, sanoo Ylilahti.

Ministeriö myöntää hidastelun
Myös ministeriössä asia tiedostetaan. ESR:n rahoja hallinnoiva elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertookin, että ministeriön sisällä hän ja työministeri Anni Sinnemäki yrittävät nyt yhteistuumin patistaa TE-keskuksia toimimaan.

- Meillä on TE-keskuksia, jotka toimivat hyvin ja ovat jo käyttäneet rahansa. Mutta on niitäkin, joissa asia ei toimi.

Pekkarinen epäilee syyksi taitamattomuutta tai byrokratian pelkoa.

- Näissä EU-rahoissa on niin mahtava byrokratia, että osa TE-keskuksista tarttuu niihin vasta viimeisessä hädässä.

YLE Uutiset / Maria Tolppanen

Tästäkin olen kirjoittanut moneen otteeseen, viimeksi Homma-foorumilla 28.8.2009:
http://hommaforum.org/index.php/topic,3361.msg188199.html#msg188199

Itse olen välttynyt katteettomien lupausten antamiselta niin työhönottajana kuin nykyisessäkin duunissani seuraavasti: Kun potentiaalinen asiakastyöntekijä tulee haastatteluun sanoen edellisessä ohjaavassa paikassa luvatun esimerkiksi tukityöjaksoa työharjoittelun tai kuntouttavan työtoiminnan jatkoksi jos menee hyvin, niin kerron tilanteen olleen sanomishetkellä tuollainen. Kokemus on vuosien varrella osoittanut tukityöllistämisen Helsingissä olevan äärimmäisen tempoilevaa ja suunnittelematonta, tai jos suunnitelmia on tehty, niin ainakin molemmat jalat tukevasti ilmassa ja vasemmalla kädellä.

Työllistäminen työmarkkinatuella edellyttää sekä kunnan että valtion rahojen käyttämistä, ja keskimäärin kumpikin vetää pari kertaa vuodessa paniikinomaisesti rahahanat kiinni. Kun tämä paniikkijarrutus vielä tapahtuu kunnalla ja valtiolla eriaikaisesti, ollaan suurimman osan vuotta siinä tilanteessa, että toisella olisi rahaa mutta toisella ei. Yhteistyökumppaneille (esim. Rakennusviraston Viheryksikkö) tärkeitä työmaita pistetään kiinni, tai vaikkapa Terveyskeskuksen Kotihoidolle annettuja lupauksia toiminnan käynnistämisestä ei pystytä lunastamaan, ja hommansa hyvin hoitaneita, kuntoutuneita, motivoituneita ja työllistämispolullaan etenemään valmiita ihmisiä joudutaan passittamaan petettyinä takaisin toimettomuuteen. Kun sitten loppuvuodesta huomataan, että "voi kauhia, nyt on monta miljoonaa työllistämisrahaa käyttämättä", niin sitten ohjataan käytännön toiminnan järjestäjille pystymetsästä pahoissakin ongelmissa olevia työttömiä aivan väärässä elämäntilanteessa tukityöpäätös krapulasta vapisevissa käsissä, yritetään keksiä mielekkäitä työtehtäviä huonolla menestyksellä, ja saadaan tukityöjakson näistä lähtökohdista keskeyttäneille karensseja tai työssäoloehtoja. Vähemmän asiantuntevaa touhua, mutta kentän ääntä ei haluta kuulla.
Vakituisen työpaikan lupaaminen on lähes aina vastoin parempaa tietoa puhumista, mutta myös siihen törmään vieläkin, vieläpä niin että minun tulisi ko. toimintaan ihmisiä ohjata. Toki silloin kerron heille myös näkemykseni ja kokemukseni asioiden todellisesta tilasta.

Melkoinen viidakko, jossa yksin tallaavaa kokematonta samoilijaa viedään kuin litran mittaa. Siksi tämänkin alan tuntemukselle voi olla käyttöä esim. Muutos 2011:ssä. Sillä muutoksen tuulia tarvitaan työvoimapolitiikassakin.

Yhteinen kakku, yhteinen vastuu

2009-10-04T13:39:00.000+03:00

2009-10-04 MTV3: Hoitovastuu ja maahanmuuttajien näkemykset törmäävät

Maahanmuuttajien halukkuus osallistua laitoshoidossa olevien omaistensa hoitamiseen koetaan Suomessa ongelmalliseksi. Monet ulkomaalaistaustaiset vastaisivat itse potilaan perushoidostakin, mutta hoitovastuun takia tätä halutaan rajoittaa.

Vanhustenhoitoa arvostellut professori Sirkka-Liisa Kivelä on sitä mieltä, että vastuuta perushoidosta voisi hyvin antaa myös omaisille. Hänen mielestään asioista tehdään Suomessa helposti liian byrokraattisia.

Turussa omaisten hoivahalut ovat herättäneet ristiriitaisiakin tunteita hoitajien keskuudessa. Maahanmuuttajat taas saattavat potea luottamuspulaa vanhusten laitoshoitoa kohtaan.

(MTV3-STT)

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/10/967477

Monien Suomessa asuvien maahanmuuttajien tai maahanmuuttajataustaisten parissa vastuun ottaminen omista vanhuksista on keskimäärin henkilökohtaisempaa kuin pitkään hyvinvointivaltion tukemina eläneiden kantasuomalaisten keskimäärin. Käytäntö on monien lähtömaassa tietysti aivan pakonkin sanelemaa, kun julkista turvaverkkoa ei joko ole lainkaan tai se on hyvin ohut. Tässä voidaan hyvällä tahdolla nyt löytää hieman sen paljon puhutun mutta harvoin nähdyn kuuluisan kultamunan pilkahdusta.

Suomalainen tukiverkosto on paitsi turvallinen, myös useissa tapauksissa melko jähmeä ja joustamaton; asiat ovat joko auki tai kiinni. Osatyökykyiset työikäiset ihmiset ovat joko työkyvyttömyyseläkkeellä, tai heidän odotetaan elättävän itsensä täysin omalla työllään. Erilaiset työmarkkinapoliittiset toimenpiteetkin tähtäävät jompaan kumpaan, eivät niinkään pysyviin välityömarkkinoihin. Vanhukset joko pärjäävät omatoimisesti, omaisten, kotihoidon ja kotisairaanhoidon tuella kotona, tai sitten laitoksessa yhteiskunnan järjestämällä hoidolla.

Vanhuksen kotona asumisen tukeminen on vielä määrällisesti riittämätöntä, mutta laadullisesti erittäin hyvää. Kotihoidon tukena on myös järkevällä ja inhimillisellä tavalla resursseja monista eri lähteistä; vanhuksen omia kykyjä ja taitoja pidetään yllä, omaiset voivat osallistua, samoin kolmas sektori, vapaaehtoistyöntekijät, ja myös ituja välityömarkkinoille sijoittuvan tukipalvelun vakiinnuttamisesta alkaa olla ilmassa. Omaishoidon tuki on täysin riittämätöntä, ja todella lyhytnäköisesti sitä on nykyisen taloudellisen niukkuuden aikana huononnettu entisestään. Kaikille pitäisi olla sanomattakin selvää, että varsinkin vaikeina aikoina kaikkien panosta tarvitaan, tässä tapauksessa vanhusten omaisten, ja että sen laajempaan käyttöön saamisessa tarvittaisiin porkkanaa eikä keppiä. Vastuuta pitäisi jakaa, niin vanhusten ja pitkäaikaissairaiden omaisille "omiensa" hoitamisessa kuin työikäisillekin oman toimeentulonsa ansaitsemiseen niillä kyvyillä ja voimavaroilla, joita näillä on.

En sulkisi oikopäätä pois mahdollisuutta omaisten osallistumisesta laitosasumiseenkaan sijoitetun vanhuksen hoitoon, onhan laitoskin tässä tapauksessa vanhuksen koti. Tietenkään omaiset eivät siellä voi puuttua yleiseen, kaikille yhteneväiseen hoitoon tai pelkästään "hengailla" laitoksessa, mutta erikseen sopimalla varmasti olisi mahdollista hyödyntää tämä yhteiskunnan käytettävissä oleva resurssi niin maahanmuuttajataustaisten kuin kaikkien muidenkin halukkaiden kohdalla. Miksipä sopimusta omaisen hoidosta ei voisi laajentaa koskemaan tietyin osin myös laitoksessa asuvan vanhuksen hoitoa? Sopimus määrittäisi tietysti vanhuksen ja omaisten oikeuksien lisäksi myös näiden vastuut, ne kun yleensäkin kulkevat, tai ainakin niiden pitäisi kulkea käsi kädessä.

Vanhustenhoitokulttuurimme saattaisi hyvinkin hyötyä tällaisesta yhteisvastuullisen käytännön kokeilemisesta, onhan nykyinen hyvinvointivaltioon perustuva järjestelmämme historiallisesti tarkasteltuna aivan uusi, ja kun yhteisen kakun nakertajia on tullut ja mahdollisesti jatkossakin tulee koko ajan lisää, ei kakusta enää riitä kaikille sellaista palaa kuin ennen, ellei uutta aleta leipomaan uusista aineksista.

Suon täydestä sydämestäni sen, että mahdollisimman moni kakun syöjä tulevaisuudessa myös osallistuu sen leipomiseen.

Kaupunginjohtajan vuoden saavutus -palkinto 2009

2009-09-29T15:48:00.000+03:00

Tänään lähti kolmekymmentäsivuinen selostus "Tukiryhmät vanhusten apuna arjessa" kaupunginjohtajan kilpailuun (ei minun aloitteestani vaan yhteistyökumppanilta) oheisella saatekirjeellä:

SAATEKIRJE

Tiivistelmä tukiryhmien toiminnan tuottamista hyödyistä

1. Hyödyt helsinkiläisille vanhuksille

Erityisesti vähävaraiset vanhukset saavat tukiryhmiltä käytännöllistä apua sekä henkistä tukea yksinäisyyden ja osattomuuden lievittämiseksi. Tukiryhmän työtekijät ovat aktivoineet monia vanhuksia liikkumaan ja ulkoilemaan yhdessä ja myöhemmin omatoimisesti. Vanhuksilla on jotain, mitä odottaa, kun tukiryhmäläiset tulevat käymään.

Tukiryhmien asiakaskäynnit ovat lisääntyneet yhtäjaksoisesti vuodesta 2006 vuoteen 2009 noin 14 000 käyntiin.

Tukiryhmien toimintamalli on osoittautunut turvalliseksi vanhuksille. Vanhukset pitävät toimintaa tärkeänä.

2. Hyödyt helsinkiläisille pitkäaikaistyöttömille

Työhön kuntoutus poistaa pitkäaikaistyöttömyyden kielteisiä vaikutuksia työttömälle ja hänen perheelleen: elintavat paranevat, fyysinen kunto paranee, sosiaaliset työelämän taidot paranevat, optimismi lisääntyy ja valmiudet hakea palkkatyötä paranevat. Noin 38 % tukiryhmäläisistä sijoittuu koulutukseen tai palkkatyöhön jakson jälkeen.

Työhön kuntoutus on inhimillisesti katsottuna parempi vaihtoehto kuin työstä kokonaan syrjäytyminen.

Työhön kuntoutettavat ovat mukana yhteiskuntavastuussa, tekevät oman osansa, mikä nostaa heidän itsearvostustaan.

Kotihoidon tukiryhmissä on palvellut tähän mennessä noin 210 helsinkiläistä pitkäaikaistyötöntä

Maahanmuuttajat voivat käytännössä harjoittaa kielitaitoa ja integroitua yhteiskuntaan tukiryhmissä.

3. Tukiryhmien toiminnan hyödyt Helsingin kaupungille

Noin 80 % kuntouttavassa työtoiminnassa olevista on työmarkkinatuella toimeentulotuen sijasta. Valtio maksaa näiden työhön kuntoutuksessa tai työelämävalmennuksessa olevien työmarkkinatuen. Muussa tapauksessa kaupunki maksaisi puolet heidän toimeentulotuestaan.

Työhön kuntoutuksessa olevien lisääntyneet tulot käytetään paikallisesti kulutuksessa Helsingin kaupungissa.

Työttömiin kohdistuneista tutkimusten perusteella voidaan todeta, että työhön kuntoutuksessa olevien sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö on keskimäärin vähäisempää kuin passiivissa olevien pitkäaikaistyöttömien.

Kotihoidossa työskentelevät ammattikoulutetut työntekijät voivat keskittyä paremmin koulutusta vaativiin tehtäviin, jolloin heidän määränsä riittää paremmin. Kotihoidon työntekijät pitävät toimintaa tärkeänä vanhuksille.

Tukiryhmien toiminta on kustannustehokasta, koska 7:n työvalmentajan työpanos tuottaa 60-70:n työikäisen työpanoksen vanhusten avustavissa tehtävissä.

Toimintamallin kehittämällä kaupunki varautuu seuraavan matalasuhdanteen aiheuttamaan työttömyyden lisääntymiseen.

Tukiryhmissä yhdistyy terveyskeskuksen kotihoidon, sosiaaliviraston ja työvoimahallinnon organisaatiorajat ylittävä hyöty.

Helsingin työllisyysasioiden hoidosta

2009-09-23T10:43:00.000+03:00

Viime päivinä on tapahtunut työrintamallani kaikenlaista. Kaupunginvaltuustosta on tehty toimintaamme koskevia kyselyitä, ja Henkilöstökeskuksen Henkilöstön liikkuvuus -osaston osastopäällikkö Eija Hanni vastaa lähiaikoina niinikään toimintaamme lähellä olevan hankkeen alasajosuunnitelmistaan valtuustolle. Aina yhtä tempoileva tukityöllistäminen näyttää pieniä merkkejä (hetkellisestä) parempaan suuntaan kääntymisestä mahdollisesti em. asioihin liittyen. Vaikka toimistomme 1 060 000 euron säästötarpeesta ensi vuodelle ei ole virallisesti luovuttu, on keskushallinnosta käsin myös kysytty meiltä mahdollisuutta lisätä kuntouttavan työtoiminnan paikkojamme jo tänä vuonna, ja millaisia lisäresursseja tämä edellyttäisi.

Itse olen ollut aktiivinen sen minkä olen osannut, viimeksi kaupunginjohtaja Jussi Pajusen suuntaan. Aika näyttää mitä muuta tästä kaikesta jää käteen kuin iäksi sosiaaliviraston silmissä loattu oma maine. Sen teen minkä näen oikeaksi, käy miten käy.

Kanava kentän äänelle?‏
Lähettäjä: Harri Eerikäinen (harri_eerikainen@msn.com)
Lähetetty: 17. syyskuuta 2009 12:35:25
Vast.ott.: jussi.pajunen@hel.fi

Arvoisa kaupunginjohtaja

Työskentelen Helsingin kaupungin sosiaalivirastolla, sen Työhönkuntoutus-nimisessä toimistossa työpäällikkönä (Sosiaalivirasto, Aikuisten palveluiden vastuualue, Sosiaalinen ja taloudellinen tuki, Työhönkuntoutus). Olen antanut itseni ymmärtää, että ainakin vielä pari vuotta sitten meiltä päin on ollut olemassa hieman linjaorganisaatiota sujuvampi "suora linja" joidenkin tärkeiden asioiden tietoon saattamisessa teille suurten linjojen päättäjille, ja toivon että ette pidä kovin röyhkeänä sitä, että tunnustelen sellaisen avaamisen mahdollisuutta näin jopa teille saakka.

Vaikka työskentelen aivan kenttätyössä, olen nyt tietyistä syistä tullut jossain määrin äänitorveksi mm. oman toimistomme kehittämisessä tai oikeammin saneeraamisessa ja siitä tiedottamisessa sellaisille tahoille (kuten media eri muodoissaan, jotkut kaupunginvaltuutetut ja Paula Kokkonen), jonne kentän ääni ei linjaorganisaatiota pitkin koskaan nykyisen johtomme aikana kuuluisi.

Ensimmäinen osio kuvaa Kotihoidon tukiryhmiä siten kuin olen niistä kertonut Paula Kokkoselle, Paavo Voutilaiselle ja Leila Palviaiselle sekä joillekin kaupunginvaltuutetuille, ja myöhemmät viestit lähinnä näiden ja yleisemmin kaupungin työllisyyden hoitoa koskevien asioiden tulemisesta ehkä osin näiden ja muiden toimieni vuoksi median kiinnostuksen piiriin (ainakin Vihreiden kaupunginvaltuustoryhmästä on oltu yhteydessä tännepäin), ja sitä mikä kentän näkökulmasta näyttäisi mielekkäältä kehityssuunnalta.

Ystävällisin terveisin

Harri Eerikäinen

Nykyinen vaakalaudalla oleva "kotihoidon tukiryhmät" -hankkeemme on yhdessä Terken kotihoidon kanssa kehitetty vanhusten kotona asumista tukeva palvelu, johon samalla yhdistyy syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kuntoutus ja osallistaminen. Hanke on tehnyt erittäin hyviä tuloksia, ja se on suosittu niin kuntoutujien, Terveyskeskuksen kotihoidon kuin heidän asiakkaidensakin parissa. Lopettaminen koskee hyvin suurta joukkoa ihmisiä, ja tulee herättämään koko joukon kriittisiä kysymyksiä, jos siihen päädytään. Mielestäni se on kaupungille strategisesti todella suuri juttu, se on yhteistyötä yli virastorajojen, se on eettisesti arvokasta ja kestävää toimintaa ja se säästää aivan selvää riihikuivaa rahaakin. Voin mielelläni toimittaa siitä materiaalia, esitteitä, DVD:n ja tilastoja.

On monia syitä siihen, miksi olen aktiivisempi näissä asioissa kuin asemani edellyttäisi. Yhtenä kuitenkin tulkoon heti kättelyssä se, että tiedän nykyisen esimieheni Leena Luhtaselan edeltäjän, Pertti Siukolan perustaneen päätöksensä eläkkeellelähdöstään omien esimiestensä Leila Palviaisen ja Helinä Hulkkosen toimintaan.

Johtamani alayksikön, koti- ja laitospalveluiden toimintaa on alusta (2002) asti leimannut tietynlainen kokeiluluontoisuus. On perustettu ja kokeiltu erilaisia toimintoja, joita sitten on vakiinnutettu erilaisten vaiheiden kautta. Näihin vaiheisiin on koko koti- ja laitospalveluiden olemassaolon ajan liittynyt poikkeuksellisen runsas määräaikaisen henkilöstön käyttö, sekä tästä johtuvat epävarmuudet ja jännitteet. Tällä hetkellä vakinaista henkilöstöä on esimiestehtävissä yhteensä 12, ja määräaikaisissa työsuhteissa 9 esimiestehtävissä ja yksi toimisto/projektisihteerinä. Asiakkaita erilaisilla statuksilla työharjoittelu/työelämävalmennus, työkokeilu, huoltosuhteinen työtoiminta, kuntouttava työtoiminta ja palkkatuella työllistäminen) kuntoutumispalveluissamme on tällä hetkellä noin 120. Kotihoidon tukiryhmissä on tällä hetkellä yli 60 asiakasta, ja toiminta soveltuu monenlaisista taustoista tuleville henkilöille. Toiminta olisi viimeistään 2010 alusta erittäin perusteltua vakinaistaa ja laajentaa kattamaan alueellisesti koko Helsinki.

Ajankohtaisen Kakkosen tiimoilta‏
Lähettäjä: Harri Eerikäinen (harri_eerikainen@msn.com)
Lähetetty: 28. elokuuta 2009 7:53:30
Vast.ott.: Paula Kokkonen (paula.kokkonen@hel.fi)

Hei

Katsoin olevani pakotettu ottamaan kantaa tämänhetkisellä vaikutuskanavallani Hommafoorumilla Sosiaaliviraston Aikuisten palvelujen Sosiaalisen ja taloudellisen tuen päällikön Leila Palviaisen Ajankohtaisessa Kakkosessa 25.8 esittämiin harhaanjohtaviin lausuntoihin liittyen Kelalle suoritettaviin takaisinmaksuihin niiden pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuista, joita kaupunki ei ole saattanut aktiivitoimenpiteiden pariin.

Sinun alkukeväinen selvityspyyntösi Kotihoidon tukiryhmien tilanteesta tosiaan on pistänyt tilanteen nyt lähinnä odotustilaan ja asia on kuulemma poliittisesti kuuma peruna. Kun olen tehnyt kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle neljästä linjassa olevasta esimiehestäni sosiaalivirastolla sekä vähemmistövaltuutetusta, niin oletan että hänenkin ratkaisunsa odottaminen voi vaikuttaa hitauteen sen asian käsittelyssä, miten toimintamme jatkuu vai jatkuuko ollenkaan. Oikeusasiamiehen ratkaisu vaikuttanee siihenkin, jatkanko minä tehtävässä vai en... Sitä soisin tietysti mietittävän myös Palviaisen ja Voutilaisen kohdalla, he nyt eivät ainakaan ole olleet mitenkään nostamassa sosiaaliviraston profiilia, eikä toiminnan asianmukaisuuskaan ainakaan suuren yleisön silmissä ole kyseenalaistamaton.

Mutta pitemmittä puheitta, tässä tuo kirjoittamani teksti Hommafoorumilta:

Leila Palviainen esiintyi 25.8 tiistaina Ajankohtaisessa Kakkosessa kertomassa, että kun maksaa Kelalle kuukausittain "sakkomaksuja", eli kunnan osuuksia niiden pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuista, joita kunta ei ole pystynyt tai halunnut työllistää tai muutoin aktivoida, niin kyllä "mielessä käväisee" onko siinä mitään järkeä, kun toimittaja tätä näillä sanoilla kysyi. Tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä oli maksettu lähes 9,5 miljoonaa euroa. Maksut ovat lisääntyneet tasaisesti, ja tulevat Palviaisen linjalla lisääntymään edelleen. Palviainen kuitenkin vetosi siihen, että palkkatuetun työn määrärahat eivät vain riitä.

http://areena.yle.fi/video/380202 (Kohdasta 8:50)

Eihän Palviainen missään nimessä esimerkiksi johtamani alayksikön toimintaan milloinkaan ole edes yrittänyt saada Henkilöstökeskuksesta tukityöllistettyjä, päinvastoin. Kuten ehkä tämän ketjun varrelta muistamme, vasta sosiaali- ja terveystoimesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan Paula Kokkosen selvityspyyntö "Kotihoidon tukiryhmien" tilanteesta pisti suitset väliaikaisesti suuhun koko toiminnan alasajolle. Toiminnan ideanahan on juuri pitkäaikaistyöttömien tekemä avustava työ Terveyskeskuksen Kotihoidossa. Tulokset ovat jo kohta neljän vuoden ajan olleet erittäin myönteisiä.

Tämä ei nyt kuitenkaan ole edes villakoiran ydin. Kuten Leila Palviainen ja minä hyvin tiedämme ja äsken vielä varmistin hallitusneuvos Päivi Kermiseltä Työ- ja elinkeinoministeriöstä, mikä tahansa aktiivitoimenpide, kuten kuntouttava työtoiminta, työharjoittelu työmarkkinatuella ja työelämävalmennus riittävät siihen, ettei kunnan osuutta työmarkkinatuesta tarvitse maksaa. Jo nyt tällaisia henkilöitä on säästöliekillä olevassa oman alayksikköni lopetusuhan alla olevassa toiminnassa jatkuvasti yli sata, ja toimintaa olisi mahdollista ja toivottua laajentaa moninkertaiseksi. Jos Palviainen tällä kertaa onnistuu toiminnan lopettamisaikeissaan, tulevat "sakkomaksut" kunnalle paljon kalliimmiksi kuin toiminnan ylläpito ja laajentaminen. Mutta periaatteesta kai kannattaa maksaa...

Kysymys on laajemmassakin yhteiskunnallisessa mielessä tärkeä vaikuttaessaan useamman keskeisen kansalaisryhmän hyvinvointiin ja elämänhallintaan. Heitä ovat vanhukset ja pitkäaikaissairaat, joiden palveluita on karsittu, yhä vaativammiksi tulevien avoimien työmarkkinoiden kelkasta pudonneet työikäiset, jotka ilman mielekästä tekemistä oireilevat pahaa oloaan eri tavoin, ja näiden lapset, jotka jakavat vanhempiensa osattomuuden mahdollisuudesta rakentaa ja ylläpitää omalla työllään yhteiskuntaa, jossa on hyvä elää. Siksi "Joutsenpuolueen" puolueohjelmassa mainitaan tästäkin:

"Avoimille työmarkkinoille sijoittumattomille työikäisille ja (osa)työkykyisille järjestetään mielekästä, pysyvää yleishyödyllistä työtä, jolla heidät sitoutetaan yhteiskunnan jäseniksi ja jonka avulla heidän työpanoksensa koituu yhteiskunnan hyväksi".

Linkki foorumille tässä: http://hommaforum.org/index.php/topic,3361.660.html#top

Terveisin Harri Eerikäinen

(PS. Tiedän Leila Palviaisen ainakin lähivuosina esittäneen keskushallinnolle viraston lausuntona edellä käsiteltyä Kelan sakkomaksuasiaa ja sen tilastoja harhaanjohtavalla tavalla, joka on ollut omiaan synnyttämään lukijoissa virheellisen ja väärällä tavalla todellisuutta myönteisemmän käsityksen, mutta tästä minulla ei ole todisteita. Ainakaan vielä).

7. syyskuuta 2009
Kuntouttavan työtoiminnan laajeneminen
Kuntoutuksen tuottaminen pakolla, eli osallistumattomuutta sanktioimalla on kokemustenkin mukaan hyvin vaikeaa. Silloin kun esimerkiksi huoltosuhteiseen työtoimintaan osallistumista on sosiaaliasemilta käsin tehostettu uhkauksilla toimeentulotuen leikkaamisella, ovat työmaiden järjestyshäiriöt lisääntyneet, ja itse työn arvostus laskenut. Silti monet, jotka aloittivat "saadakseen sosiaalityöntekijän rauhoittumaan", jatkoivat toiminnassa vuosikausia, joten näistäkin lähtökohdista voi onnistua. Tärkeintä olisi ohjauksen järjestäminen niin, että ensin olisi mahdollinen taloudellinen seuraamus, ja sitten mahdollisuus osallistua toimintaan, joka parantaisi tilannetta myös taloudellisesti.

Tällä hetkellä kaupungilla toimii useita työllistämisasioiden ohjaamisesta vastaavia organisaatioita, (Työhönkuntoutus, Työvoiman palvelukeskus Duuri, päällikölleen eläkevirkana pystyssä pidetty Työhönohjaus, sosiaaliasemilla harjoitettava pienimuotoinen suora ohjaus ja Henkilöstökeskuksen Henkilöstön liikkuvuus -osasto), joiden yhteistyössä on vakavia puutteita ja paljon korjaamistarvetta. Ohjaus toimintaa järjestäviin yksiköihin kangertelee tai sujuu osin pärstäongelmien ja/tai poliittisten linjausten mukaan (esim. sosiaalinen yritys PosiVire, joka pistettiin pystyyn täysin päällekkäisenä jo olemassa olevalle toiminnalle, joka lisäksi oli tarkoitus ajaa alas). Kuntoutuvat asiakkaat siirretään toiminnosta toiseen niin että siirrot palvelevat tilastointia, mutta eivät asiakasta, ja usein vuoden tai kahden mittainen kuntoutumisjakso katkaistaan jatkopolun puuttuessa siirtämällä ihminen takaisin joutilaisuuteen kotiinsa ja kaduille.

Suurin ongelmahan on edelleen, että hommaa ei johda oikeasti kukaan järkevänä kokonaisuutena. Eli edelleen jatkuu eri intressiryhmien välinen ristiriita ja pallottelu asiakkaiden vahingoksi ja vahinkona samoin laskun maksajalle eli kaupungille. Suorastaan järkyttävää on edelleen tuo heikko yhteys sosiaaliasemiin. Sen puolen johdossa on kyllä pahasti vikaa, jota voi vain ihmetellä, kun johtoryhmä istuu viikosta toiseen Leila Palviaisen johdolla.

Kuntouttavan työtoiminnan laajeneminen ensi vuonna kaikkiin pakollisena eli myös yli kaksikymmentäviisivuotiaisiin laittaa pelipöydän uusiksi, ja näkymät siinä mielessä toiminnan kehittämiselle ja laajentamiselle koko Työhönkuntoutuksessa ja vielä Koti- ja laitospalveluissa erikseen ovat todella hyvät. Kuvaavaa vain työllisyysasioiden hoidolle sosiaalivirastolla on se, että tässä tilanteessa, jossa sekä aktiivitoimenpiteitä tarvitsevien kuntoutujien että kotihoidon avuntarvitsijoiden määrä on räjähtämässä käsiin, ratkaisuksi on näihin päiviin asti haluttu nähdä toimintojen laajamittainen alasajo.

Tällaisille välityömarkkinoille on huutava tarve, niin toiminnan järkiperäisen organisoinnin kuin kuntoutujien arjenkin mielekkään järjestämisen kannalta. Nythän "työllistämispolkuja" leimaavat katteettomat lupaukset ja loputon, mihinkään pysyvään johtamaton luukulta luukulle samoilu. Välityömarkkinat voisi olla se termi, jonka alle tuo yhteinen organisaatio koottaisiin, myös kehitysvammaisten työt, kun ne muutenkin ovat nyt tulossa lainsäädännöllisesti yhteiseksi asiaksi.

Välityömarkkinat sopisivat erinomaisesti toisaalta ylläpitävänä toimintana ja toisaalta työuralla eteenpäin ohjaavana toimintana Työhönkuntoutuksen palveluihin. Ylläpitävää kuntouttavaa työtoimintaa ei tähän mennessä ole ollut, vaikka sille on ehdottomasti tarvetta. Sen sijaan koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille soveltumaton henkilö on heitetty kylmästi järjestelmästä ulos. Välityömarkkinat pitäisivät sisällään siis kaiken työtoiminnan, suojatyön, työkyvyn arvioinnin, erilaiset valmennukset ja tietysti tuetut työsuhteiset ratkaisut kuten palkkatukityön. Eli kuntoutuksellisuus olisi edelleen kaiken toiminnan tavoite ja työnteko olisi toiminta-alusta. Kaupungilla eli sosiaalivirastolla tulisi olla välityömarkkinat-toimintayksikkö (tai -osasto), johon kaikki yksiköt Duurista lähtien ja tietysti työllistämisasiat Henkilöstökeskuksestakin tulisi kuulua.

Nyt kun kuntouttavan työtoimintalain muutos tuo ehdottomasti ja lopullisesti vastuun näistä asioista sosiaalivirastolle, on aika laittaa hynttyyt yhteen ja lopettaa tuo iänaikuinen piirileikki tai kuurupiilo toisen syyyllistämisineen ja ottaa pallo haltuun.

Kaupunginkanslia epäilemättä näkisi paljon mieluummin kotihoidon ja laitoshoidon tuen hoituvan yritystoimintana kuin sosiaaliviraston toimintana. Siksi sosiaalisia yrityksiä ajetaan Tapio Korhosen johdolla väkisin kuin käärmettä pyssyyn siitä huolimatta, ettei kukaan (ymmärrettävistä syistä) pysty osoittamaan, mikä on se viisasten kivi, jolla vajaakuntoisia työntekijöitä palkkaavasta yrityksestä tulee itsekannattava ilman jatkuvaa ulkopuolisen rahan pumppaamista sen koneistoon. Yhteisen rahan käyttäminen tällaiseen toimintaan ei suinkaan ole väärin, se on aivan oikein. Väärin on vain väittää paikkansa pitämättömiä asioita oman toiminnan mahdollistamiseksi.

Kuntouttavan työtoiminnan laajeneminen

2009-09-08T08:58:00.000+03:00

Kuntoutuksen tuottaminen pakolla, eli osallistumattomuutta sanktioimalla on kokemustenkin mukaan hyvin vaikeaa. Silloin kun esimerkiksi huoltosuhteiseen työtoimintaan osallistumista on sosiaaliasemilta käsin tehostettu uhkauksilla toimeentulotuen leikkaamisella, ovat työmaiden järjestyshäiriöt lisääntyneet, ja itse työn arvostus laskenut. Silti monet, jotka aloittivat "saadakseen sosiaalityöntekijän rauhoittumaan", jatkoivat toiminnassa vuosikausia, joten näistäkin lähtökohdista voi onnistua. Tärkeintä olisi ohjauksen järjestäminen niin, että ensin olisi mahdollinen taloudellinen seuraamus, ja sitten mahdollisuus osallistua toimintaan, joka parantaisi tilannetta myös taloudellisesti.

Tällä hetkellä kaupungilla toimii useita työllistämisasioiden ohjaamisesta vastaavia organisaatioita, (Työvoiman palvelukeskus Duuri, päällikölleen eläkevirkana pystyssä pidetty Työhönohjaus, sosiaaliasemilla harjoitettava pienimuotoinen suora ohjaus ja Henkilöstökeskuksen Henkilöstön liikkuvuus -osasto), joiden yhteistyössä on vakavia puutteita ja paljon korjaamistarvetta. Ohjaus toimintaa järjestäviin yksiköihin kangertelee tai sujuu osin pärstäongelmien ja/tai poliittisten linjausten mukaan (esim. sosiaalinen yritys PosiVire, joka pistettiin pystyyn täysin päällekkäisenä jo olemassa olevalle toiminnalle, joka lisäksi oli tarkoitus ajaa alas). Kuntoutuvat asiakkaat siirretään toiminnosta toiseen niin että siirrot palvelevat tilastointia, mutta eivät asiakasta, ja usein vuoden tai kahden mittainen kuntoutumisjakso katkaistaan jatkopolun puuttuessa siirtämällä ihminen takaisin joutilaisuuteen kotiinsa ja kaduille.

Suurin ongelmahan on edelleen, että hommaa ei johda oikeasti kukaan järkevänä kokonaisuutena. Eli edelleen jatkuu eri intressiryhmien välinen ristiriita ja pallottelu asiakkaiden vahingoksi ja vahinkona samoin laskun maksajalle eli kaupungille. Suorastaan järkyttävää on edelleen tuo heikko yhteys sosiaaliasemiin. Sen puolen johdossa on kyllä pahasti vikaa, jota voi vain ihmetellä, kun johtoryhmä istuu viikosta toiseen Leila Palviaisen johdolla.

Kuntouttavan työtoiminnan laajeneminen ensi vuonna kaikkiin pakollisena eli myös yli kaksikymmentäviisivuotiaisiin laittaa pelipöydän uusiksi, ja näkymät siinä mielessä toiminnan kehittämiselle ja laajentamiselle koko Työhönkuntoutuksessa ja vielä Koti- ja laitospalveluissa erikseen ovat todella hyvät. Kuvaavaa vain työllisyysasioiden hoidolle sosiaalivirastolla on se, että tässä tilanteessa, jossa sekä aktiivitoimenpiteitä tarvitsevien kuntoutujien että kotihoidon avuntarvitsijoiden määrä on räjähtämässä käsiin, ratkaisuksi on näihin päiviin asti haluttu nähdä toimintojen laajamittainen alasajo.

Tällaisille välityömarkkinoille on huutava tarve, niin toiminnan järkiperäisen organisoinnin kuin kuntoutujien arjenkin mielekkään järjestämisen kannalta. Nythän "työllistämispolkuja" leimaavat katteettomat lupaukset ja loputon, mihinkään pysyvään johtamaton luukulta luukulle samoilu. Välityömarkkinat voisi olla se termi, jonka alle tuo yhteinen organisaatio koottaisiin, myös kehitysvammaisten työt, kun ne muutenkin ovat nyt tulossa lainsäädännöllisesti yhteiseksi asiaksi.

Välityömarkkinat sopisivat erinomaisesti toisaalta ylläpitävänä toimintana ja toisaalta työuralla eteenpäin ohjaavana toimintana Työhönkuntoutuksen palveluihin. Ylläpitävää kuntouttavaa työtoimintaa ei tähän mennessä ole ollut, vaikka sille on ehdottomasti tarvetta. Sen sijaan koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille soveltumaton henkilö on heitetty kylmästi järjestelmästä ulos. Välityömarkkinat pitäisivät sisällään siis kaiken työtoiminnan, suojatyön, työkyvyn arvioinnin, erilaiset valmennukset ja tietysti tuetut työsuhteiset ratkaisut kuten palkkatukityön. Eli kuntoutuksellisuus olisi edelleen kaiken toiminnan tavoite ja työnteko olisi toiminta-alusta. Kaupungilla eli sosiaalivirastolla tulisi olla välityömarkkinat-toimintayksikkö (tai -osasto), johon kaikki yksiköt Duurista lähtien ja tietysti työllistämisasiat Henkilöstökeskuksestakin tulisi kuulua.

Nyt kun kuntouttavan työtoimintalain muutos tuo ehdottomasti ja lopullisesti vastuun näistä asioista sosiaalivirastolle, on aika laittaa hynttyyt yhteen ja lopettaa tuo iänaikuinen piirileikki tai kuurupiilo toisen syyllistämisineen ja ottaa pallo haltuun.

Agnostikon aivoitus

2009-08-04T23:28:00.000+03:00

Tänään tuli tällainen mietelmä, ja koskapa se tuntui hieman koskettavankin, niin laitanpa tännekin:

Si vis pacem, para bellum

Kauan etsin elävää Jumalaa
Hänen lepoaan ja rauhaansa
mutta etsin väärästä suunnasta
ja pyysin saada vääriä asioita
ja Hän pysyi minulle kuolleena
ja minä lakkasin etsimästä.

Sitten sain kohdata elävän paholaisen
nähdä sen kasvavan ja leviävän
sain katsoa sen pahantahtoisiin silmiin
miljoonien naisten kärsivissä kasvoissa
ja nähdä sen kätten työt ja hedelmät
silvotuissa raajoissa ja kivitettävissä ihmisissä.

Silloin tiesin mikä tie
vie minut sen Isän luokse
jota en koskaan ole tuntenut.

Uuden puolueen perustamisesta, puolueohjelmasta ja puolueessa aktiivisesti toimimisen edellytyksistä

2009-07-24T10:23:00.000+03:00

Olen etsinyt omien arvojeni mukaista ja minun tärkeinä pitämiäni asioita ajavaa poliittista puoluetta ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavaa jo useita vuosia. Vihreissä minuun vetosivat luonnon- ja ympäristön suojelu ja kestävä kehitys, joiden takana vahvasti olen ja olen edelleen, vaikken koskaan Vihreisiin liittynytkään. Nykyisin heidän ajamansa maahanmuuttopolitiikka tuhoaisi kuitenkin toteutuessaan täysin ne arvot, elämäntavan ja sen Suomen, jossa olen syntynyt, jollaisessa haluan elää ja jossa haluan aikanani myös kuolla.

Perussuomalaisten EU-vastaisuus sopi heidän alkuvaiheessaan minulle, "EI EU:lle" äänestäneelle kuin nenä päähän, mutta menestyksen myötä puolueen toimintaan tulleet uudet linjaukset, konsensuspolitiikkaan valtapuolueiden kanssa ajautuminen, ja ennen kaikkea tietty hampaattomuus maahanmuuttopolitiikkaan ja ulkomaalaislakiin liittyvissä kysymyksissä puolueen maahanmuuttokriittiseksi profiloitumisesta huolimatta saivat minut edelleen kaipaamaan ryhdikkäämpiä kannanottoja ja areenaa jolla toimia täydestä sydämestäni. Sellaisen löysin Juha Mäki-Ketelän ja muutaman muun aktiivin perusteilla olevasta puolueesta, jonka alkuvaiheissa olen jo saanut ilon ja kunnian olla mukana. Kirjoitin tästä Hommafoorumilla 22.5.2009 näin:

Erosin tänään Perussuomalaisista, ja olen siten käytettävissä perustettavan puolueen tehtävissä niiltä osin ja siinä määrässä, kuin osaamiseni, tietämykseni ja rajallinen aikani mahdollistavat.

Koska miesten välisten periaatteellisten kysymysten ratkominen nonverbaalisin keinoin aikanaan vei leivättömän pöydän ääreen, en katso olevani Perussuomalaisten ja Timo Soinin tarkoittamalla tavalla "hyvämaineinen". Eli lusittu on. Itse olen kuitenkin aina sanomisistani ja tekemisistäni vastannut, asiani selvittänyt ja tuomioni sovittanut, enkä suostu nytkään vaikenemaan tärkeinä pitämistäni asioista siksi, että Suomen oikeuslaitos aikanaan katsoi pohjoisafrikkalaisten sekavat ja alati muuttuneet kertomukset omaani paljon luotettavammiksi.

Selvitin aikanaan Perussuomalaisiin liittyessäni heille taustani mitään salaamatta, ja hyväksyin linjauksen, etten voi olla esillä missään näkyvässä roolissa puolueessa. Tänään hyvässä hengessä käymässäni keskustelussa PS:ten puoluetoimiston kanssa sain kyllä kuulla, että minun jäsenyyteni ei ole eikä ole ollut mitenkään vaarassa, että Soini tietää ja muistaa tapaukseni, että olen hoitanut hyvin sen minkä olen luvannut ja että kaikki on aivan kunnossa kaikilta osin. Kuitenkaan en voi välttyä tietyltä löysässä hirressä roikkumisen tunteelta, kun uudet säännöt mahdollistavat erottamisen milloin vain, kun puolueen salonkikelpoisuus sitä edellyttää. Kun lisäksi toivon jämäkämpää tarttumista maahanmuuttopoliittisiin kysymyksiin kuin mitä Perussuomalaiset ovat esittäneet, ja uskon olevani käyttökelpoinen muuhunkin kuin vaalimateriaalin jakoon (mitenkään ko. tehtävää väheksymättä, olen tehnyt sitä paljon ja olen valmis tekemään jatkossakin), niin ratkaisu oli lopulta hetken tuumimisen jälkeen helppo.

"Eteenpäin", sanoi mummo lumessa.

Puolueen perustamista edeltävä yhdistyksen rekisteröiminen on käynnissä Patentti- ja rekisterihallituksessa, ja rekisteröinnin jälkeen kerätään tarvittavat kannattajakortit puolueen perustamiseksi. Puolueen nimi ja puolueohjelman laaja versio julkaistaan rekisteröimisen jälkeen. Alla on Mäki-Ketelän 7.7.2009 Hommafoorumilla julkaisema lyhyt versio puolueohjelman keskeisistä kohdista, kohta 4 on 9.7.2009 keskusteluiden jälkeen päivitetty alla olevaan muotoon.

"Koska tämä puolueohjelma tuntuu niin kovasti kiinnostavan, niin laitetaan tänne nyt sitten tällainen tiivistetty versio siitä. Varsinainen puolueohjelma on vaatimattomat 7 sivua laaja, sisältää mm. hyvin yksityiskohtaisia toimintaohjeita, joiden avulla nykyinen mielettömyys saadaan lopetettua ja valta palautettua kansalle rauhanomaisin ja laillisin keinoin".

"Väärinkäsitysten välttämiseksi mainitsen erikseen, että Rolf Büchi EI OLE mukana puoluehommissa, vaikka hänen nimensä alempana mainitaankin. Hän on "vain" kirjoittanut parhaimman kirjan, mitä olen koskaan lukenut".

"Olkaapa hyvät":

NELJÄ KESKEISTÄ TEEMAA JA SUORA DEMOKRATIA VÄLINEENÄ

1. Suomalaisten etu ennen muita
2. Sananvapaus koskee myös toisinajattelijoita
3. Konsensuspolitiikan aika on ohi
4. Suomeen tehokkaasti turvapaikkaturismia karsiva ulkomaalaislaki ja Suomen kansalaisten etua palveleva maahanmuuttopolitiikka.

Suora demokratia

Tekniikan tri, VTK Rolf Büchi on Suomessa asuva tutkija. Hän toimii rajat ylittävää demokratiaa ajavassa eurotopia–verkostossa, ja suoran demokratian think tankissa The Initiative & Referendum Institute Europe. Büchilta ilmestyi vuonna 2006 kirja ”Kohti osallistavaa demokratiaa – Kansanäänestykset demokratian välineenä”.

Büchi (2006, 21 – 22, 23) näkee edustuksellisen demokratian keskeiseksi ongelmaksi sen, että kansalaiset voivat päättää vaaleissa vain henkilöistä eli siitä, ketä he äänestävät. Sen sijaan heillä ei ole oikeutta päättää äänestämällä asioista. Siksi kansalaiset eivät ole samanlaisia toimijoita kuin poliitikot, vaan he ovat päätöksenteon ulkopuolella. Sen sijaan kansanedustajat ja hallinto, jotka ovat omineet valtiovallan kansalta itselleen, ovat päätöksenteon ytimessä. Nykyisessä edustuksellisessa demokratiassa valtiovalta ei kuulu kansalle vaan sen edustajille. Kansalaiset muodostavat pelkän yhteisön, jolta vain harvoin – silloin kun se valtaeliitille jostain syystä sopii – kysytään neuvoa. Vallan palauttamiseksi kansalle edustuksellista demokratiaa tulee täydentää suoralla, osallistavalla demokratialla.

Büchin (2006, 24 – 25) mielestä edustuksellinen demokratia ei toimi enää riittävästi, sillä entistä useampi kansalainen kokee, ettei ole tarpeeksi hyvin edustettuna virallisessa politiikassa. Lisäksi Euroopan unionin lainsäädäntö vaikuttaa jo nyt merkittävästi ja alati kasvavassa määrin Suomalaiseen lainsäädäntöön. Monet kansalaisille tärkeistä päätöksistä tehdään demokraattisen valvonnan ulkopuolella esimerkiksi monikansallisissa yrityksissä tai hallitusten välisissä neuvotteluissa. Näin demokratian merkitys vähenee jatkuvasti, ja edustuksellisen demokratian kriisi syvenee. Oireita tästä kriisistä ovat esimerkiksi jatkuva äänestysaktiivisuuden aleneminen, poliittisen legimiteetin väheneminen ja luottamuksen heikentyminen institutionaalista päätöksentekoa kohtaan, kansalaisten vieraantuminen perinteisestä politiikasta, kansalaisten vapauden väheneminen, kansalaisten voimattomuuden tunteen lisääntyminen sekä valtaeliitin ja kansalaisten välisen kuilun kasvaminen.

Büchi (2006, 11, 12) toteaa osuvasti, että nykyisen kaltaisen demokraattisen elitismin mielestä aktiivikansalaisuus ei kuulu demokratiaan ja poliittisia päätöksiä tulee tehdä tarvittaessa myös vastoin kansalaisten tahtoa. Valtaeliitti ei näe kansalaisia henkilöinä, jotka kykenevät tekemään vastuullisia ja järkeviä poliittisia päätöksiä. Aktiivikansalaisten sijaan eliitti kaipaa passiivikansalaisia, jotka eivät häiritse eliittiä ja sen toimintaa. Eliitti ei odota alamaisiltaan vastaan sanomista, omaa tahtoa eikä omia ajatuksia vaan valtaeliitin tukemista ja päättäjien tahtoon mukautumista. Siksi alamaisilla ei eliitin mielestä tule olla oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon.

Me olemme asiasta täsmälleen päinvastaista mieltä kuin valtaeliitti: kansalaiset ovat kykeneviä tekemään itseään, elämäänsä ja tulevaisuuttaan koskevia järkeviä, harkittuja ja perusteltuja päätöksiä. Siksi heillä tulee olla siihen myös täysi oikeus.

Siksi kaikkiin neljään edellä esiteltyyn keskeiseen teemaan liittyvät päätökset tulee tehdä ns. suoran demokratian keinoin, jolloin lopullisen päätöksen tekevät Suomen äänioikeutetut kansalaiset. Lisäksi kansalaisille tulee tarjota mahdollisuus itse tehdä aloitteita niistä asioista, joista he kokevat tarvetta tehdä aloitteita.

Suoran demokratian kaksi keskeistä vaikutustapaa ovat siis 1. kansalaisaloite ja 2. kansalaisreferendumi:

1. Kansalaisaloite, jonka avulla tietty määrä kansalaisia voi tuoda oman ehdotuksensa poliittiselle asialistalle ja käynnistää kansanäänestyksen asiasta. He voivat ehdottaa esimerkiksi perustuslain muuttamista tai uutta lakia tai voimassa olevan lain kumoamista. Kansanäänestyksen järjestäminen ei ole viranomaisten päätettävissä. Se on järjestettävä, jos tietty määrä äänioikeutettuja kansalaisia niin haluaa.

Ehdotamme, että 50 000 äänioikeutettua kansalaista voivat tuoda oman ehdotuksensa poliittiselle asialistalle ja käynnistää kansanäänestyksen asiasta.

2. Kansalaisreferendumi on kansalaisten vaatimuksesta toimitettu kansanäänestys. Se tarkoittaa, että eduskunnassa päätetty asia alistetaan kansalaisten päätettäväksi jälkikäteen. Näin parlamentaarisessa järjestyksessä syntynyt laki, sopimus tai päätös voi tulla voimaan vasta sen jälkeen, kun kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä. Näin siis esimerkiksi eduskunnan päättämä laki tulee voimaan vasta sen jälkeen, kun kansalaiset ovat hyväksyneet sen kansanäänestyksessä.

Ehdotamme, että laki, sopimus tai päätös tulee voimaan vasta sen jälkeen, kun äänestäneiden kansalaisten määräenemmistö (2/3) niin päättää.

Puolueohjelma on silkkaa betonia, ja siinä on se vahvuus, mikä liittyy rehellisyyteen ja todelliseen asiasisältöön; asiat voidaan ilmaista ilman byrokraattista kapulakieltä ja poliittista tyhjänjauhantaa. Ei tarvitse ns. parfymoida paskaa edesmenneen Juice Leskisen sanoin. Kun se aikanaan tulee laajempaan julkisuuteen kokonaisuudessaan, odotan mielenkiinnolla millaisilla argumenteilla sitä vastaan lähdetään. Asioista asioina avoimesti ja perustellen keskustelemalla se tulee olemaan vaikeaa ja/tai tragikoomista.

Kun Vihreät nousivat aikanaan resuisissa villapaidoissa Koijärvellä istuneiden risupartojen kerhosta merkittäväksi puolueeksi vihreillä arvoilla, ja Perussuomalaiset EU:ta täydestä sydämestä ja hallitsematonta maahanmuuttoa näennäisesti (tai ainakin hampaattomasti) vastustamalla, niin arvatkaapa vain miten tulee menestymään puolue, joka todella vastustaa hallitsematonta maahanmuuttoa ja Suomelle tuhoisaa ulkomaalaislakia? Kun näiden painoarvo on kaikkia edellisiä merkittävästi suurempi valtaosan nyt poliittisesti aktiivisten, ja varsinkin tällä hetkellä nukkuvien puolueeseen kuuluvien parissa?

Viiden vuoden päästä Mäki-Ketelän puolueella ja sen puolueohjelmalla on paljon seurailijoita muissa puolueissa; takinkääntö tulee arvattavasti olemaan suosittu seuraleikki tuolla aikajänteellä, onhan se jo nyt nähtävissä. Ohi puoluekurin tulee järjen ääntä esiin sieltä ja täältä, ja kun tämä järjen ääni on jo kirjoitettu tulevan puolueen puolueohjelmaan, löytää sieltä moni paikan toimia politiikassa muutoinkin kuin oman nykyisen puolueensa kumileimasimena. Kunhan uusi puolue saadaan pystyyn, niin päästään taas ajamaan asioita poliittisen pelin pelaamisen sijaan.

Se, mitä tämän blogini ensimmäisissä kirjoituksissa tuon menneisyydestäni esiin, se, miten toimin Perussuomalaisiin aikanani liittyessäni, ja toinen niistä tärkeistä syistä, miksi Perussuomalaisista 22.5.2009 erosin, liittyvät vahvasti myös siihen, millaisia toimijoita nyt perustettavaan puolueeseen halutaan.

Tärkeää ei ole se, mistä olet tulossa, vaan minne olet menossa, ja oletko tarpeeksi rehellinen ja suoraselkäinen katsomaan menneisyyttäsi silmiin. Konkurssin tehnyt johtaja voi joskus olla parempi kuin sellainen, jolla kaikki on aina mennyt kuin kusi lautaa pitkin, ja monissa liemissä keitetty perse kestää huonojakin kelejä. Tätä rehellisyyttä sinulta odotetaan puolueessamme, ei välttämättä poliittisen broilerin huolella brändättyä kiiltokuvaimagoa. Jos pyrit puolueessa johonkin luottamustehtävään, toimimaan hallituksessa tai ehdokkaaksi vaaleissa, sinulta tullaan kirjallisesti kysymään entisistä ja nykyisistä puoluekytköksistäsi, kansalaisaktiivisuudestasi, mahdollisista rikossyytteistä ja siviilikanteista, näistä tuomituista rangaistuksista ja korvauksista sekä siitä onko ne suoritettu.

Jos rehellisesti vastaamalla tulet valituksi, silloin myös sinun takanasi seistään silloin kun paskaa alkaa satamaan niskaan. Me emme kaipaa selkärangattomia valehtelijoita, joita on nähty suurvaltojen päämiehinä, huippupoliitikkoina maassa kuin maassa, tai vaikka vain rivivaikuttajina kunnallisessa päätöksenteossa, ja me emme käännä omillemme selkää "salonkikelpoiseksi" tullaksemme. Me olemme sitä olematta nilkkejä.